Pimeää

Ei nyt ihan viitsi maalailla, että sielun pimeä yö, mutta kyllä aika hämärää on aamusta iltaan ja vettä tippuu yöt. Se oli sitten lumeton joulu pitkästä aikaa, mutta ei tietysti haittaa ihmistä, joka ei kylmää, liukasta ja lumitöitä rakasta. Tänään sitten vuosikausien tauon jälkeen kaivoin lopulta kirkasvalolampun esiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Jos tämä pimeä aika jotenkin jälkijunassa meinaa potkasta, niin olen ainakin yrittänyt katkasta terävimmän kärjen.

Luin mielenkiintosta kirjaa lukijasta ja neuloin neljää eri sukkaa vuorotellen eteenpäin =). Löysin parit irtileikatut varret muuten puhkikulutetuista sukista ja pujottelin puikot paikalleen. Varsinainen purku puikkoihin asti kestää aikansa, mutta ei ihan niin kauan kuin varren neulominen alusta asti. Sitten jämälangoista muutamat kaksiin samankokoisiin keriin. Nyt ne on jo kahdet sukat kärkiä vaille valmiit. Ei kauniit, mutta äkkiä ne on pliisuttu puhki nekin.

Valokuvia ei nyt synny. Yrityksetkin on surkeita, joten tässä malliksi kynttilä. Käsin tehty, oliko Suomen Turuus.

Maadotuksen olen jo puhunu kaikille. Myöhässä tulevat joulukirjeet on aina vaan postittamatta. Mutta tulee ne joskus. Kumminkin hiippailen yhä joka päivä kylmällä nurmikolla paljain jaloin ja maadoituslakana on tulossa postissa. Otan siitä kunnon puhdistuksen, kun ukonilma osuu kohdille =D.

Eilen ja tänään katoin todella pitkästä aikaa telkkarista jotain saksalaista sarjaa/elokuvaa, joka tänään päättyi aika masentavasti; päähenkilöt kuoli tai vanheni. No ei kai se niin yllättävää ole elämässä, mutta ei siinä siis tosiaankaan ollut normi sankaritarinan rakenne. Päädyin pohtimaan, että onko sitä omassa tarinassa vielä kohokohtia vai perinkö sitä on valmis seuraavalle kierrokselle. Kaiken järjen mukaan nyt tarvii sinnitellä, kun kaikki hieno on niin lähellä, mutta synkkää - usvaista tuppaa olemaan.

Onneksi on vielä hyviä kirjoja kahlaamatta. Sellasen pariin nytkin mielin. Onhan sisäinen rakkaus, ruusu ja valo!

Uutta seittiä

Uusia alkuja. Itsensä voi irrottaa kuin tarran hetkellisesti nykyisestä kuviosta ja siirtää täysin toisiin maisemiin, toiseen parantavaan vaikutuspiiriin, imeä vaikutteita ja palata uudistuneena. Tarra ei ehkä ihan sinällään enää sovi entiselle paikalleen, vaan alkaa latautuneena vaikuttaa ympäristöönsä uudella tavalla. Mielenkiintoisia uusia kerroksia.

Ihailin vanhaa arkkitehtuuria, luonnon ikiaikaista voimaa, ruoka- ja juomakulttuurin ylläpitoa sekä nautin levollisuudesta, parhaasta seurasta ja tuhansista pienistä hetkistä ja väläyksistä, mitä vain ihmiselämä voi tuottaa. Pieniä hippuja ja äärettömiä ulottuvuuksia samoissakin tilanteissa. Ihmeellistä ja hienoa.

Tässä on jo liki viikko kulunut välissä, mutta en vieläkään halua rikkoa kokonaisuutta sanomalla siitä jotain arkipäiväistä. Otan pienen sivujuonteen ja kerron siitä.

Lankakaupassa käynti oli hetken tapaus, mutta tartuin pieneen kerään puuvillalankaa, jonka väri kiehtoi sillä hetkellä. Myöhemmin illanvieton lomassa tuli mieliteko kokeilla uutta virkkausmallia ja siellä alkanut viritelmä valmistui eilen illalla rennossa seurassa. Tänään kiinnitin löytämäni mitkä tahansa napit, jotta sain kokeiltua toimiiko kiinnitys ja ympärysmitta. Melko pätevä. Nyt mietin vielä lisäänkö rannekkeen kuvioinnin aukkoihin helmiä... Saa nähdä.

Jollain tavalla elämä lähti tuon 'värähteisille' urille. Muutamilla muillakin on pieni osa energiaa lähtenyt rakentamaan ihan omaa pientä uutta designia. Se kehkeyttää uutta jollain laajemmalla tasolla myös, mutta vaikutukset tulee näkyviin hippusen myöhemmin. Mielenkiinnolla odotetaan rauhassa ja katsotaan. 

Taidan keittää suuriryynisen puuron =).

