mondo

Sätkynukke huurteessa

2012-01-17T20:57:00.000+02:00

Jo vain! On siinäkin toteamus. Aika on hurahtanut siivillä. Työtä vuorotta, mutta pieni keskittyminen väliin, että sitten voi taas tosissaan keskittyä uuteen jotokseen.

Muistan taas pitkästä aikaa, miten tehdään laskuja, ojennetaan vaalilippua, aktivoidaan sitä ja tätä sekä revetään sen tuhanteen suuntaan hyörinässä ja höpinässä. Melkein ihmettelen, että kykenin ja selvisin. Aikamoista siivousta oli myös ja sitten irtoaminen - pitempään liekaan. Joku paleluhorkka on vainonnut ja eilinen oli aivan huippu, kun huomaamattani kiduin päivän kylmässä. Illalla särki jo luut ja nivelet. Tänään sitten asioille tehtiin jotain ja itsekin varauduin parilla lisäkerroksella rytkyä. Istuin koko päivän lasketteluhaalareissa sisällä =). Päivä oli lopulta monivivahteinen ja lähtöhetkellä muistin vielä unohtaneeni pari juttua, mitkä piti olla 'seiteissä' jo eilen. Ne vielä ja huvipuistolle.

Yks katti on kans seonnu näistä kylmistä ja kai siitä mun eileniltasesta värjötyksestäni. Se jumitti mun päällä ja lämmitti koko illan kehräten siinä, kun en oikein kyennyt mihinkään. Nyt se tunkee suuhun ja äskenkin oli pitkän aikaa läppärin alla hyrräämässä (nypytän selälläni). Leivinuuni lämmitettiin toissapäivänä ja kaikki katit oli tietysti sen päällä. Eilen töistä tullessani teki mieli kiilata niitten edelle ja ryysätä enstemmäisten joukossa parhaalle paikalle sinne ylös, mutta niin vaan kävi, että kolme naamaa sieltä katteli hetken päästä tyytyväisenä alaspäin.

Niin huvipuistolla. Sinne on tän päivän aikana ilmaantunu pellit piipun ympärille ja piipusta tuli savua. Saunassa oli väliaikanen kiuas ja puut ritisi pesässä. Kaikenlaista muutakin oli tapahtunut edistystä. Mahtavaa! Lunta satelee köykäsesti joka välissä sen verran, että aina saa olla auton päältä harjaamassa. Myöhään meni taas, mutta menköön.

Uusi vauhti rattaisiin

2012-01-08T12:36:00.004+02:00

Joulu meni, pahempia sohimatta nytkään ja ehkä jossain vaiheessa piristyn hoitamaan sen käsikirjeenvaihdon, joka tällä kertaa kyllä jäi. Lähimmät käytiin moikkaamassa, aatto kotona rauhassa ja sitten taas osa porukkaa jatkoi kierrosta. Toisaalta oli kai jonkun sortin tarkoituskin, että jäin kotiin, kun kyse oli muutamista päivistä ja tuli se myrsky. Täällä oli sähköt pois pariin otteeseen ja toisella kertaa yli 24 tuntia. Luin sen paksun Folletin loppuun keittiön pöydän ääressä kynttilöitten valossa ja välillä kävin lämmittämässä pönttöuuneja tai viikkaamassa pyykkejä kaappiin käsimyöten. Katit pysyivät mieluusti myös sisällä, kun tuuli riepotti ulkorakennuksia. Pihassa ei kaatunut puita, mutta heti tien varressa ja metsässä kylläkin. Nettiyhteys tuli kuntoon vasta toissapäivänä.

Ennen joulua tonttusomisteeksi hankitusta nauhalangasta neuloin tuon röyhelöhuivin, kun halusin oppia. Ensin tein tyhmänä edestakaista, että nurja puoli jäi raanun pohjaksi ja röyhelöt oli vain paraatipuolella. Sitten tajusin, että ympyrää tollo ja kaikki oikeeta. Sain yhden huivin joululahjaksi ja siitä tämä kimmoke. Nauhalankani oli kaksiväristä ja piti keriä lanka kertaalleen uusiksi kerälle, että sain väripalettiini paremmin sopivan sävyn röyhelön reunaksi ja hallitsevaksi sävyksi; tontunpunainen jäi sisäosiin piiloon.

Sain lahjaksi myös isot palat pakurinkääpää ja ne on nyt asianmukaisesti pilkottu sekä uunikuivattu. Nyt on tullut keittettyä vähän enemmänkin sitten teetä, että katsellaan, jos viimein kohta olisi raportoida näkyviä tai tuntuvia hyötyjä. Useimmiten sekotan vihreää teetä joukkoon, jota nyt muutenkin olen kahvin sijasta lipittänyt aika pitkät ajat. Ennen joulua oli yksi kahviin lankeaminen ja niskat jumittuivat heti melko totaalisesti. Nyt tilanne on jo ohitettu kaikella tavalla.

Voi ihmettä, aurinko paistaa! Lumipeite myös viimein valaisemassa maisemaa ja eilinen lumen kolaaminen tuntui suorastaan juhlalta pitkästä aikaa kuivassa kelissä. Ei sillä, kyllä se korkea loskakin oli jänskää. Välillä oli ihan sinksansanksan suoralla osuudella, että onneksi ei sattunut ketään tulla vastaan. Kaikki on jollain tavalla totaalisti uutta vuoden vaihtumisen kunniaksi. Jotain sisäistäkin kirkkautta olen havaitsevinani. Tiukoistakin paikoista jollain ihmeellä nyt vaan selviää, eikä mikään tunnu hampaat irvessä väkisin raahautumiselta. Ehkä se pitkä synkkyys ja märkyys meni vähän överiksi, vuodenvaihteessa sai levättyä ja nyt on toivoa ihan toiseen tahtiin.

Huvipuistolla on uusi savupiippu alhaalta ylös asti ja märkätilojen seinät muurattuna valmiiksi näillä hetkillä. Harva päivä, ettei vähän luonnaa =). Mulle on irvailtu, että kohta paikkakunnan kuuluisin takkamuurari pääsis näyttämään taitonsa. Heh heh. Kyllä se on niin, että todellisessa uudiskohteessa ei mikään muuraukseen liittyvä ole omaa aikaansaannostani. Tähän mennessä aika vähä muukaan. Rakentaminen kiinnostaa, mutta en siihen kai koskaan ole paljon osallistunut. Pintaremonttia taas olen tainnut tehdä kiintiöni täyteen. Kai tässä tulee ikäkin vastaan tai joku, että tulee päivittäin karsittua tekemisiä. Välillä tuntuu, että pitäisi riittää, kun hoitaa palkkatyönsä. Sehän ei riitä vielä mihinkään, jos haluaa nyky-yhteiskunnassa olla edes keskiverto selviytyjä. Puhumattakaan, jos ottaa isompia lisäprojekteja.

Mun kääpiöversio muuttaa yläkerrassa itekseen järjestystä. Kävin pyynnöstä kurkkaamassa ja aika omaperäinen, mutta toimiva systeemi. Asetelma, jota en koskaan itse ole älynnyt edes kokeilla. Kylläpä piristi! Mikä hienointa, mun ei tarvinnut osallistua toteutukseen yhtään, eikä mitään roinaläjiä näkynyt silti missään. Aina vaan paranee!

Jokohan olisimme pitomme ansainneet tälle päivää, että lautasellinen pöperöä eteen ja vasta sitten kohti uusia seikkailuja.

Väreillä pelaamista

2011-12-20T19:06:00.001+02:00

En muistanu kommentoida sitä musiikkitaloa. Kävin ekaa kertaa ja olihan se pikkasen synkän värinen. Vielä tuntui nenään joku kuminen haju, ehkä lattiamateriaaleista ja muutenkin väittäisin, että pölyä on jossain pikkusta isommat tukut. Seinissä ainakin oli otollisia pieniä hyllyjä pölyn kerääntyä monin paikoin. Blackboxin käytävässä ainakin tuntui mahtava alipaine, että keuhkoihin otti ja ääni melkein meni. Jotenkin kumma olo, kun käytäviä ja tiloja riitti, mutta missään ei oikein ollut mitään osviittaa, että mitä siellä tapahtui tai sijaitsi. Musiikkia ei kuulunut ripaustakaan mistään. Onneksi meillä oli paikat tunteva opas, mutta silti jäi kolkko fiilis.

Aulan katossa riippuva taideteos ei tehnyt vaikutusta ehkä siksi, että toi mieleen tölkistä leikellyn ja taivutellun rihkamatyön, joita aikoinaan oli koristeena yhden jos toisenkin kotona. Siitä saisi kyllä kätevän kokoonpainettavan pienoismallin turistimyyntiin! Sekään ei ollut kiva, että tiesi sen kokonaispainon lehtikirjoittelun perusteella ja sehän riippuu vaijereilla katosta. Leikilläni kiersin sen aina.

Ihmettelin raskaita lasikaiteita, kun niissä ei ainakaan näkynyt mitään tukipalkkeja. Yläreunassa oli pyöristetty puukaide upotettuna. Ylimmässä kerroksessa tuli ajatus, että irrotessaan kiinnityksestä painava lasi kaatuu jo omasta painostaan ja sitä pudotusta riitti. Saatiin myös RSO:n konserttiin viimeiset paikat ylimmältä parvelta ja väittäisin, että vähän huimasi sielläkin alas istuttua. Sanoin vieruskaverille, että eikö lääpitä tuo edessä oleva liian puhtaaksi pesty lasikaide vähän sormenjäljille, että tulee turvallisempi olo. Ojensin molemmat käteni - siinä ei ollut lasia lainkaan! Jei! Sen jälkeen vasta tulikin hutera olo =).

Itse konsertti oli hieno ja Batiashvili taputettiin neljä kertaa takaisin! Tauon jälkeen olin jo vähän rennompi siellä piippuhyllyllä, mutta Straussin Auringonnousun alku kyynelten läpi tuntui kyllä siltä, että nyt sortuu parvet ja kaikki. Pakko myöntää, että ajoittain aika tuli pitkäksikin, kun en ymmärrä musiikista tarpeeksi ja nukkumaanmenoaika oli aikaa ohitettu. Kahvit oli jo nautittu Ateneumissa, näyttelyt katsottu osaavan opastuksen kera ja hyvin syöty ravintolassa, että mahtavassa seurassa oli tavallaan kuppi jo yli laitojen. Hyvin silti jaksoin viimeiset liukkaat yön pimeydessä kotiin asti.

