Hermoraunio

Mä en nyt oikein tiedä, mitä sanosin ensin. En melkein meinannu malttaa heittää kaikkea repalehtavaa päältäni ja sonnustautua tiukkaan ponnariin, treeniliiveihin, kireisiin hiihtareihin korkeella vyötäröllä (olen löytäny ne varastoistani!) ja kaulaa myöten vetoketjulla ihoa vasten olevaan lämpöseen paitaan. En tietenkään siedä kovaa pakkasta. Se tekee elämästä täällä korvessa niin paljon hankalampaa (enkä puhu nyt sähkösistä hiuksista), kun pitää kuitenkin lähteä autolla meneen aamusin ajoissa. Päivä oli reissaamista ja kun sitten menin unohtaan sen halvalla menevän joulukorttikuorenkin kotiin (tajusin asian puoli 3 aikaan) eli käväsin sen vielä hakemassa ja heittämässä viime minuuteilla postiin, niin olen tietysti hermo pinnassa. Laitoin aamulla oikein arktiseen menoon päälle ihan erilliset ulkotamineet ja olen sitten vaihtanu ja vaihtanu tilanteiden mukaan. Jonku pitäs keksiä just ihonmyötänen siisti muoti sisävaatteisiin (joku prätkäjätkän alusasu sukkapukutyyliin kävis hyvin) ja pilkkihaalarityylinen muoti ulkomenoon. Pilkkihaalarin taskuihin pitää mahtua sisäkengät ja mahtuishan helposti. Miten olis helppoa heittää haalari niskaan ja veks. Mä heittäsin heti muutenki käsilaukun meneen, kun olis niin paljon taskutilaa. Yks toimiva vetoketju ja se olis siinä, mutta voi ...lkkari, mihin mun päivästä on huvennu monta pärelastua. Kaiken maailman nilkkapiikkareiden ketjua, villatakin ketjua, lasketteluhousujen ketjua, takin ketjua - sitte putoo rintsikan olkain alas ja hanska suuhun, takin ketju auki, villatakin ketju auki, kiemuretelemalla käsi paitojen kauluksista ja sitte ketjut kiinni, hanska käteen, saat kantamukset autoon ja pääset istuun ja olkain on taas päin ...vettiä. Retuutin jo fyysistä käsittelyä kestäviä työkavereita leikilläni ihan kunnolla pahimpia kiukutuksia karistaakseni.

Kaikkein eniten mua nyt risoo kuitenkin lohkolämmittimen nykyajan johtopistoke siinä auton päässä. Voisko joku ystävällisesti kertoa mulle järkeen käyvän selityksen, miksi sen pitää olla niin ärsyttävän pieni ja tarkka siitä menoasennostaan, kun pakkasaikaan melkeen poikkeuksetta toimitaan tosi vaikeissa asennoissa, pimeessä tai ainakin tuskasen hämärässä ja kädet auttamatta tuhannen turtana kohmeessa (paksuilla rukkasilla hommaa on turha yrittää, kun auton päässä pitää olla semmonen hilvatan lippa...ei ole muuten kauvaa, vaikka menis ihan täyteen loskaa ja vaikka mitä). Miksi ei voi keksiä semmosta yksinkertasta tarpeeksi isoa patukkaa (vaikka semmosta, millä ne keksijät muutenkin ajattelee) ja se vaan törkättäis paljon suuntia ajattelematta (niinku ne suunnittelijat varmaan useimmiten muutenki tekee) ja virtaa tulis. Nyt tietysti patenttitoimiston ovet heilahtelee, kun mun täydellinen idea nyysitään verekseltään, mutta en välitä. Tärkeintä, että asiaan tulis edes jotain tolkkua. En viiti tähän samaan kertoa, mitä mieltä olen lämpötolpien kansista tai varsinkaan ylipäätään muovisista ajastimista sen pyörivän kiekon ja iki-ihanien miniatyyriklipsujen kanssa. Millä muuten muistan, että kiukuissani käänsin sen ihan miten sattuu, kun päivällä tarvin hetimiten tunnin lämmityksen, eikä se jutska yllätys yllätys ollu yhteistyökykynen. Pistin sen lämmitysjakson vaan kohtsillään tapahtumaan kellonajasta välittämättä. Huomenna kiroan kunnolla töistä lähteissä, jos en muista säätää sitä oikein aamusta. Kännymuistutus on ainut, mikä voi toimia, jos laitan sen nyt heti.

