22.7.2010

Hyvää alkua

Josko viimeinkin ilma vähän viilenisi, kun pilviä kertyy ja tuulikin yltyy. Iltaisin on jollain kokoonpanolla oltu ihmettelemässä tätä ilmiötä, joka tietysti kuuluukin hellepäiviin.






Maskilla kuperkeikkoja kaks peräkkäin; eteen tai taakse.

Tarvis pelastaa joitakin huonekasveja mullan ja ruukun vaihdolla. Ei pieni lannotuskaan olisi pahitteeksi. Terassilla sitruskasvi (en muista minkä sitrushedelmän siemenestä) on tuuhettunut julmasti, kun juurella oleva taimi on vaatinut pintamullan pitämistä kosteana. Joka päivä kaadan puoli litraa vettä ruukkuun, kun en ole saanut aikaseksi siirtää taimea omaan purkkiinsa. Se on luultavasti mimosa ja siinä tapauksessa epäkiitollisen roskaava kasvi suuremmaksi tultuaan, että vähän turha projekti. Se on kuitenkin ainut henkiin jäänyt ulkomaan siemenistä itänyt tulokas, että täytyyhän sitä tekohengittää. Ilmeisesti liian kuuma ilmasto sopii tälle porukalle.





Aika hyvin olen pysynyt lomalla pienissä asioissa ja jättänyt kaikki isommat suunnitelmat. Vähän kiinnostaisi jo jatkaa kukkapenkkiprojektia, mutta näin kuumalla se on yksinkertaisesti hulluutta. Olkoon nyt vielä. Vielä sitä ehtii alkanutta kehitystä parannella.

3 kommenttia:

  1. Sinäkö siellä polskit?
    Kesän meininki on just tuota. Ihana kuva.

    Ihan samoja ruukun/ mullanvaihtoja ajattelin (oon ajatellut jo useesti..) isän tykönä tännäe.
    Että pitäs nuokii..
    Mut pesin sitten muutaman maton ja kaivoin ekat uuvet potut. Kitkin sitä aiemmin ja kyllä on muutamien varret jo ihan kellettyneet.
    Samoin sipulinvarret on maata myöten.
    Ja kaivossa vesi hupenee johkii äitimaan uumeniin..

    VastaaPoista
  2. Erinomaisia valokuvia!
    Moster

    VastaaPoista