Siperia opettaa

Täysikuu, selkeä taivas ja siis kylmät yöt. Kuura on maassa, eikä paljon enää lehti puussa. Otin tuon kuvan ison teekuppini sisäreunasta, kun olin siemaillut Siperianteeni. Joka kerran kupissa on eri taideteos, mutta kuviot muistuttaa kukan lehtiä ja kaiken lisäksi aika paljon niitä lehtiä, mistä tee on keitetty. Marmorointi tapahtuu teen seistessä, eikä se muutu miksikään enää, kun teetä heiluttelee tai kaataa pois. Katsotaan nyt kuinka energiat lisääntyy, kun arbutiini tekee tehtävänsä. Kolmas päivä jo menossa tätä kokeilua.

Syysloma takana ja se meni ladatessa perusteellisesti. Upposin heti hyvän lukemisen, käsitöiden, piirustelun, ulkoilun ja pienen 'hopeitten kiillottamisen' maailmaan. Uusia ideoita alkoi nousta tajuntaan hetimiten ja niitä on nyt voinut hioa loputtomalta tuntuvan ajan. Aurinko on paistanut melkein joka päivä, että mieli tuntuu kirkkaalta siksikin.

Netissä olen eksynyt mitä käsittämättömimpiin asioihin ja oppinut paljon uutta mm. kierrättämisestä, matematiikasta, kuujutuista, kasvilääkinnästä, äänivärähteistä, kemiallisista yhdisteistä ja vaikka mistä. 

Pari päivää virkkasin samuraimallia ja sitten purkasin kaikki takasin kerälle. Tehdessä oli hyvä ajatella monet systeemit valmiiksi. Toisaalta täysi tyhjiö ja toisaalta taas paljon avartavaa ajateltavaa.   

Korjauspetausta

Nyt jos koskaan on fiilis, että monissa asioissa on meneillään tekohengityksen aika. On se jollain tavalla tukemista, mutta ennen muuta jotenkin keinotekoista ja vastuuttomuuden sallimista. Ei ihan sitä hengittelyä niin ku sen pitäs olla, vaan sellasta, että koitetaan nyt vielä tätäkin.

Olen pitänyt korjausrakentamista ihan fiksuna asiana, mutta sitten kun ajatuksen vie ilman harkintaa ja vastuuta laajemmaksi ajatteluksi, niin se on esim. korjauspetausta ja siinä ei sitten enää tunnu olevan mitään mieltä. Ihan vitsinä oli taannoin vessapaperirullan kääntäminen keskusteluissa, mutta sekin on yhenlaista korjausasentamista. Ihmisiltä ei nykyään osu edes roskat roskikseen ja sitten on korjaussäätäjät pihtikeppeineen armeijan tavoin marssimassa 'vähän sinnepäin' -tyyppien perässä. Ei laiteta kunnon ruokaa ja einesrasiaa pursuu kaatopaikat väärällään, puhumattakaan elimistön lieveilmiöistä. Tarvitaan monen alan korjaussäätäjää antamaan tekohengitystä.

Kun joku asia on aikansa elänyttä, sitä vaan katellaan ja tekohengitetään, vaikka paljon viisaampaa olisi palata perusasioihin; lähemmäksi ihmistä, luontoa ja yksinkertasuutta sekä kaivaa se vastuu esiin.

Monilla aloilla paikkaus on jo lopetettu, mutta sehän ei oikein toimi, jos korjaustarve on vielä olemassa. Ei ole mikään ratkasu heittää kiihtyvällä tahdilla menemään ja hankkia uutta entistä keskeneräsempää tilalle. Loppuu tila, materiaali ja lopulta jopa se hengitysilma.

Vastuun puuttuessa ei paljon jää mieltä korjailla. Se on loputon suo.

Tarvii vähän katella ympärilleen, luopua aikansa eläneestä ja keskittyä sellasen vaalimiseen, jossa vielä on perus- ja vastuuasiat kohdillaan.

Kiveä, savea, no - luontoa

Tapahtumasta toiseen ja luonnonelukoista ihminen nähty taas monessa muodossa. Hyvää seuraa on riittänyt. Nyt lepuutan jalkojani auringossa ja hiljalleen teen siivuja luonnon antimista.

Pakastimeen ei paljon mahdu, mutta pitää aamupirtelöihin silti olla näitäkin heittää ja sitten kokeilen hyvän helteen ilmaannuttua myös aurinkokuivausta. Ainakin tuntuu, että väri pysyy suht vaaleana ja kuivuu nopeesti.

Toinen sitten, mitä haluaisin tänään kokeilla pitkästä aikaa on savityöt. Innostuin, kun näin yksinkertaisia ja käytännöllisiä keraamikon töitä eilen. Ehkä aiheeseen on muutakin kannustusta, sisäistä ja ulkoista =).

Ihastuin kivilaatuun, jota en ennen ole hoksannut: keltaturkoosiin, joka muodostuu kolmesta kivilajista ja sitä löytyy vain turkoosikaivoksista. Kivet on siitä hauskoja, että useimmat peukalonpäänkokoisena jo painaa tuntuvasti. Keskittyneen rauhallisuuden lisäksi ne keräävät lämpöä ja tässä on ainakin hienot kuviot ja sävyt. Piristää aina kaikki uudet asiat.