Tämänpäiväiseen harrastukseen pääsee pienen pohjustuksen kautta. Oli värikonsultin luento ja kävi ilmi, että kyse on samasta systeemistä, jolla nuorempana olen teettänyt väri- ja tyylianalyysin. Asiat oli tuttuja montaa muutakin kautta, mutta pätevä ammattilainen oli asialla ja hänellä oli omat esimerkkinsä, kokemuksensa ja tyylinsä esiintyä, ettei päässyt yhtään pitkästymään. Loppujen lopuksi sain pienen kipinän, että voisinkin kohta vuosia siivousta odottaneen vaatehuoneen räjäyttää osin oman väripalettini avustuksella. Siinä olisi yksi kriteeri lisää, minkä perusteella heittää menemään.

Tänään sitten aloin ja vaikka aikaa meni, olen luultavasti käynyt lähes kaiken läpi. Pari säkillistä lähti. Joitakin 'ei niin imartelevan värisiä' siirsin yöpaitoihin ja jotkut jätin hyvän kangaslaadun vuoksi ompelijan hätävaraksi, mutta aika ronski osasin olla ja siitä on tietysti hyvä ja kevyt mieli. Tästä lähtien saatan jopa ottaa väripaletin ostoksille mukaan, kun ei sitä näköjään ulkomuistista osu oikeaan, vaikka aika hyvin tietääkin oman repertuaarinsa. Enkä nyt suinkaan ole koko väriasiaa miettinyt pariinkymmeneen vuoteen muutenkaan tosissani ja se kieltämättä myös näkyi vaatehuoneessa. Mitään tyyliin ja pääväreihini perustuvaa kokonaisuusajattelua ei näy missään enää tänä päivänä. Olin sortunut perusvirheeseenkin, että kasvojen lähelle tulee paljon mustaa, mikä harvoin on suomalaiselle edullinen väri. Nämä karsin nyt kaikki systemaattisesti. Tietysti tätä voi säätää lisukkeillakin; huiveilla, koruilla jne, mutta otan nyt varman päälle. Pitää vähitellen alkaa tajuta, että ikäkin tekee tehtävänsä ja silloin on entistä enemmän aihetta kikkailla väreillä ja muodoilla, mikäli huvittaa. Jonkin aikaa saattaa taas huvittaa, kun on asiat kirkkaasti mielessä.

Väreillä on merkitystä monessa mielessä ja niin on puhtaudellakin. Onneksi kotona ei ole tyhjiä käytäviä ja mustia seiniä. Toisaalta voisi hyvinkin olla vähemmän roinaa ja siisteydessä musiikkitalo varmasti pyyhkii edelle mennen tullen. Täällä pöllyttää kolme kattiakin täyspäiväsesti. Siedätys hyvällä mallilla. Kastelin äsken huonekasvit, kun oli viikkokastelu unohtunut ja jostain pölähti selvä homeen haju. Olisi aika uusia muutamat mullat. Surettaa homeelle herkistyneitten tilanne tällä hetkellä, kun kosteuteen ei näy tulevan loppua. Huomenna voisin parin retkueen jälkeen tarrata noihin kasveihin. Siinä ei tarvita väripalettia, kun lentää ja ilosesti.

Kun suuret sortuvat on hyvä, mutta jotenkin ajoittainen kurjuus menee heti ytimiin, eikä oikein pääse koko päivänä eroon. Tämä matalapaine ei yhtään auta asiaa. Oma elämä tuntuu niin turhan ympärillä pyörimiseltä, kun toiset kärsivät. Kirjassa kyse on menneistä ajoista, mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä muistaakseen, että suurin osa maapallon porukasta elää ihan vastaavissa hankaluuksissa. Täällä muija miettii jotain värien yhteensopivuutta 'ihan vakavissaan', kun toisilla ei ole ruokaa, ruumiinkoskemattomuutta jne. Toisaalta voisin helposti haahuilla päiväni ihmetellen, miten olen saanutkin tällaisen etuoikeuden, mutta siihenkin hukkuu helposti. Osaisipa keskittyä olennaiseen ja olla jotenkin hyödyksi paremmin. Ehkä tulevassa...ehkä.

Kuonan poistoa

2011-12-19T17:49:00.001+02:00

Onneksi mökki ja huvipuisto ovat korkeilla paikoilla - tosin kohta saa varmaan hankkia veneen ja kulkea sillä tätä väliä. Tyhjennettiin likakaivo ja menikö päivä, kun taas alkoi vaikuttaa, että on tyhjentämisen aika. Oikein aavisteltu, ettei ole vielä uuden systeemin mukaisia jutskia, mutta silti jotain rajaa pitäs olla. Onhan se kiva, että johonkin tulee tyhjää tilaa, minne lorista. Taivaalta tulee tauotta.

Monena aamuna on tullut liki hysteerisen huvittunut olo, kun kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Ei oikein voi olla varma, että tuliko lopulta herättyä ollenkaan ja mitä se pimeydessä baanaaminen oikein on. Mun ropposen ajovaloilla ei ole tehny pitkään aikaan mitään ja tänään sitten olin vaihtamassa niitä pois päältä pitkinä, kun polttimot eilen vaihdetiin. Tärkeintä, että kaikki tuntuu omituiselta. Huvipuistolla oli aamulla outo jouluvalo, kun ajoin ohi.

Tänään oli nuohooja käymässä ja melkeinhän sai jäädä olemaan, kun teki niin huolellista jälkeä. Olen kyllä kiinnostunut jokaisesta hormin mutkasta ja omintakeisista työvälineistä, joita tämänkertaisella hepulla oli aivan oma arsenaalinsa. Melkein on voimat pois, kun koko päivän on saanut olla niin tarkkana. Kai sekin väsyttää, että alotin illalla Folletin trilogiaa ja hiukan ilta sitten venähti.

Jos tapahtuu suunnitelmien mukaan, niin syön kevyemmin tässä lähiaikoina ja teen tilaa jätesäkkejä apuna käyttäen vähän siellä ja täällä. Melkein on pientä agressiivisuutta ollut havaittavissa normi-siivouksessa ja se on pelkästään hyväksi. Monet asiat on selvästi kaluttu loppuun ja jäysteistä on tarve päästä kokonaan eroon.

Tuo jouluvalo on kevytpressu. Sen alla sateen suojassa ahertaa pahaillaankin pari tyyppiä; toinen tuo materiaalia ja toinen askartelee.

Kuulumiset metsän hämärästä

2011-12-10T13:01:00.001+02:00

Jouluhan tästä tällä menolla tulee, eikä vaan tekstiä näy, ei kuulu. Tuli pieni pysähdys pitkästä aikaa perinteisen räkätaudin muodossa ja kunnon rauhottuminen tuntuu olevan paikallaan. Elämä jatkuu ja asioita tapahtuu, vaikkei itse sählääkään joka paikassa mukana. Tässä tulee skannattua tilanteensa monelta kantilta ja ehkä lähtee vähän kootummin liikkeelle, kun kroppa sallii. Loman tarpeessa on kokenutkin jo olevansa, mutta ei välttämättä varsinaisesta työstä, vaan kokonaishässäkästä.

Milläkö sitten pärjäsin mettässä kipeenä? Kiitos kysymästä. Olin hetken inspiraatiossa tehnyt edeltävänä viikonloppuna ihan vaan itselleni ison kattilallisen kaalikeittoa. Oikeastaan halusin kaikki epämääräiset kasvikset pois jääkaapista ja niitähän löytyi. Tuli aikamoinen yhdistelmä ja rutkasti yrttejä perään. Tosi hyvää. Pienin elein olen terassilta hakenut annoksen ja lämmittänyt. Tänä talvena haisuruoka on pysynyt juuri oikeassa lämpötilassa ulkona. Äsken söin viimeisen annoksen, mutta vähän lisäsin spagettikastiketta joukkoon, ettei mene ihan pelkälle kasvislinjalle.

Kerronko virkkauksesta? No, aloin pariinkymmeneen vuoteen sellasta helppoa ruututäyttötyötä. Tein alun ketjusilmukat ja totesin, että tästähän tulee kylpypyyhkeen kokonen. Päätin tehdä omat ratkasut ja ruututäytön vain kolmella pylväällä. Mun laskutaidolla ei kaikki mennyt ihan putkeen, vaan sinne jäi kolme ylimääräistä ruutua, joitten kanssa päätin pärjätä kuvion läpi, kun en viitsinyt enää purkaa; olin tietysti tehnyt jo pari riviä, ennen kuin asian totesin. Sama teema tuppasi jatkumaan. Virheitä löytyi jälkikäteen ja välillä purkasin kuusikin riviä ja tein uusiksi. Ennen puolta väliä mietin, että jotain katalaa on tapahtunut kuupassa, kun virheitä vaan tuli. Pienenä ei tarvinnut koskaan syynätä niin tarkkaan, eikä ikinä purkaa. Pitkin matkaa ongelmaa tuli niistä ylimääräisistä ruuduista myös ja tietysti halusin matkan varrella vähän modifioida liian pyöreitä muotoja särmikkäämmiksi ja taas ei mikään voinutkaan täsmätä mallin kanssa. Viikon teppuroin, mutta lopulta pitkä pöytäliina tuli valmiiksi ja vannoin, etten enää ikinä ryhdy moiseen, koska purkamista sain tehdä jatkuvasti. Siinä kävi tietysti myös vanhanaikainen, että aluksi käsiala on löysempää ja vakiintuu tietyssä kohtaa. Eihän sitä loppuhöyrytyksellä saa korjattua. Se, joka sitä toivoi, saa luvan käyttää sen vaikka pöytärättinä loppuun, mutta johonkin sitä on käytettävä, kun noin paljon teetti päänvaivaa =).

Samanlaista 'purkaa ja tekee' -ilmiötä olen ollut huomaavinani vähän kaikessa tekemisessä. Enempää harkitsematta tulee paahdettua liian pitkään uutta asiaa ja sitten saa tehdä uusiksi. Eilen kirjotin sähköpostiin kokonaisen kappaleen asiaa, joka oikeasti kuului ihan eri henkilölle. Kävin siinä välissä jotain hoitamassa ja palattuani olin jo asioissa edellä. Onneksi huomasin. Olisi siinä ollut ihmettelemistä, että mistä nyt tuulee yhtäkkiä, kun teksti vilisee henkilöitä ja asioita, joista ei ikinä ole ollut puhetta.