Kaks nälkästä kattia terrorisoi mua. Ne tietää, etten kestä tietyn tyyppistä kitisevää, käheetä, kysyvää ääntä hermona ollessani. Ne hyödyntää just sitä. Toinen istuu tasa...rsein keittiön lattialla ja raapii molemmin tassuin kaapin ovea. Toinen jumittaa pytyn kannella (ne syötetään nykyään hyyskässä) ja vuorotellen kyselevät, että miten olis. Ihan lakkaamatta. Pakko käydä tässä välissä....huuuh. Lepo. Tämmösen hermopaukun pitäs vielä tarkemmin harkita toimensa eli tunkea kipot heti täyteen pöperöä sen tiukan ponnarin vedon jälkeen. Vielä, kun silmät on kireenä viiruina korvia kohti.

Nyt alkaa peltilääke helpottaa. On tää kans. Noista ajastimista ja kaiken maailman valosarjoista ja virittelystä sais vähintään uunin paksusen kirjan. Kyllästyttää jo ajatuskin, miten niitä varovasti jäistä irrotettuja ulkovalosarjoja sitten testaillaan ja polttimoita vaihdellaan. Tuli justiin mielikuva, että meniski isojen keritsimien kanssa ens kerralla ja leikkais laakista koko hässäkän metrin paloiksi ja tumppais Suloon (vaikka ei tämmönen wanabiiekopersoona siihen kuitenkaan pystyis).  Miehisyyttä symboloivat kynttiliköt on aina kans vailla varalamppuja ja kukaan ei muista, mihin ne alennuksesta joulun jälkeen hankitut lamput on laitettu talteen. Niinpä meillä on nyt yks toimiva semmonen ja neljän tilanne on melko hiljanen. Ei sillä, että kukaan olis edes sitä yhtä sijottanu pimeyttä valaisemaan. Se on kumollaan siinä hiljasten kavereitten kupeessa monen muun hässäkän joukossa ja pikkuhiljaa peittymässä remonttitavaran katveeseen. Oikeestaan aika lohduton ajatus. Me vaan pelataan korttia tyttären kanssa illalla läksyjen ja muun jälkeen, eikä paljon huolta kanneta tällä kertaa koristelusta. En ole ottanu esille mitään joulukrääsää. Jotain on tullu tytön joulukalenterista, se on väkertäny omiaan tai sitten on vaan poltettu kynttilöitä. Ihan hienosti menee näinkin.

Nyt alkaa olla rento hyvä olo. Pääsen ylihuomenna oikasuttamaan lonkkani, joka ei tällä kertaa taas omilla konstein tokene. Asiantuntijan hoito on siunattu asia. Olen varmaan pari kuukautta tuskitellu puujalkasena ja kaikki joogat ja kyykkimiset on aiheuttanu suoranaista tuskaa. Nukkuminen on välillä mitä sattuu. Saamattoman kohtalo ei ole kadehdittava. Aina menee kaikki muu oravanpyörä edelle ja helposti. Varsinkin, jos tulee yksikin helpompi päivä, niin heti aattelee, että joo, nyt se varmaan lähtee paraneen itestään.

Menen kirjottaan vielä muutamat perinteiset joulukirjeet ja sitten on vuodenvaihteen muistamiset pulkassa. Käsin kirjoitettu kirje syntyy onneksi melkein itsestään, kun siihen on niin pitkät perinteet. Nyt, kun olen purkanut kaiken tuskastuttavan tänne, voin kirjoitella kaikkia mukavia juttuja.