Luova laudekoira

Olen edennyt pieninä rippuina vanhan kirppiskirjani, Creativityn kanssa. Nyt se uhkaa levitä irtolehtipainokseksi ja sitä myöten en ehkä hermoineni kestä selata merkintöjäni läpi myöhemmin, mutta tänään tein joka tapauksessa huojentavan löydön, jonka voisin mainita. Olen nimittäin kärsinyt kriittisyydestäni. Äitini osasi löytää viat asiasta kuin asiasta, eikä isänikään ole kaikkeen tyytyväinen tollukka, että malli on vahva ja kenties perimäkin. Joskus ominaisuutta on tullut oikein mietittyä; parjattua ja puolusteltua, mutta nyt löysin kirjan psykologisten luovuutta mittaavien testien joukosta helmen. Ensinkin testin, jolla mitataan kykyä nähdä ongelmia. Ajattelin heti, että saisin siinä varmaan täydet pinnat. Sitten tuli spekuloiva lause, että saavutetaanko tuollaisella kyvyllä jotain merkittävää rakentavan ajattelun kannalta. Apua. Mutta sitten se helmi: Ilman parannettavan asian havaitsemista ei rakentava ajattelu pääse alkuun. Siinä! Selittää hirvittävää keksintöjen tekemisen intoa ja kaikenlaisten kokeilujen määrää. Myös sitä, että haluaa pyrkiä täydellisyyteen joissakin luomuksissaan. Kun näkee vikaa, haluaa tehdä vielä paremman. Kai tässä pitää nyt heti myöntää, etten ole mikään keksijä, enkä ahkera kokeilijakaan, jos kriittisesti katsotaan =). Mutta asiaanhan voi tulla parannus nyt, kun sen on havainnut.

Meille tuli koira hoitoon ja sekin keksi jotain, mitä ei ole ennen täällä tehnyt. Kiitettävästä koostaan huolimatta oli enstemmäisten joukossa pienen sisäsaunamme lauteilla. Katsoi valkuaisilla, kun kävin ottamassa valokuvan. Onkohan meillä kylmä täällä kämpässä?

Kirjassa oli muutama sivu aikasemmin hieno lause myös sellaisen kannalta, joka on epäillyt olevansa luova ja ihmetellyt, miksi opiskelu on useimmiten ollut tikkuista. "Luova oppiminen vaatii luovaa opetusta, eikä tähän ole korviketta tai oikopolkua." Olen kyllä taipuvainen uskomaan, jos mietin pieniä lapsia tai selkeästi luovanpuoleisia ystäviäni pelkästään. Turha heille on yrittää kuivaa tekstiä tarjota tai perinteistä jankuttavaa palikkapuhetta. Pieni luova 'näytelmä' mielikuvituskostyymeineen toimii paljon paremmin.

Kirjassa puitiin luovuuden määritelmää, jossa ei puututa siihen, onko luominen hyvään vai pahaan tähtäävää. Silti on tietysti ollut tarpeen miettiä, mikä määrää sitä, onko luovuus yhteistä hyvää edustavaa vai ei. Todettiin, että lähtökohta luodessa on yleensä omakohtainen, mikä useimmiten edustaa muidenkin tarpeita. Sen verran oli nähtävissä, että ihminen, joka mahdollisimman tietoisesti havainnoin avoimesti elämän kaikkia olemuspuolia, loi potentiaalisesti yhteistä hyvää hyödyttäviä asioita. Jos taas kielsi tai tukahdutti laajoja kokemusalueitaan, loi sairaalloisia tai yhteiskunnallisesti ilkeitä juttuja tai molempaa sorttia. Keskivertotapauksessa tämä kai näkyy siinä, että luomuksella tavoitellaan vaan rahaa, valtaa tai asemaa itselle. Hienoista massoja hyödyttävistä jutuista tietty todettiin, ettei ne välttämättä ole tavanomasia ja keksimisen aikaan yleisesti hyväksyttyjä, mutta aikanaan sitten palvelevat kokonaisuutta.

Voi olla, että olen nämä lukenut tai tajunnut monet kerrat aikasemminkin, mutta ei haittaa, jos taas kerran yhden luomuksen perusteella löytää kuin uutena.

Luon nyt itseni irti koneen imusta, eikä tiedä, onko hyvä vai paha.