Että pysähtyminen lieneen tosiaan tarpeen. Marraskuun kaktus kukkii viimeisiä kukkia ja ihmettelen, ettei lehtisade kaikilla kasveilla ole massiivisempaa, kun valoa on ollut tosi hintsusti tarjolla ulkoa päin. Parhaillaankin hämärä harmaa päivä ja vettä tulee niin paljon kuin sopii. Täällä on onneksi vielä lunta maassa, mutta kuinka kauan tällä menolla. Joulumieltä ei kovin ole päässyt vielä syntymään ja näyttää vähän siltä, että kortit ja kirjeet jäävät tänä vuonna väliin. Ainahan pienen joulun tekee sitten muutamassa päivässä, mutta toivottavasti rauhassa ja omassa kotona.

Piti siitäkin mainita, että olen ollut useammassa tilaisuudessa sivistymässäkin tässä välillä. Oli tulevaisuusnäkymiä Kaisa Kautto-Koivulan johdattelemana, pään käyttöä Reidar Waseniuksen näkemyksellä, Identiteettityötä muuttuvassa työelämässä ja voimaa itsensä johtamiseen Salme Mahlakaarron tyyliin, taitto- ja kuvankäsittelyoppia ja monenlaista uutta paikkaa tullut nähtyä sekä reittiä ajettua. Tulossa on musiikkitaloa ja väritietoutta ainakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Pikkujoulut juhlittu myös!

Nyt kuitenkin sen verran hutera olo, että päiväunien paikka.

Muistin! Muistin!?!

2011-09-25T22:47:00.004+03:00

....nimittäin salasanan tänne. Olisin helposti lyöny vetoa reilustikin, ettei välkkyisi yhtään.

Kesä meni ja äsken meni taas tovi, kun kahlasin, mitä jotkut toiset on poissaoloni aikana kirjotellu. Oikeestaan mitään ihmeitä ei täällä ole tapahtunu tässä välillä, että jaarittelujeni taso on hyvin todennäkösesti samaa puuduttavaa toistoa kuin tähänkin asti. Saatan myös pitää pienen tauon =).

Mitäkö olen saanu aikaan? No, varsinaiset näkyvät aikaansaannokset.... Hei, virkkasin mä pienen maton. Tämmösen.

Ei tosta mitään käsitystä saa, mutta se on kumminki beigen värinen, aika paksu, pehmeä ja lampaan hajunen rankasta konepesusta huolimatta vieläkin sekä unohtunu aitan kuistille, ettei se ehkä tule ihmiskäyttöön lopultakaan. Syntyi ajanvietteenä ja on alusta loppuun omaa riviä.

Sieniä on tullu mussutettua ja suppiksia on kuivumassa riittävästi talven varalle. Huvipuistolla on vähän saatu asioita eteenpäin, vaikka ei paljon olla lopulta keritty olemaan. Lähemmäs 60% valmiina kumminkin. Tänään viimeksi on naulapyssy, vasara, maalitela, sirkkeli jne. olleet käytössä.

Töissä on pysyny tolkku ja jollain tavalla oikasten on tullu mettäkotikin hoidettua. Katit voi paksusti ja juuri saivat kimpassa matokuurin.

Yö ehtii.

Loma

2011-07-09T17:35:00.001+03:00

Se on nyt lomaa! Lämmintä riittää ja ukkostakin on jossain, kun kotitoimistopäivät kysyy hermoja. Yhteyttä ulkomaailmaan tarvitsee melkein asiassa kuin asiassa. Laitteetkin alkaa olla aikansa eläneitä. Alotin eilen jo viideltä aamuhämärissä ja kahdeksan tunnin kuluttua olin vasta saanut koneet päivitettyä ja ylipäätään toimimaan, kun otin aikansa eläneen pöytäkoneen sijaan läppärit remmiin. Uuden koneen hankinta on tapahduttava PIAN! Olen pitänyt lomaa koneella notkumiselta kotona aika pitkään ja se näköjään kostautuu. Ne ei tykkää, kun niitä ei räplää =) No, odotellessa voi lukea kirjaa, pestä pyykkiä, käydä puutahahommissa ja aina eri koneella tehdä yhtä juttua kerrallaan. En edes kehtaa kertoa, miten monta masiinaa mulla eilenkin oli ja kuinka monta juttua meneillään. Nyt alkaa kaikki olla ajantasalla toimistossa, mutta luultavasti jatkan tietojen siivousta ja siirtoa, että uuden koneen kanssa ei sitten mene ikä ja terveys.

Tänään jatkoin yhtä hullunhommaa. Raastoin Kutvosen taideteoksesta haisevaa purua ulos. Ei tarvii googlettaa, se on chippendale-sohvakalusto, jossa on käsittämättömästä tavarasta istuintyynyjen superlonpalat. Aikasemmin purin jo tuoleista, mutta nyt aamusta vielä sohvan. Pakko oli käydä suihkussa sen jälkeen ja pestä nenäkin sisäpuolelta. Oranssia haisevaa purua oli elämä täyteen. Purin tyynyistä myös pehmikkeet erillisistä kangastaskuista, kun kaikki oli siinä purussa. Mietin, että pitääkö ne kankaat viedä pesulaan, mutta sitten aikani ravisteltuani tuuppasin ne koneeseen ja myrkyt perään. Terenauha tai sen ommellanka kiristy eniten, mutta katellaan. Harjasin sametin nukat ja venyttelin terenauhoja. Ne on ulkoterassilla auringossa nyt kuivumassa. Mulla olis ehkä pitäny olla uudet sisätyynyt hankittuna muotoonpingotuksen takia, mutta en mä malttanu. Meinaan nyt harjata, venyttää ja käännellä niitä. Laitoin ne pehmikkeet myös pesupusseissa villapesuun. En tiedä, miten käy, mutta hankin sitten jotain tilalle, jos ei onnistu. Koko hökötinsysteemi ja hässäkkä on jotain sellasta, mitä en ikinä ole kuvitellu omistavani/käsitteleväni, mutta jos kokonaisuus ei haisis ja olis ehjä, niin näin ollen voisin värin ja muodon puolesta helposti kuluttaa sen vaan loppuun. Nyt ei enää haise ja jos mitään itteäni tunnen, niin ainakin yritän saada sen myös kuosiin. Onhan siinä paljon painavaa puuta ... ja vähän, osin risaa, rottinkia. Opettelen tekemään korjauksen, jos jostain löytyy materiaali, mutta saatan kehittää myös jotain omaa. Tää juttu ei innosta tai kiehdo mua ollenkaan ja siksi teen satunnaisia kokeiluja piittaamatta alalle vihkiytyneitten koukeroista. Nää palaa hienosti roviossa, jos ei surutta loppuunkulutettavaa synny =)

Rovio pitäs muutenki virittää ihan vaan puhdistavassa mielessä. Ei näin helteellä kuitenkaan.
Huvipuistollakin on siivousta meneillään ja aina jotain pientä uuttakin syntyy viikonlopulla. Kohta puhdistaa ukkonen.

Tulossa on ilahduttavia jälleennäkemisiä ja kaikenlaista rentoutumista sekä uudistumista; kiitollisuuden huippuaikaa. Jotkut hyppii korkeuksista, toiset kulkee surutta ristiin rastiin ja muutamat paneutuu erakkoelämään oikein antaumuksella.

Viherpiipertämisestä sen verran, että hiljasta on ollut. Aitan seinässä laatikoissa roikkuu viimevuotiset neilikat ja harva niistä kukki. Sekaan olen ahtanut jotain kesäkukkia, mitä kasvatin kasvihuoneessa. Ei kummosia, mutta niihin tuli kukat koulimisen jälkeen. Mulla ei ikinä ole ollu talvisaippoa ja sitä laitoin paljon. Joihinkin paikkoihin siirsin ulos ja kasvihuoneessa on vielä mättäitä, jotka viimeistään pitäs laittaa ulos johonki. En jaksa tutkia haarottuisivatko leikkauksesta. Kukkapenkeistä löytyy leijonankidan pieniä alkuja ja vaikka kesä on jo pitkällä, olen siirtänyt niitä parempiin multiin ja latvonutkin. Tulkoon sitten lopuiksi, jos mikäli. Kaikki on tänä kesänä vähän tällasta juosten ***tua, mutta tarvii tämmöstäkin elää =)

Kateista sen verta, että mettäkissalla oli ääni käheenä yli kuukauden. Aattelin, että viimeinkö sen karmee ääni on historiaa, mutta kyllä se vaan vetreenty. Toissailtana kuulu taas mahdoton häätömonku takapihalta ja sitten tuli viimein hiljasta kuin seinään. Aamulla tultiin kotiin taas käheenä =). Tämä kerta vetreenty nopeemmin. Tänään on juteltu jo liukkaasti aamusta. Pitkässä karvassa on tätä aikaa jonku kasvin pyöreitä marjoja tai siemenkotia ja niitä nypin ajankulukseni heräillessäni, kun toinen kerjäs hyytelökuorrutettua syötävää.

Ukkonen jo jyrisee ja mä uhmaan taas laitteitani. Parhaimmillaan menee kaikki vaihtoon. Lueskelen hyvän ystäväni lomalukemisiksi tuomaa Anna Gavaldan Lohduttajaa; pidän lukemastani. Rentoa kesää kaikkille!

Runsaus jatkuu

2011-06-20T22:12:00.001+03:00

Ruoho kasvaa, mutta onneksi jokin muukin siinä ohella. Kaverisynttärit taas kerran vietettynä ja hieno kesä jatkuu. Ei nyt muuta irtoa, kun paleltaakin ja peti kutsuu. Myöhemmin, myöhemmin....

Tänään ei kuvat asetu taas mihinkään, mutta olkoon sitten noin.

Runsautta

2011-06-12T13:34:00.001+03:00

Nämäkin on sitten melkein kukkineet, mutta huomasinpa ottaa huumaavaa tuoksua edes päiväksi töihin. Helle on sitä luokkaa, että kukinnat tullaan näkemään aika nopeessa tahdissa peräjälkeen. Meillä on harrastettu lomakeitaissa tyypillistä päivittäistä kastelua ja silti maa meinaa muuttua tyystin tomuksi. Kasvihuoneeseen kylvämäni kesäkukkien siemenet iti aika hyvin, mutta nyt ne pitäs siirtää johonki ulos, eikä ole valmista tilaa. Taidan laittaa väliaikasesti kehittymään ruukkuihin perennoitten sekaan varjoon ja vähän myöhemmin vienkin huvipuistolle. Siellähän on uusi kukkapenkki. Juttuja voi tehdä näinkin viiveellä. Mulla alkaa ehkä kukinnat, kun toisilla on jo kaikki lakastunu....no joo =) Paahteeseen tarttis sukeltaa sitte, mutta kakkua uuniin ja yhdet kahvit vielä ennen sitä. Nii ja kestovärit töihin siksi aikaa, että silmät erottus edes jotenki päästä. Muuten tänään onkin viikon ainut vapaapäivä, että pyhä pyhittyy siivotessa.

