Lumikko ritsassa oravanpyörässä

Tässä se taas nähdään, miten oravanpyörä vie mukanaan. Päätin niin kirjoitella edes jotain tänne ja päiväkirjoihini, mutta niin on taas viikko tyhjää täynnä. Sähköposteista on kalasteltava yhteenveto päiväkirjaan, kun ei kahta päivää muista taaksepäin, mitä on tapahtunut. Kiitollisuuden kirjassa on kokonaista kolme aukeamaa täytettynä täydellisesti ja sitten on sellaisia kesken sammuttuja alotelmia....kunnes ei yhtäkkiä mitään. Kaivoin Rohkeus-päiväkirjan sittenkin esiin ja aloin täyttää sitä hätäpäissäni, kun siinä on ne mukavan vähän vaativat määrät viivoja päivää kohti. Koitin viikolla lukea myös novellikokoelmaa Sudenkuopat (Mirja Kuivaniemi), mutta sekin on vielä kesken. Välillä siitä tulee alavireinen fiilis, kun koetaan ankeita, mutta sitten taas toisaalta löytyy sarkastisen hauskoja lausahduksia. Murre on tutun oloista ja viihdyttääkin, mutta sitten taas kotomainen ankeus ja eleettömyys varsinkin vanhemmissa sukupolvissa melkein tukahduttaa. Jännä kokemus ja pakko katsoa loppuun, mutta en nyt tiedä, onko oikein osuva valinta tähän hetkeen. Luen välillä neljääkin kirjaa samaan aikaan, mutta nyt päätin pysyä yhdessä kerrallaan. Paria 'oppikirjaa' olen tavannut, mutta niitä ei lasketa.

Lumipuita on tullut kuvattua niin paljon, että riittää. Kuvankäsittelykin alkaa jo käydä työstä. En kestä jättää isoja tiedostomääriä, joita sitten joskus selaisin läpi. Pakko lajitella, karsia ja käsitellä parhaat. En osaa mitään kameratekniikoita, että lasti on aika tasapaksua, mutta ehtiihän sitä. Sekin on jo jotain, että on tullut rätkittyä ja käsiteltyä edes jotenkin. On jollain tavalla asian syrjässä kiinni, niin on helpompi sitten joskus edetä, jos siltä tuntuu. Maisemat on kyllä niin kauniit, etten muista koska olisin näin paljon ihmetellyt ja ihastellut. Tiiliset torniseinätkin ylös saakka valkoisina huurusta ja välillä kaikki on aivan epätodellisen valkoista. Silti jokin vahva väripilkku saattaa tulla kuvaan ja silloin hipoo jo taide-elämystä meikäläisenkin sattumat.

Lonkka on. No. Lähdetään vaikka herkästä makuukammarikohtauksesta. Mainitsen, että jalka on taas aivan puuta. Toinen kehittelee, että keväämmällä saattaa alkaa vihertää ja kasvattaa sivuversoja. Heko heko. Venyttelen jalkaa vanabiispagaattiin ja totean, että aivan kuin kuminauha kiristyisi. Vierestä kysytään, että onko se kuminauha yhteydessä puuhun. Myönnän, että näinhän on. Ylkä hyvä väläyttää: "Sehän on sitten ritsa." Naulan kantaan! Jätin kaikki ylimääräset harrastukset väliin tällä viikolla ja käväsen ihan lääkärinkin pakeilla vielä, mutta ei nyt oikeen kerkee keskittyyn. Kyllä se vielä mukana tulee ja tarpeeksi tempuiltuaan sen saa jopa itsekin välillä hetkellisesti kuntoon, mutta ei vaan pysy. Ritsa, mikä ritsa!

Mitähän tässä nyt olis muuta tapahtunu. Hukkasin rillit, mutta onneksi oli vuosi sitten hankitut uudet tallessa (eihän mitään uutta voi heti käyttää) ja ne päässä rupes löytyyn sitten 'hävinneetkin'. Sain kuitenkin kimmokkeen pitää uusia ja ne jäi 'päälle'.

Jostain seinän välistä haikuu ikävä aavistus. Jotenkin outoa, jos joku sokkeliheikki vielä tässä vaiheessa on ollut liikenteessä, mutta mikä muukaan se oikeen voisi olla. Pihassa on näkyny monet kerrat vitivalkosia hännättömiä pieniä otuksia....käyn kattoon googlesta ennenku väläytän.... no ei jaksa, kun noilla kaikilla näyttää olevan häntä...ehkä sitä ei huomaa, kun ne menee niin lujaa...hilleri, kärppä, lumikko... Olisko se sitten lumikko kuitenkin. Joka tapauksessa laihan rotan kokonen ja loikkii kaarevan vikkelästi. Näyttäisi, ettei kissa välitä niistä ja eikös nämä syö hiiretkin pois. Hyvä juttu. Tänä syksynä ei ollut hiiriä paljon kellään, että päästiin melkein liiankin helpolla. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että joku 'pistää haisemaan' vielä viimesenä vetona. Kiit-tiii.

Vielä on neljä omaa paprikaa kesäisissä pehkoissa syömättä. Aika pitkälle riittänyt luomuvitamiinit. Perjantai ilta. Vähän pyykkiä narulle, iltateetä ja kirjan pariin pehmeisiin peittoihin. Kirjan kanssa kokee korostuneesti kontrastin nykyisen yltäkylläisyyden sekä mukavuuden ja entisaikojen askeettisempien ja kolkompien olosuhteiden välillä. Onneksi on vitsikkäät pilkkimiehet ainakin aluksi odottamassa.