Jos ei älyä niin ainakin organisointia

Luin aamusta loppuun Kari Uusikylän kirjan Naislahjakkuus. Olipa positiivinen kokemus. Luin jonkun matkaa jotenkin olettaen, että kirjoittaja on nainen (Joo, joo. En mä nyt luule, että Kari on naisen nimi. En ollu kattonu kirjailijan nimeä. Mulle tyypillistä ja monesti hyppään jopa johdannot ja kiitokset ohi suoraan asiaan.). Asianlaita kävi sitten selväksi jossain vaiheessa, että tätä kertookin mies ja olin entistä tyytyväisempi. Virpi Hämeen-Anttila sanoo hätkäyttävän terävässä itseanalyysissään hienosti mm. näin: "Miehen täytyy olla älykäs, huumorintajuinen ja itsetunnoltaan terve, jotta hän osaisi arvostaa naisen älykkyyttä." Tuon paremmin asiaa ei voi ilmaista ja luonnehdinta pätee myös kirjan kirjoittajaan täydellisesti. Kyseinen nainen sanoi paljon muutakin sellaista, jonka olen samankaltaisesta (mutta paljon lievemmästä) lähtökohdasta kasvaneena aina tiennyt, mutten koskaan osannut pukea sanoiksi. Sattuu vielä, että itsekin olen löytänyt mennyttä tasapainottavan miehen rinnalleni jo toistamiseen. Olen todella paljosta samaa mieltä ylipäätään kaikkien haastateltujen naisten kanssa. Asenne on sama, mutta minä en ole mikään älykkö tai huippulahjakkuus. Ihailen älyn käyttöä, lahjakkuutta, luovuuttaa, monipuolisuutta jne, mutta itse olen ollut laiska hiomaan mitään osaamistani kovin pitkälle. Niinpä ihannoin myös sinnikkyyttä toisissa ja silloin harvoin itsessäni, kun sitä ilmenee - edes vähän. Kokonaisuutena jäi sillä tavalla hyvä olo, että huomaa olevansa jo iän tuoman varmuuden turvassa monessa asiassa. On jo löytänyt samoja asioita, mitä noinkin fiksut ihmiset kuvailevat hoksanneensa ja elämänasenne myötäilee sitä otollista pohjaa, jolla voisi luoda, jos vaan rupeaisi ryhtymään.

Otan itseäni niskasta kiinni nyt vähän aikaa ravinnon ja liikunnan suhteen. Päätin, että jätän oravanpyörän vähemmälle huomiolle ja otan ajan sekä rauhan näille perusasioille vakavammin. Tänään onkin sitten kaikki lihakset kipeenä ja puuroa pursuu korvistakin. En oikeesti ole mitään tappotreeniä vetänyt, mutta ilmeisesti olen päässyt rapakuntoon taas kerran, kun vähempikin näin vaikuttaa. Enkä sitten meinaa jäädä tuntoja kuuntelemaan, vaan keskityn johonkin mielenkiintoseen ja lisää samanlaista sopivin välein kehiin.

Mulla on toivomuslistalla kotona ollut jokaiselle oma rauhallinen paikka tehdä omintaan. Nyt juuri on sellanen hetki, että kukin on tahollaan ja tekee juuri sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu olennaiselta. Jokainen on keskittynyt hyvin omaansa, eikä kukaan tarvitse tai häiritse toistaan. Juhlaa. Nämä mahdollistuu aina vaan paremmin, kun yhdessä oltaessa jokainen tekee pakollista yhteistä jonkun osan, eikä mitään tiettyä roolijakoa ole, vaan kaikki tekee kaikkea sujuvasti yhdessä tai vuorotellen. Olisipa näin mukavaa kaikilla ja meilläkin aina vaan enemmän. Ei satu edes mitään kissanristiäisiä tälle viikonlopulle, eikä varsinaiset kissatkaan ole kovin riesana.

Näillä pakkasilla kissojen varallekin on hyvä pikaväsytyskonsti, etteivät terrorisoi tuntitolkulla. Ovat ehdollistuneet 'piippausmitan' ääneen, että tulevat vaikka mistä jutellen paikan päälle, kun sen piippaa päälle. Juoksevat etäisyyttä mittaavan laservalon perässä ittensä läähätyksiin. Sitten saakin olla pitkän aikaa rauhassa, kun hetken juoksuttaa.

Do dii. Nyt alkaa taas yhteinen keittiöhetki ja vieraitakin tiedossa, joten kuulumisiin.