Elämässä on meneillään nyt prätkäreissua, mönkijää, mokkulan testausta, jonku nintendohöpötyksen opettelua, kuvien käsittelyä, uusien ohjelmien harjottelua ja synttärikutsujen tulostusta. Kaikki niin perin teknistä ja laiteavusteista. Siksipä päiväkirjanpidon väliin jättäneenä päätin kuitenkin ryhtyä kirjottelemaan oikein lyijykynällä vihkoon ja mieluusti upotan kaikki räpylät välillä multaan. Yhtenä iltana kävelin ehkä kuutisen km paljain jaloin ja suurin osa matkasta oli hiekkatietä - pieniä ystäviä oli myös siihen tahtiin, että luulin vähän väliä jonkun moottoriajokin olevan aivan kintereillä. Maadotus siis kunnossa. Olemista on värittänyt myös kulttuuritapahtumat ja sitä myöten sosiaalisuus. Hankintapuoli on jäänyt kirpputoritasolle ja muutamaan nettiostoon, että rahtifirmoille on pari keikkaa tullut täältä käsin. Hienoa lämmintä kesää ja nyt kukkii.

Pursuaa

2011-06-05T17:06:00.005+03:00

Näyttää hiipuvan vähäkin kukahtelu tässä pusikossa meikäläiseltä. Kesä on niin upeeta ja tekemistä on yli tarpeen. Piti ottaa pari päivää kotioloa näin viikonloppuna, että saa edes pyykkiä pestyä ja jotain suorittua nurkissa. Oho, topissa ja hamosessa on rasvaraitaa. Varmaan tenän tehneestä ruohonleikkurista. Tarkotus oli tahkota silläkin ja oikeen lyhkäseksi, mutta näytti vähän niin ku olis bensaa tiputellu ja sitten sammuttua narukin juuttu totaalisti. Vetävät pyörät on olleet hiljaksiin jo pitemmän aikaa, että manuaalista voimaa vaan. Ehkä hyvä, että jymähti. Siellä olis voinu tulla kuuma. Olen aivastellu itteni melkein tärviölle, kun viikkojen pölyjä tuli häädettyä.

Nuppipuoli tilttas taas kerran rojuasioissa, kun sitä on liikaa ja normaali kaaos siihen päälle näytti aika selvittämättömältä paikalta. Ei tarttis ku päättää sävy ja tyyli ja heittää loput meneen, mutta jotenki mentiin ottaan vielä yhtä tyylisuuntaa, kun oli tyrkyllä. Sellasta vielä, mistä ei ikinä ole innostunu aikasemmin ja mikä pitäs kaiken järjen mukaan huoltaa. Olen nyt siivotessa selvittänyt solmun päästäni ja tehdään niin, että osa kulutetaan huoltamatta loppuun uudessa päämajassa ja loput jätetään odottamaan valistuneempia ideoita. Mööpeleissä on se hyvä puoli, että niistä saa eron tekemällä rovion, jos ei muuta enää keksi =). Kärsimättömyys on huipussaan, enkä saa kunnon otetta mistään, kun tekemistä on liian monella taholla. Mun pitää vaan edelleen oppia sietämään keskeneräsyyttä ja kohdistamaan huomioni hallitummin.

Luonto on jotenkin yllätyksellinen tänä kesänä. Jotkut lajit on aikasessa tai ylirunsaita ja toiset taas myöhässä. Neilikat tulee kukkimaan ennennäkemättömästi ja on syreenitkin aika runsaassa kukassa, eikä näytös ole ohi kahdessa päivässä. Voikukista en sano mitään. No, en sano. Sammalleimut on myös jaksaneet kukkia tosi pitkään.

Kävin kesäretkellä mukavan porukan kanssa ja sieltä vaikka tällanen.

Tämä kesä on nyt visuaalista ilmettä aika monelta kantilta, mutta paljonko sen tekemiseen sitten itsellä riittää resurssit. Ehkä ei tarvitsekaan, kun vaan tietää konstit ja tuntee oman näkemyksensä. Saa nähdä - päivä kerrallaan. Päämajalla on sama tilanne, kun Remulla leffassa, että kuultaa vielä läpi ja pitäs vetästä se tikkusin kolmas kerros. Ei viitis millään. Kamat vaan sisään. Niinhän siinä vähän kävikin väliaikasesti, että loossista tuli laakilla kalustevarasto. Tekastiin myös yks kukkapenkki, jotta olis tuttua ajanvietettä moneksi kertaa siinäkin mielessä. Raparperia pitää kanssa siirtää sinne, kun sitä on julmat määrät. Piirakoita on tullut tehtyä, mutta ei niitäkään huvita monia väsätä, kun menee pelkäksi sokerin mätöksi.

Nyt menen taas hetkeksi aurinkoon nautiskelemaan.

Veskirulla

2011-05-19T20:52:00.002+03:00

Mitähän tästäkin nyt sanois. Se oli aamulla vaan osin leikelty veskirulla, jotka aina yritän saada vähin äänin roskiin. Hösäviikon katveessa aamulla jostain syystä päätin alotelman säästää ja äsken se tuli sitte tällasena näytille. Kai se sitten kannatti olla armollinen =).

Ja ei sit paljon muuta.

Menee ja tekee

2011-05-15T14:16:00.000+03:00

Nyt se on sitten yhtäkkiä kesä pitkällä; lehti on puussa, ruohoa leikattu ja sadetta odotellaan. Aamulla oli kyllä kylmä. Polttelin vähän puita tulipesissä. Aika menee nopeesti ja vaikka koko ajan muka jotain tekeekin, niin mihinkään ei oikeen kerkee, eikä mitään ihmeitä tule valmista. Tarvii nyt vaan luottaa, että perhostelu siellä ja täällä räjäyttää sitten jonakin hetkenä kunnon ihmetyksen, että onko tämä kaikki jotenkin ehditty saada aikaan. Ainakin on tekemisen ja menemisen tuntu. Parasta vielä, että se tapahtuu suht pienellä säteellä, jolloin on mahdollistakin tulla jotain valmista.

Sain yllättäen paljon siemeniä, joista monia on mahdollista idättää vielä tälle kesää. Nyt pitäisi värkätä olosuhteet sellaiseenkin. Huu.

Olen siis hengissä, vaikka mitään ei näy tai kuulu. Säntään huvipuistolle säätämään.

Kotopaikkoja

2011-05-07T14:18:00.002+03:00

Tuleeko se kesä nyt viimeinkin? Meillä ainakin on ollut tämän aamua aivan mahtavat olosuhteet. Olen saanut viimein siirrettyä tomaatintaimet isompiin purkkeihin ja koska niitä on vaan kidutettu tähän asti, niin eivät ole vielä kummosia. Terassilla vahvistuvat ja tummuvat kyllä hetkessä.

Viritin silloin joskus sen suuren muratin kukkapylvään nokkaan keittiön työtasolle ja siinä se menestyikin oikein hyvin, kunnes talvella alkoi esittää kuivumiseen kuolevaa. Kastelin ja vuoroin ravistelin kuolleita lehtiä paikat täyteen. Nyt sitten ajattelin, kun olen saanut toisen puolen siitä virkoamaan aika hienosti, että vaihdan raakulle mullan. Retuutin koko systemin suojaruukkuineen ulos ja vähänkö yllätyin, mitä sieltä ruukusta löytyi. Mustien pikkumurkkujen paratiisi! Niitä on ollut nyt kuukauden verran sisällä ja myrkkysuihke ahkerassa käytössä. Ikinä en ole nähnyt edes yhtään tiedustelijaa sillä kukkatolpalla kiipeämässä ja siellä varsinaisessa ruukussa oli koko valtakunta. Ne oli reikinyt ja asuttanut sen kuivuneen puolen. Vesi tietysti hulahti siitä helposti läpi ja viihtyminen jatkui. Aika karmivaa. Pistin multapaakun tehoraadantaan ja karsin kaiken tuhoutuneen pois ja murkut kanssa. Terveellä puolella ei ollut porukkaa ja sitten vaan uusiin multiin. Muratti on aina kesät ulkona ja siitä tuli nyt kerralla ulkoeläjä. Se onkin joku sellainen lajike, jonka pitäisi kestää jopa Suomen talvet ulkona, mutta en ole ottanut riskiä, kun se on niin muhkea. Joitakin juurettuneita oksia istuttelin aitan seinällä oleviin laatikoihin. Siellä on ollut muuten monivuotista neilikkaa vaan, kun en oikeen ole viitsinyt pelata kesäkukkien kanssa viime kesänäkään.

Jotain siivousta ja pyykkäystä kerkesi aamulla, mutta sitten onkin siirrytty taas huvipuistolle. Oikeestaan piti lähteä syömään, kun oikeessa kotona oli jääkaapissa vähempi sisältöä. Kyhätään kierrätystavarasta päämajaan vesisysteemeitä. Kun vesi tulee ja menee suht nykyaikasesti, niin voidaan keskittyä taas suurempaan kokonaisuuteen. Voin nirhiä päämajassa pintaremonttia ja perustaa pihalle vaikka vanhoista valumuoteista pienen kukkapenkin, niin pysyy mielenterveys paremmin. Valtava ero on varsinaisen paratiisin vihreyden sekä kukkapenkkien ja tämän kehitysalueen olemuksen välillä. Joinakin iltoina menee pelkäksi huokailuksi, kun pääsee metsän rauhaan. Siellä kävelee hiljakseen ympäriinsä ja vain ihmettelee. Kesäaika onkin parasta meillä kotona. Sisällä ei tule tehtyä juuri mitään, kun ulkona voisi olla koko ajan.

Tämmöstä toin hiekkaerämaahan viikko sitten

Menen taas kurkkimaan, voinko olla avuksi; kysellä ja kyseenalaistaa kyllästymiseen asti sekä korkeintaan kannatella jotain, kun toinen ruuvaa =). Etenee se näinkin! Mahtava aurinkoinen ilma!!!