Pyöreä muoto taitaa olla nyt viime päivien juttu.

Omena-aika

Mahtava kesä vaan jatkuu ja jatkuu. Kahtena päivänä on päässyt taas hetkeksi jopa auringon ottoon. Satelee välillä, mutta niin loppukesästä yleensä tekee. Pesen urakalla pyykkiä, että kaivon vesi ehtii vaihtua tällä tuotolla. Tällä alueella ollaan vähän pintavesien armoilla tavallisten rengaskaivojen kanssa.

Laitetaan tähän väriläiskäksi punapilvi muutaman illan takaa.

Vuosikausiin tuli tänä kesänä järjestettyä aitan romuja ja pihassa on jotain pientä myös nirhitty kaivurilla, raivurilla ja silppurilla. Notskissa on palanut rötyä ja ihan asumistiloistakin on tavaraa lähtenyt. Tarve puhdistaa on ollut pitkään, mutta nyt vähän jotain on alkanut tapahtua konkreettisesti. Pientä liikahtelua on jatkunut kropankin kanssa, että kyllä tästä virkistynyt loppuvuosi tulee.

Omenia on paljon puissa. Isoin työ on kerätä putoilleet kompostiin.

Luen hörhötyksiä ja youtubesta olen katellut Tollen, de Mellon ja Dolores Canonin höpötyksiä. Sopii nyt omaan olemiseen ja ymmärrykseen. Vielä on totta kai putsattavaa, mutta vähän kerrassaan. Hyvä ja tasapainonen fiilinki kaiken suhteen.

Uudessa kohteessa ei pahemmin olla viihdytty kesän aikana, mutta pieniä asioita sielläkin etenee. Tänään tulee viime vuonna kesken jääneitä räystäslautoja loppuun. Vähän on suunniteltu pihankin alottamista tässä syksyllä, että ensi keväänä olisi jotkut asiat hyvällä alulla. Parin kuukauden työ siellä enää olisi, jos päivittäin tekisi, mutta tehdään ihan rauhassa edelleen.

Ei ole vieläkään ilmaantunut uutta päältä ajettavaa ruohonleikkuria, mutta tämmönen tietysti.

Siitä tulee kuulemma ratapyörä tai jotain semmosta, että vähän muokataan kallistuksia varten yms. Katit on rakastunu ajopukuun, että nuhjaavat sen salaa ehkä piloille, jos ei sitä ole huomattu nostaa asianmukaisesti naulakkoon. Ne tyypit oli muuten kaikki vuorollaan nyt loppukesästä reissussa ja paras venytti melkein pariin viikkoon. Naureskeltiin, että ne on jääny varmaan johki supiansaan ja kerran viikossa joku on käyny kattomassa. Aina vaan löytyy uuden värinen katti. Supi on menny kieltä näyttäen ohi.

On tämä elämä toisaalta niin materiakeskeistä, mutta toisaalta ei sitten yhtään. Nyt on helppo hyväksyä kaikki. Se kaikki on, mitä valitsee.

Tunne ja järki

Siellä kylässä oli kukkaloistoa totuttuun tapaan ja satoa jos jonkunlaista jo otettu talteen sekä lisää valmistumassa. Pölyttäjät viihtyy, kun lajikkeisto on laajaa ja luonnon ihmeitä tähän liittyen sitten ihailtiin mm. seuraavia.


Vasemmalla maamehiläisten pesiä ja oikealla vähän liian runsasta omenasatoa oksien kestävyyteen nähden.

Tässä välissä olen tietysti lukenut kirjoja, joista mainita kannattaa Coelhon Accran kirjoitukset, Tuan Harnon Ne jotka jäävät ja Carlos Ruiz Zafónin Marina. Näin jälkeenpäin ajatellen Harnon kirja oli aika tavalla negatiiviseen keskittyvä ja lopulta Zafóninkaan kirjaa en pidä kohottavana. Sitten katsoin Kirsi Rannon Deepthi-blogissaan suositteleman Gregg Bradenin esityksen The Divine Matrix, että jos ei näillä vahvistuksilla nyt jotain parempaa tule luotua, niin kummastelen todella. Lyhykäisyydessään viesti oli, että maailmankaikkeus ymmärtää tunteiden kieltä; ajatuksella luomisessa tärkeintä on hyväntahtoisuus ja valmiin lopputuloksen fiilistely.

Mahtava kesä jatkuu aina vaan. Jotenkin tuntuu, että tällä kertaa tätä on riittänyt ihan alusta alkaen ja nauttia on saanut. Kateilla oli jännää, kun tuttu koiruus oli kaverina pari päivää. Tänään kävästiin ihan läheltä poimimassa kolmisen litraa metsävattuja. Runsautta riittää kaikella tavalla.