Tyytyväinen lokonen

Oltiin eilen kylässä mukavilla ihmisillä, jotka on maalaisjärjellä, muullakin älyllä ja myös rennolla asenteella kyllästettyjä. Aivan ihanaa. Tilavaa, jollain tavalla jylhän kodikasta ja silti niin helppoa sulautua joukkoon. En miettisi hetkeäkään, jos pahan paikan tullen tarjottaisi väliaikaista sijoituspaikkaa. Voisin kuvitella, miten jokaiselle siellä löytyy sopiva lokonen ja toimintasektori ja tilaa on. Erikoisuutta ja omalaatuisuutta siedetään ja varmaan itseään saisi toteuttaa omimmalla tavallaan. Kertakaikkiaan nautin jonkin syvemmällä tasolla vaistoamani turvan myötä seurasta, keskustelusta, hyvästä tarjoilusta ja lämmöstä. Varsinainen lämpö-lämpökin oli ollut katkolla, mutta osaamista ja omaa toimintaa löytyi ja hyvin pärjäsi. Välillä tuntee itsensä niin perin pohjin etuoikeutetuksi, kun yleensä on päässyt tiettyihin ihmisiin tutustumaan, eikä ole pilannut mahdollisuuksiaan, vaikka siihenkin on ollut kaikki edellytykset (lähinnä puhun nyt omasta pääkopastani).

Pakkanen huitelee kunnon lukemissa ja minä olen noudattanut tervettä asennetta, jonka nautinnolla huomasin omaksutun tuolla kyläpaikassakin. Hekin ovat kovia tekemään vaikka mitä ulkona, mutta näin kovilla pakkasilla pysytään järkisyistä sisällä. Vaikka on kuntoa ja intoa, niin hengitystiet pelkästään saa selkäänsä, jos lähtee hiihtelemään tai muuta tekemään liian innokkasti. No, ei mulla siinä mielessä pelkoa =). En nyt puhu muun perheeni suulla, koska ovat parhaillaankin ulkoilemassa ja jo toistamiseen, mutta minä en saa itseäni ulos näin kylmällä. Kaunista oli kertakaikkiaan katsella ikkunasta, mutta sisällä olen ollut tämän päivän.

Koneella on tullut sitten oltua senkin edestä ja olen oikein tyytyväinen saavutuksistani. Projektit etenee ja näyttävätkin hyvältä. Ei valittamista. Pyykkiä peseytyy nykysysteemillä tosta vaan kaiken ohella. Jos ei muista laittaa kuivumaan, niin ylkä-hyvä kykenee siliämästä nostamaan naruille. Voi onnea! Näin mulla on aina ollut. En tiedä, olenko osannut näin haaveilla avioparin, vai onko vaan suotu tämä onni kohdalle. Aina on ollut puhtaita enkeleitä kavereina; ei niin puhtaan värisinä aina, mutta muuten =). Eikä se edellinenkään mihinkään ole hävinnyt reservistä. Ei olla yhteyksissä fyysisellä tasolla, mutta henkinen yhteys pysyy ja tuntuu aina!!! Sama pätee sukuun ja läheisiin, vaikka olisivat fyyseltä lähteneetkin. Kyllä ovat todella vahvasti mukana. Melkein äänen kuulee välillä, kun meinaa ruveta oikein hölmöilemään! Vielä menen niin pitkälle, että ystävät, jotka vielä elevät, ja joiden kanssa ei välttämättä ole ollut pitkään aikaan tekemisissäkään, vaikuttavat ja ovat energioillaan mukana mun elämässä. Juurikin pari sielua puhutteli leivinuunin tiimoilta ja täytynee kirjoittaa kaksi kirjettä. Kiitollisuutta pursuu sieluni!

Ilta on nuori ja vielä ehtii vaikka mitä. Pimeää on. Se ei haittaa mäen laskua pulkalla tai montaa muutakaan aktiviteettia. Voisin keskittyä pelkästä systeemistä taas sosiaaliseen...niin ja pyykin ripustukseen iha ite. Jeps.

Rentoa sunnuntai-illanviettoa kaikillen