Lomaa

2011-04-26T14:30:00.000+03:00

Molen lomalla ja kattokaa, mitkä kelit! Korkeintaan kykenen näyttää enää kinttuja auringolle, mutta voinhan tehdä vielä senkin. Rapakunto on ihan hitusen lähteny paranemaan, mutta tähän mennessä on mennytkin melkein pelkällä happimyrkytyksellä. Aamusta iltaan ulkoilmassa on sentään vähän liikaa tottumalta ja vielä olen vähän muka yrittänyt jotain tehdäkin. Pieni rippu kerrallaan ja taas huilimaan. Sain päähänpiston ruveta huvipuistolla haravoimaan kohdetta, jossa oli risujen karsimista ja vuosikausien lehdet. Onneksi alimmat sentään kompostoituu ja alla oleva maatunut pohja on helppoa käsitellä. Osin oli tietysti pitkää heinää, ettei totuus unohtuisi. Hienoja kekoja syntyi roskaa, mutta viime yönä yhtäkkiä säikähdin; mitä jos alkaa tuulla. Apua! Koko naapurusto saa sellaset määrät rötyä siisteiksi raavituille pihoilleen, että sitä ei selvitä mikään. Hyvä, etten yöllä lähtenyt niitä kasoja kärräämään. Aamulla jäinkin koulukeikalta heti hommiin ja kolmisenkymmentä kuormaa retuutin kuusen taakse piiloon. Vielä jäi suurin röykkiö, mutta sen päällä on risuja painona, että ehkä se ei pienestä tuulesta leviä mihinkään. Sain painajaisestani eron jo aamu yhdeksään mennessä, että loppuviimein ei mennyt koko yö täysin pommiin.

Huvipuistolla on tullut viihdyttyä siihen tahtiin, että kotona se pommi kertyykin kovaa vauhtia. Polkasinkin käyttämään kodinkoneita ja nyt pitäisi jo tyhjentää ja ladata uutta. Mulla oli hieno suunnitelma laittaa talvivaatteet säilöön loman aikana sun muuta, mutta katotaan nyt. Tässä nypyttimelläkin on saanut vierähtämään hyvän tovin pakollisia asioita hoitaessa. Perinteisen työrupeamankin lankesin.

Ei tässä nyt malta muuta jorista, mutta vauhti on päällä ja kaikki hyvin. Uusi päämaja on alkanut muotoutua pikkuhiljaa ja hyvinvarustettua tukikohtaahan ei voita mikään.

Kevään onkaloita

2011-04-15T20:56:00.002+03:00

Tässon alkanu kiinnostaa ojarummun sulatus, kun keksin omasta päästä virityksen =). Se ei tainnu olla ihan tarpeeksi tehokas. Äsken sitten viimein kurkkasin keskusteluja aiheesta ja olihan siinä omassakin ajatuksessa jo ideaa, mutta tehoja tosiaan vaatis lisää. Meinaan pari vinkkiä antaa, joihin löytyy välineistö ja katotaan ottaako tuulta. Tulvajärvi on alkanu levittäytyä sellaseen suuntaan, että jotain vois edes yrittää pikkuhiljaa. Tässä nyt harrastukset vähän haittaa 'töitä' ja sitten taas toisaalta työt harrastuksia.

Alkamassa viimeinen viikonloppu työpaikalla vähään aikaan, mikäli suinkin voin asiaan vaikuttaa. Tekisi niin paljon enemmän mieli rapsuttaa pihaa tai alotella sisärapsutuksia, mutta maltettava on vielä.

Päästäinen on meillä jo täysillä meneillään. Kaikenmaailman ruohomättäitä kasvaa salaatinlehdillä sekä ruohosipulilla höystettynä ja tipua, pupua, munaa ja ankkaa on paikat notkollaan. Aika huvittavia kyhäelmiä on jälleen kerran saanut todistaa. Eilen illalla pienin kyseli, miksi sanon pääsiäistä päästäiseksi ja miksi sitten sanon päästäistä. Se jäi vähän ilmaan, mutta kaikki oli tänään kyllä mukana, kun ihmettelin, mikä ihmeen pääsiäinen on kaivanu koko etelän puolen pihamaan täyteen pieniä käytäviä lumen alla. Sekin on oikeastaan ennennäkemätön ilmiö tällä mäellä ja ainakin tässä mitassa.

Huvipuistolle oli ilmaantunut viihde-elektroniikkaa. Viihtyminen on aina vaan paremmin taattu =). Kävin taas tänään ihan vaan zombina istumassa tunnin auringossa rapuilla. Mitään muuta ei irronnut tyhjyyttään humisevalla kupolilla, mutta hyvin maadotti.

Se on sitten kädentaitojen näyttelyä seuraavaksi, että visuaalista stimulanssia tiedossa ja aluksi kuullaan musiikkiakin. Kevättä kaikin puolin.

Toiveikas taukohetki

2011-04-13T10:38:00.001+03:00

Pienehkö työputki meneillään, mutta sain tähän kesken kaiken yhden huilipäivän. Passattiin vielä niin hyvin, ettei tarvinnut edes lasta viedä aamusta kouluun. Ny sitte istun tukka järkyttävässä pyörteessä yövaatteissa tässä koneella ja hoidan poissaoloviestiä työpostiin jne. Aurinko paisto virkistävästi monta päivää, mutta nyt on matalapaine =). Haukottaa tietty.

Nyt alkaa taas vuoden paras aika, kun luonto heräilee talven jälkeen. Kukkapenkeistä tunkee satoja piippoja. Eilen ilta-auringossa käytiin katsastamassa kuhisevia muurahaispesiä ja vertailemassa tulvapaikkoja sekä ihailemassa lorisevia puroja. Mieleni teki syventää yhtäkin tieltä ojaan tehtyä kanavaa, että vesi lähtisi liukkaammin, mutta onneksi olin itseäni viisaammassa seurassa; hidas lirutus ei vie niin paljon hiekkaa tieltä ojaan. Aurinko ehti jo laskea, kun yhtä omaa jäätynyttä ojarumpua vähän yritettiin auki. Tie on ensimmäistä kertaa 15 vuoteen siitä kohden nyt pienenä järvenä.

Viime aikoina mun elämään on tullut useita uusia mukavia tuttavuuksia. Joihinkin en ole oikein ehtinyt vielä tutustuakaan, mutta saan siihen tilaisuuden pian. Selvästi joitakin iänikuisia ajatusmalleja ja asiakokonaisuuksia on muuttumassa tai peräti katoamassa. Piristävää ja antaa uutta ajateltavaa.

Huvipuistolle ei oikein olla vielä keretty, mutta eilen kävin sielläkin kurkkaamassa ja tulevan päämajan sisustus alkoi kiinnostaa sekin. Sinne tulee nyt aluksi pintakäsitellä veski ja taikoa tiskipöytäsysteemit, että saadaan vesiasiat toimiviksi. Muu sisustus tulee sitten vaihtamaan paikkaansa jo pelkän irrallisuutensa takia vielä moneen kertaan. Näissäkin asioissa lähden nyt vähän eri lähtökohdista kuin koskaan ennen. On tainnut jotain muuttua koko päävärkissä ja se, jos mikä, on hyvä juttu.

Luin Roy Jacobsenin Ihmelapset ja oli hyvä. Siinä oli tuttua tarkkailijaa ja jotenkin tervettä tavallisuutta. Ilahduttavia kohtia sillai, että muistan aamulla autossa sitä tavatessani naaman menneen vähän väliä virneeseen ja välillä oli tippa linssissä. Hörhötyskirjoja on myös mennyt muutamia, mutta ei mainitsemisen arvoisia ja James Hollisin Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa oli kai ihan asiaa, mutta ehkä siinä ei juuri ollut mitään erityistä uutta. Olihan siellä tällaisia toteamuksia: "On psykologian perustotuus, että se, mitä vanhemmat eivät kohtaa omassa kehityksessään, tulee ilmi lapsessa; samalla tavoin työyhteisön tai ryhmän jäsenet kantavat taakkanaan sitä, mitä yhtiön tai yhteisön johto ei suostu katsomaan silmästä silmään." Rohkeutta vaatisi kysyä jatkuvasti, mitä sielu haluaa ja vaatia suurempaa mielekkyyttä siellä ja täällä. Laittaa piste kiukuttelulle ja kasvattaa vastuuseen. Cathy A. Malchiodin Taideterapian käsikirjaa etenen pätkittäin ja siinä on tietysti paljon mielenkiintosta. Jotenkin vaatisi aikaa perehtyä kunnolla. Saatan hankkia oman ja lukea oppikirjatyyliin merkintöineen sitten paremmin. Christopher K. Germerin Myötätunnon tie on vielä kesken ja se on aiheeltaan oikein sopivaa juttua tällaselle pingottajalle. Siinä on myös pätkiä aivotutkimuksen uusimmista löydöistä tukemassa käsiteltyä. Liittyy meditointiin ja ylipäätään sallivamman asenteen opetteluun elämässä.

Menen nyt sallimaan itselleni pari kupillista teetä.

Silmät ykstoista

2011-04-04T11:20:00.002+03:00

Siinä on sitten hymiönä viimeset. Nämä ei kestä lähempää tarkastelua, kun sisältää elämäni ensimmäiset pyöröpihdeillä väännetyt lenkit, enkä viitsi mainita, miten ristiin survotut pihdit edes löysin ikiaikaisesta keittiöpakista. Hopealangankin leikkasin liian lyhyen, mutta samalla mallilla sitten jokainen helmi. Yksittäiset lenkit tuolla väleissä ei kai ole oikein asiaa nekään, mutta sopi mun silmälle ja noihin liian pieneksi vääntämiini lenkkeihin. Ei siis näyttelytavaraa, mutta rupesin niillä joulukuuseksi. Nymmä osaan sitte tommostaki ja mainittakoon vielä asiasta tietämättömille, että jokainen lenkki on itse väännetty ja sahattu suorasta tavarasta (nuo korvisten koukut löyty kotoa valmiina).

Pakurinkääpäteetesti etenee siten, että neljänä päivänä olen jo juonut nelisen kuppia päivässä. Olen aika ihmeteltävän hyvin saanut aikaan, vaikka on matalapainetta ja aamuherääminenkin ollut melko varhaista. Jos talviaikaa ajattelee, niin puoli 4 kuulostaa melkein häijyltä. Tänään nukuin normaalisti kuuteen. Ei kai se näin lyhyellä kokeilulla vielä mitään näytä, mutta katsellaan.

Tänään on sitten taas meidän mettätie pääkallona suurimmilta osin. Vauhti on pidettävä ja toivottava parasta. Mäet ja mutkat hiukan arvelutti, mutta pääsin edestakasin. Postin ei kylläkään voi olettaa tuolla ajavan. Sattuipa äsken silmiini: luonnos talletettu 11:11 ja koneen kello näytti samaa =) Tämä on taas melko jatkuvaa asiassa kuin asiassa. Nyt vapaapäivästä nautiskelemaan - aaah.

Hopeaketjua

2011-04-03T22:41:00.002+03:00

Kolme tiukkaan aikatalutettua päivää takana, eikä kukaan käskenyt paria viimeistä heräämään puoli 5, mutta niin vaan kävi. Oli yökylää ja hyvää seuraa, että nyt menen saman tien nukkumaan, mutta parin päivän aikana opin tällasta ja nämä on valmiit tuotokset. Yksi ranneketju ja siihen sopivat korvikset on vielä viimeistelyä vaille.

Siin on alinna muinaisketjua tähdillä, kaulaketju ja käsikoru joku Silvia tai vastaava sekä kuningasketjumuunnosta Pyryä ranneketju. Keskeneräset on kuningasketjupätkillä ja hopeahelmillä. Kaikenlaisia päähänpistoja, mutta ehkä hyvään saumaan jotain uutta ja luovaa näperrystä =)

Kapuloita rattaissa

2011-03-29T20:43:00.000+03:00

Mun katkipoikitus ei oikeen hellitä ja tekemistä on tiedossa moneksi viikkoa viikonloput mukaan laskien.

Eilen illalla sitten soi puhelin ja jätkä kysy, että voisinko tulla pihalla käymään, kun hällä on jalka vähän jumissa. Veri pakeni päästä ja mietin niitä 500 kg pellettiäsäkkejä, mitä siirteli kaivurilla pajan vintille. Kaivuri nökötti sillan yläpäässä ja niinhän sitten kävi ilmi, että kinttu on telan ja kannen välissä. Sain ohjeet, miten käynnistää, mistä kaasua ja mitä vipua hitaasti vähän. Tällä keinoin sai vähän paremman asennon, mutta sitten en uskaltanu enää jatkaa. Onneksi saatiin läheltä melko pian apua ja rauhallinen pätevä tyyppi hienosäätämään koneen kanssa. Aika kulu todella hitaasti ja jokainen siirto oli piinaavan arvailun varassa, miten vaikuttaa. Sitten ihmeen kaupalla sai kiemurreltua jalkansa irti turvakengästä ja tilanne laukesi. Syvän kiitoksen jälkeen huusin ku rantapiru kurkkuni käheäksi, miten ei ikinä enää yhtään säkkiä siitä aukosta retuuteta tolla systeemillä. Kohtausta piti pahotella, mutta pakko oli purkaa tilanteen kammotus. Jätkät vaan naureskeli; kinttusankari, että oma virhehän siinä tapahtu ja hyvät opit tuli ja toinen, että ei muuta ku seuraavaa hakemaan.

Olis se hienoa olla noin selväpäinen, mutta multa on varmaan jotain kosahtanu kuupasta jo joskus aikasemmin. Sain ihan selvän traumastressin ja ilta sekä yö meni mukavasti kelatessa, miten olis voinu käydä ja miten asioitten pitäs olla. Vaikka miten yritti kääntää ajatuksensa, niin hetken päästä hätkähti. Avuttomuus on raivostuttavinta tollasissa tilanteissa. Harvinaista, että oli puhelin siellä mukana. Ihme, että apuun pyydetty oli maisemissa. Ettei ylipäätään käynyt pahemmin missään vaiheessa. Lopulta ei tainnut tulla edes mustelmaakaan; nivelsiteet vaan venyi nilkasta. Ihme, että itsekin toimin järkevästi vaativimman ajan ja keksin toimivia ideoita. Jälkeenpäin olekin ollut sitten aivan idiootti. Taas kerran olen mielessäni lähtenyt tältä mäeltä tomu pöllyten ja vaikka mitä. Ei keksi selitystä moiselle koulutukselle ja mitähän mutsikin mietti, kun katteli taas meidän touhua pilven reunalta =).

Töissä huomasin sitten tänään, että aivoissa on joku vipu jääny vinolleen. En osannu laittaa huoneeseen valoa pitkään aikaan, yhdenkään ohjelman salasana ei tullut mieleen ja ensimmäinen pikapäivitys synty niin tuskallisten kiemuroitten ja hitauden kautta, että hirvitti. Jotenki tokkuroin ja naureskeltiin mun tilanteelle, mutta yhden jälkeen päätin, että parempi toisella kertaa. Pään ympärillä on ollu kummallinen sumupanta.

Nii että. Jälleen kerran ootellessa, että tää koneisto saa päivityksensä tehtyä. Jotain on selvästi vielä vaiheessa ja monet toiminnot luuppaa armottomasti. Tää on lagitusta parhaimmillaan ja sitähän mä en oikeen siedä. Nyt on vissiin vaan pakko katella rauhassa. Sellanen jännä fiilis, että tekis mieli kipata pelilauta ympäri, jakaa uudet nappulat sekä fyrkat ja alottaa alusta. Jos mä kuitenki lakkaan vaan kynnet.

Kevät tulee

2011-03-26T18:54:00.000+02:00

Taas on yhtäkkiä sama hengenahdistus ku jouluna kuusen kanssa. Kävin lenkin käpyttämässä rauhallista keskusteluvauhtia, mutta sisään tultua melkeen hengitys vinkuu. Oli pilvistä ja sato luntakin, että otsoniaukot ei ehkä pahimmin vaikuttanu silmiin, vaikka kirkasta lunta riitti. Aamusille hankikantohiihtelijöille pakotin aurinkolasit, kun sillon paisto. Jostain tuli nyt risupolton haikuja, mikä saattaa vaikuttaa keuhkoihin ja aamusta tankkasin kyllä aiheuttajapölyä mettäkissan takkuja raastaessa. Oli nyt mitä hyvänsä, niin voin rehellisesti sanoa, että ahistaa =).

Sain eilen multaa, että viimeinkin tulis laitettua tomaatin siemenet. Taas meni myöhäseksi. Se oliki sitte mustaa multaa, että tuli vaihdettavaksi mullat muutamiin huonekasveihin ja niistä irtos sitten köyhempää idätysmultaa. Laitoin lobeliaa ja vaaleen keltasta petuniaa myös. Sitten tietysti pari yllätyspurkkia ulkomailta tuotuja random siemeniä ja paprikaa, ihan vaan juur kaupasta ostetusta suippo-punasesta. Huonekasvijutska jäi sillai päälle, että nyt tarvii saada lisää multaa ja hoitaa muutama myöhemmin vielä. Kattoo sitten samalla, jos tämä taimikasvatuskin riistäytyy. Monta vuotta on ollu melko hiljasta, että siinä mielessä vois ihan hyvin seota välillä. Käyttäis edes vanhat varastot pois ja hävittäis ikivanhat. Avomaankurkkujen siemenissä on vuosi -97. En ole heittäny, kun aina ne vaan itää ja hyviä tulee. En ole oikeesti nyt pariin vuoteen laittanu ollenkaan, mutta pakko on kokeilla ennen ku heitän =).

Se on tänään taas kaverisynttäriä ja Schleich -tuotesarja on edelleen se juttu. Kerrankin lelut, joihin ei ole vastaan sanomista. Eivät ole valmiiksi pureksittuja tarinakehityksen tai toiminnallisuuden suhteen ja kaiken lisäksi ovat huolellisesti tehtyjä anatomian, värien, kokojen sun muun puolesta. Itsekin voisin muutamaa katsella vaikka töissä, eikä työparikaan pahastuisi, kunhan muistan möläyttää välillä: "Muu!" ja laittaa äkkiä hepan tai minkä nyt ikinä pupun piiloon. Tähän liittyy mieluinen sisäpiirin vitsi ja muisto. Nytkin näen onnellisen, villiintyneen ilmeen hauskan tyypin silmissä. On asioita, jotka jäävät loppuiän voimavaroiksi <3.

Mulla on jossain iskemätön 4 gigan kamerakortti, mutta olen nähny sen varmasti viimeksi saarella kaukana täältä. Kamaa on himassa ja suurin osa siitä on tullut ainakin kertaaleen käännettyä ympäri. Juu ei. Se ei silloin suostunu workkimään, mutta nyt aattelin, että ehkä toisessa laitteessa. Juttu jää testaamatta tällä erää. Ehkä menen tankkaamaan jotain epämääräsiä lastuja ja sillai. Enää ei muuten ahista. Olisko sormilla nypyttäminen auttanu? Löysin muuten mielenkiintosia piirustuspapereita, öljyvärejä, kyniä, vihkoja, ideoita....

Kirkasta

2011-03-22T20:47:00.000+02:00

Lukasin töitten päälle Pekka Hämäläisen kirjan Isä ja minä. Hyvä kirja. Ehkäpä sitä vielä työstettävää itselläkin nousee suhteestaan vanhempiinsa yleensä, mutta profiloinnit oli niin tuttua tavaraa, että jotain on jo tullut hoksattua. Tiedostamatonta takuulla aina riittää rippuja, mutta se oli hyvä todeta, ettei juurikaan ole enää tietoisia taakkoja. Muutenkin mietin monessa kohtaa, että olenko sittenkin oppinut elämään jo enimmäkseen hetkessä. Aika hieno juttu, jos näin on.

Asenne on ratkaissut muutenkin joka asiassa. Näen epävireen hyvin kirkkaasti, mutta loppuviimein siihen ei tarvitse syventyä. Keskityn oman näköiseeni. Koko oleminen on kannanottoa ja pienet valinnat siihen päälle vain lisävakuutena syntymässä olevalle. Jokainen luo oman tilanteensa ja sen kehitystä voi seurata on-line. Hyvin mielenkiintoista ja loppuviimein tajuaa, miten paljon vaikuttaa omaan olotilaansa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikki on taas jotenkin kirkasta ja moni juttu kaunista. Lopetan tämän arvotuksilla höpinän, kun ei nyt tule mitään käytännön pilaa. No ja kissatkin lähtivät täysin omalla päätöksellään vuorotellen kaikki ulos jo puoli tuntia sitten. Tätä menoa kun jatkuu, niin ei tiedä, mitä ilta vielä tuo. Parasta mennä katteleen =)

pölö pölö

2011-03-18T20:37:00.000+02:00

Nyt irtoo höpötystä. Enkä sitten yritä mitään rakennetta. Koska kynnet on se juttu, niin mainitsenpa vaan, että yks ajoittain ihan käden ulottuvilla on hommannu nyt sit sen laitteen ja systeemit, mistä on ollu juttua vuosikaudet. Surkeen pitkät ajat sitte mulla oli systeemit ja laittelin vastaavia, mutta vettä on virrannu monessa paikassa sittenmiten. Ei se niitä suostunu näin kriittisen ihmisen silmien eteen näyttää, mutta johan mä nyt muutamassa päivässä olen etäältäkin todennu, että siistit on ja tekninen osaaminen juur sitä luokkaa, mistä on ollu puhettakin ;). Näillä kannusteilla olisin täysin valmis menemään perässä, mutta mulla on yks oma projekti vielä kesken. Se perustuu pelkkään uskoon ja luottamukseen. Kynsi kasvaa tietyn määrän kuukaudessa ja odotan vielä jonkun aikaa =). Jos mun usko on perinteisesti joku pieni osuus vaan sitä sinapinsiementä, niin sitte otetaan systeemit harkintaan tosissaan. Eikä sitte tarvi kuvitella, että mun uskot ja luottamukset rajottuu mihkään kynsiin - oottakaas =D

Ei tu pakkasta, sillai paljon, ja mun kirpputekstiilit odottelee edelleen terassilla. Tänään siellä oli +32 lämmintä päivällä. Kävin sitte töistä tultua vähän putsaan tyynyjä. Teippirullaa kulu, kun kissankarvaa ja niitä oletettavia kirpun aihioita tarttu polttouhriksi. Heittelin kaikkea mahdollista kylmästi pyykkikoriin. Olen muutenki kyllästyny koko täivauhkoamiseen, kun ei niitä todisteita oikeen ilmaannu mistään. Kai se nyt on korkee aika hävittää koko kaaos. Systerin kanssa naurettiin kyllä suunnittelemaani roviota, mutta ehkä mä nyt en kuitenkaan sitä toteuta. Se käsitti lopulta meidän koko mökin, kun täällä on kuulunu semmosta tikitystä. Eikö se ollu joku kuoriainen, ku syö mökin ihan höystöksi sisältäpäin ja vaan tikittää nurkissa. Meillä on ehkä seki. Kuoleman kello =). Että isompia ja pienempiä kirppuja. No ei oo ja lupasin säästää kartanon vielä.

Yks meidän porukasta käväsi messuilla Frankfurtissa. No kukahan mahtais olla ja meikäläisen matkustuspiikkissä alkaa olla jo molempien käsien sormet (kivulias tilanne). Siellä ei kevät ollut vielä yhtään vihree ja muutama hassu narsissi vasta näkyvissä. Neuletakki nahkatakin alla oli tarpeen joka päivä. Aurinko paisteli täällä hienommin. Ainahan se kulkeminen avartaa ja jotain ehkä jopa huvipuistolle asti edes ajatuksissa saadaan. Yksi katti saa parhaillaankin nauttia puoliksi puretussa matkalaukussa - siinä on väsky, jota toi laji ei voi vastustaa.

Meillon kylppärin lattialla mielenkiintonen projekti odottamassa. Vanha pyykkikori, jonka pohjalla on paljon hiekkaa ja lattiat ihan täyteen ruskeita puunlehtiä sekä rutussa olevia märkiä pyyhkeitä. Pienemmällä vauhtihirviöllä oli kaveri kylässä ja hankikantohiihdon sun muun ohella kerkesivät säätää kaikenlaista. Oikeesti tuli yksi iso kokonaisuus putsittua, mutta tossa iässä ei vielä odotetakaan kokonaisuuden hallintaa. Ehkä lapset jopa hoitivat jotain, mitä tunnolliset vanhemmat monesti tekevät heidän puolestaan. Mene ja tiedä. Tärkeintä, että oli omatoimista yritystä. Jäljet korjaa mielellään ja ainahan siinä tulee tarkemmin otettua yksi laiminlyöty kohde muutenkin.

Valokuvaus tunkee joka tuutista. Jos ei ihminen vähemmästä usko, niin ei sitten mistään. Hankin ehkä vielä yhden tavallisen kameran ja alotan jotain, mutta katotaan sitä järkkärijuttua sitten. Tahtoisin tehdä tämän asian ilman mitään paineita tekniikoista. Mahtaisiko melkein pelkkä oma näkemys lopputuloksesta riittää. Voihan sitä kokeilla. Yrittänyttä ei laiteta.

Mulle palautu postipaketti, joka oli ollu matkalla kuukausitolkulla. Mitätön asiakaspalautus postimyyntifirmalle rytkystä, josta olisin ottanu numeroa pienemmän. No ei väkisin. Viestintäviraston teipit ja aaneloset oli messissä, kun olivat joutuneet avata ja kattoa lähettäjän tiedot paketin sisältä. Kyseiseen postimyyntifirmaan laitan tietty palautetta ja viimeinkin vaadin mainospostin lopetuksen, mutta kengät mun on varmaan pakko sieltä edelleen tilata. Muutama muotoilija on yli muiden ja niitä meinaan hankkia jatkossakin, kun kokonumerotkin sopii täydellisesti. Popot ei myöskään lopu käyttämällä ja sekin sopii periaatteisiini, kun rahalla saa enemmän, mitä olettaa. Päätin vielä, että modistan väkisin takaisin palanneen vermeen kokoisekseni käsityöllä. On himo pistellä neulalla eriväristä lankaa ja välillä virkatakin. Napit vaihdan myös lopuksi koristelankoihin sopivammaksi. Saa sitten nähdä, mitä lopulta tulee. Ompelija-äitini veisteli aikansa tehtyään ja purettuaan, että tulisi tuppi, mutta viikolla sain muistutuksen, että kyseeseen voi tulla myös tuluskukkaro =). Työn pesussa on tietenkin välivaihe, jossa saattaa syntyä kissalle jotain. Mulla on olemassa jo muutama omin käsin neulottu kissan villatakki sekä itse kudottu kissan shaali. Niitä ei jotenkin voi heittää pois suuren työmäärän takia, mutta tiukkaa tavaraa on siis ennestään jo odottamassa kavereita.

Mitähän vielä. Voin senki kertoa, että mulla on ikävä kaikkia siskojani ja niitä on aika paljon. On sellasia, joita en ole nähny, enkä muutenkaan huomioinu asiaan kuuluvalla tavalla luvattoman pitkiin aikoihin. Sellasia, joita näen edes joskus, mutta joitten kanssa ei ole ollu mahdollisuus olla todella rauhassa tapeeksi pitkään. Niitä, joille en ole saanut vastattua perinteistä kanavaa myöten. Lopulta todella monenlaisia. Moni tietää lukea edes tämän, mutta ei se korvaa sitä, mitä kaipaan. Terveisiä kuitenkin, että olette mielessä - ehkä enemmän kuin haluaisittekaan =) Veljiä on sitten vähintäänkin saman verran. Oih.

Menköön näin

2011-03-17T20:14:00.000+02:00

Välillä miettii, että ryhtyisikö tyystiin tuppisuuksi kirjottamismielessä. Sitä on tullut alettua ryhtymättömäksi jo niin monessa jutussa, että pakko kai jotain on jättää. Kieltämättä vetää hiljaseksi isot tragediat, mutta sitten on aina ympärillä tavallaan 'pienempiä' ja kokijoilleen tietysti suuria. Tarkkailija ja pohtija on pikkasen mukana joka jollassa. Kun päivät venyy ja paukkuu työtuntien sisällä sekä lisäksi muissa kuvioissa iltaa myöten, ei kohta tiedä kuka on tai mitä lopulta ajattelisi. Joskus ihmetyttää, että putoaa eläytymään niin monenlaisiin ajatusmalleihin ja elämäntilanteisiin, mutta toisaalta olisi kai mahdoton olla aidosti mukana koko elämässään ellei myötäilisi. Illalla on kirja hyppysissä, mutta mitään sieltä ei irtoa - no ei kai, kun pohtii omiaan ja puolen tunnin tankkauksen jälkeen huomaa kelaavansa puhki yhtä ja samaa lausetta.

Olen parina iltana pyöriny vähän kirjastossa, värjötelly huvipuiston lukaalissa, kuunnellu yhen iltapätkän Raisa Cacciatoren luentoa ja kerran jopa vetäsin kylmiltään liki 10 km reippaan kävelylenkin. Jonkunlainen tasapainotuskin on siis käynyt edes mielessä. Upea hankikanto ja häikäisevä aurinko olisi ollut hiihtäjän hiihdellä, mutta ei. Maalipurkki ei auennut, enkä ole laittanut edes tomaatin siemeniä vielä multaan. Ehkä varsinainen luova toiminta on vasta tuloillaan =)

Tarttis ihan ittensä kiusaksi entisöidä yksi huonekalu, virkata pannulappu, maalata taulu ja kokeilla edes kerran leipoa ruisleipää. Jospa se siitä sit taas lähtis. Mutta tota inspiraatiota odotellessa käyn saunassa ja kattelen vähä telkkua. Pahaks on päässy.

Kaiken varmuuden välttämiseksi

2011-03-11T09:35:00.000+02:00

Hah. Mulle tyrkättiin eilen töistä lähteissä tarjous lomapäivästä ja hetihän tartuin syöttiin. Puolen vuoden loma ehkä vasta riittäis palauttaan paremman työkunnon, mutta ainahan yhden päivän pyörtyilee silti.

Se oli sitte toinen yö tota järetöntä tuulen pauhua ja pitäähän sellasta heräillä vähän väliä kuunteleen. Onneksi lunta ei tullu sitä määrää, mitä lupailtiin. Tallista kaahaus riitti pelastamaan auratulle asti, että sain lapsen heitettyä kouluun. Takas tultua innostuin pudotteleen räystäältä roikkuvia jääpaloja ja pitkiä puikkoja sellasella rautahakulla (mikä ihme senki 'koneen' nimi nyt on) eikä ollu kovin kaukana, etten saanu niitä silti päähäni. Oli vaan karmeen näkönen sellanen käppyrälle valunu hainhampaisto ja vaikka ne kattolumet ei kuulemma ikinä ole pudonneet alas, niin luotanko mä tollasiin puheisiin. Niillä piikeillä niittais isompaakin tavaraa seinään, jos kuitenkin kävis uskomaton.

Viikko on ollu yhdeltä osin kirppusirkusta. Koulusta tuli täi-lappu ja heti alko pää kutista. Sitte rupes tuntumaan, että eikös tyttökin ole puhunu, että niska kutisee. Meillä kissat tuo joskus ilmeisesti niitä lintukirppuja ja lapsen iholle ne aiheuttaa näppyjä, mutta nyt ei ole sellaset ajat. Sain sitte pakkomielteen, että katotaan kertaaleen koko show läpi, että miten sellanen hoidetaan. Eihän se mitään haittaakaan, jos putsaa paikat ja pesee täishamppoolla, kun periaatteessa koko ryhmä pitäs hoitaa samaan aikaan. Loppuviimein ei sitten ole tullut kunnon pakkasta, kun päätin, että petivaatteet ja rytkyt käsitellään sillä. Siellä on nyt terassilla pikkasen tekstiiliä mytyllään odottamassa päiviä parempia. Harjat ja kammat oli muovipussissa pakastimessa ja tytön päätä ollaan kammattu jopa täikammalla. Ainahan sitä joku rippu muka löytyy ja silleen. Nyt, kun olen kaikki tyynyt heivannut sivuun ja päiväpeitot vaihtanut, niin tulee olo, ettei kaikkea edes halua takaisin. Toisaalta nyt olis hyvää aikaa irrottaa tyynyistä päällikankaita ja pestä niitä pitkästä aikaa. Mieli tietysti muuttuu, kun kaikki on siistiä jälleen. Massiivisen siivouskohtauksen voi siis järjestää näinkin =)

Uskoisko kukaan, jos sanoisin, että avaan tänään maalipurkin ja sutasen jonku pienen kohteen edes alulle? Vaikuttaa kyllä niin paksulta jutulta jo omastakin mielestä, että vaikee suhtautua. Käyn vähän ulkona psyykkaamassa itteeni ja tulen sitten perin energisenä lähtökuoppiin katteleen. Eihän sitä koskaan tiedä....

Lepoa ja juhlaa

2011-03-06T19:46:00.000+02:00

Viikko päätetty. Laskiaista pulkassa ja yks henki juhlittu ripillekin. Kävin äsken jopa parveilemassa Ikeassa (miten tuon nyt haluaakin ymmärtää). Parveiluni ei kuitenkaan erottunut muusta parvesta; erehdyttävän samanoloisia lajitovereita tungeksi lähituntumassa. Viimesiä paikkoja meikäläiselle, mutta hämmästytän välillä itseäni tieten tahtoen änkeämällä joukkoon. Asiatkin tuli katsottua selväksi, ettei jäänyt mitään puolitiehen.

Pienehkö katkipoikitus on vaivannu ja tein kaikkeni, että ainakin unta tuli tankattua. Kahvin olen jättäny juomatta viitisen päivää; vierotuspäänsäryt jo takana. Viime yönä en sitten kovin hyvin nukkunut ja voin kertoa, että onnistuin kyhäämään ennätysälyttömät päänjauhot pohdintaan. En tässä käy erittelemään, etten täysin itseäni nolaa, mutta päättelisin, että uni tai muutkaan rentoutusrituaalit ei nyt ole täysin auttaneet pään viiraukseen tai muuhunkaan energioitten sekavuuteen =). Rauhassa vaan odotellaan, mitä kivaa vielä keksin.

Siivousmeditaatiota on riittänyt ja katit on pitäneet huolen, että hermopaineet on saanut purkaa; siunatut eläimet. Tää maaliskuu ilmeisesti tekee niistä tollasia Jerusalemin suutareita. Ei löydy tyyppiä, joka olis niin nopeesti kaikissa ikkunoissa ja ovilla sitä tahtia, mitä ne haluaa ja tuhansia kertoja edestakasin. Niitä on se kolme, mutta kolmetoista tuntuu ihan kohtuulliselta arviolta, miltä määrä vaikuttaa, kun on yksin niitten armoilla. Hyvä, jos saa yhden retun narulle, kun taas jo kuuluu kilje oven takaa ja toinen raapii talitinttien alottamaa kittien karsimista ikkunapokasta jossain toisaallapäin taloa. Olispa jo niin lämmin, että ulko-oven vois pitää auki. Saisivat kulkea omia aikojaan. Kaikki muukin niiten kanssa on menny samaa rataa. Syömisiä ruikataan sitä ja tätä, mutta mikään ei sitten ole hyvin jne. Tietysti olisin voinu teljetä ne sapuskoineen ulos, mutta itelläkin oli tälle tilaus, että jelpattiin toisiamme siinä kaiken ohella =).

Mulle järkättiin heti viikonlopun aluiksi herkkusyötävää ja juotavaa kotiin tuomisiksi, mutta kotimatkalla oli vähän esteitä lopulta. Sellanen hyvinkin omalaatuinen siirtokuljetus sulki reitin ja jouduin testata peruutustaitoni, kun mutkasta liukasta mettätietä peruutin puoli kilometriä. Jos takalasista olisin nähny, niin se olis käyny helpommin, mutta sivupeileillä sanon, että onneks ei kauheesti ollu yleisöä. Ajoin kiertokautta ja lopulta pääsin herkutteleen. Sitten vaan totesin ennen seitsemää jo, että pakko luovuttaa ja mennä vaan nukkumaan heti. Yks kattikin jäi viereen, kun en jaksanu lähteä häätämään ja nukuin yli 12 tuntia. Olohan ei tietenkään ollut sen päälle pirtee, mutta siivous jatkui. Onneksi vauhtikaksikko sai laskea mäkeä sydämensä kyllyydestä ja isät ne kuulemma oli hulluimpia, mitä en epäile yhtään. Siinä karvalakin korvalliset heilahtaa ja stiga vinkuu, kun ensimmäiset talven kinokset on koekäytettävinä. Mitä se sitten onkaan, kun saa oikein tarkotuksella tampata pitkiä mäkiä lapsille. Lapset hiippailee jo muihin puuhiin, kun rakentajat vasta pääsee laskemisen vauhtiin.

Eilen sain mieluista kävelyseuraa ja vaikka tuuli yhtäjaksoista seinää menomatkalla, niin sitkeesti vaan. Höpinät on terapeuttisia ja ei kai se suoraan järjestelmään hönkivä happikaan pahaa tehnyt. Ilta oli sitten hyvinkin ohjelmoitua, että aamun varhainen lähtö onnistuisi. Tänään taas reissaamista, kirkkoa ja rippijuhlaa. Hyvässä järjestyksessä rennosti kaikki kuviot ja tarjolla oli tietysti herkkuja. Yksi niitä tapahtumia, jolloin todella huomaa arvostaa läheisiään. Sitä, miten mieleistensä ihmisten kanssa saa olla tekemisissä ja miten pienistäkin hetkistä tai keskustelupätkistä on iloa. Kai sitä on olemassa jokin omin rotu ja sen kyllä heti huomaa vieraistakin ihmisistä, kun energiat soljuu mutkitta yksiin.

Nyt on koottava kalusto uuden viikon hyökkäystä varten. Pikkasen vaikuttaa monitahoselta, mutta eiköhän tästäkin selvitä.

Olevinaan

2011-03-01T19:49:00.006+02:00

Ihmeen kaupalla sitä menee, vaikka yö oli mitä sattuu. Ei kai siihen mitään muuta syytä ollut kuin pieni kahviin lankeaminen loman aikana ja sitä rataa. Pari päivää jo oravanpyörässä ja siinäkin kipittää kuin vanha tekijä jälleen. Töissä on taas tällä kertaa ihmeellistä, kun välillä opastaa 'opetuslasta' ja toisena hetkenä laulaa opperalaulajan kanssa. Ei ole tasapaksua, ei.

Yleisesti mietin, että elämä tarjoaa virikkeitä kaikissa muodoissa tuntuvasti yli tarpeen. Tulee aina vaan suurempi tarve vetäytyä ja kieltäytyä mahdollisimman monesta. Samalle tunnille satelee menoja vaikka kuinka. Puhelin on täynnä muistutuksia, mutta onneksi ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Asioita peruuntuu, sovittu juttu päättyy tuntia aikasemmin, homma hoituu turbolatauksella tai jotain vastaavaa. Kaikesta selviää ja huomaa, että oikeastaan yllättävää onnistumistakin tapahtuu. Olen jättänyt huimaavan paljon täysin tekemättä, menemättä, nostamatta, kastamatta. Luultavasti ei haittaa mitään. Välillä tulee mieleen, että yksioikoisempi ja pelkempi elämä saattaisi olla soveltuvampi. Tai kuinkahan on? Kai tälle kaikelle on joku tilaus olemassa.

Tätä ei nyt ole mitään järkeä julkasta näkyviin, mutta onko monessa muussakaan asiassa tolkkua. Olkoon ja minäkin ryhdyn korkeintaan olemaan.

Hemmottelupäivä

2011-02-23T19:31:00.001+02:00

Olen aivan ihmeissäni, kun en ole stressannu yhtään; en muistellu töitä, enkä mistään muustakaan. Pinna on välillä 'kireellä', mutta se on vissiin luontaista =). Vaatehankinnat meni kivuitta ja samalla tuli huvipuistolle kateltua köökkipuoli kuntoon. Netin ilmaset suunnitteluohjelmat on kokeiltu ja pienin se vasta hienon väkersi tosta vaan. Varsinaiset keittiökalusteet jäi lapsipuolen asemaan, mutta hieno pöytäryhmä, vaaleanpunaset seinät, viherkasveja ja vaikka mitä. Kadehdittavaa, miten pienet osaa kaiken luonnostaan noitten ohjelmien kanssa. Virtuaaliseen työmaamappiin tarvii siirtää kuvatukset vielä.

Tänään sain mieluista seuraa ja nauttia graafisten ohjelmien demoista. Kaikki tuikitärkeät kuulumiset tuli vaihdettua ja aina jää itämään siemeniä yhdestä jos toisestakin. Oranssit ja keltaiset tulppaanit jäivät juhlistamaan mielikuvien lisäksi tätäkin nautinnollista tapahtumaa. Loppuviikosta on suunnitteilla lisää hyvää seuraa, mutta silloin polkasen vaihtelumaisemiin.

Meidän vauhtikaksikko lähti pidemmille laduille kokeilemaan eilen ja hurahtivat sen verran jo silloin, että perässä olisi ollut pysymistä. Tänään tuli sitten viestiä naapurikylästä, että hiihtivät sinne ja saavat kyydin takaisin autolle....huh. En puhu perässä hiihtämisestä enää mitään. Voiko se olla noin kivaa, kun "latu on auki ja ystävä hällon myötä"... vähän kuumaa kaakaota ja evästä repussa ... aurinko paistaa ... sekä voitelu kunnossa =) Tottakai se on hienoa! Pitäskö kohta harkita jo omien suksien ja monojen hankintaa?

Mun tarttee nyt ladata sitä ja tätä koneelle. Opin tänään kaikenlaista ja olen jo harjotellut muutamien työkalujen kanssa. Saa nähdä, onnistuuko koko tämän sepustuksen tallennus, kun bloggerissa näkyy olevan aika paljon häiriöitä. Liitän jonkun kuvan ostosreissureitiltä myöhemmin, jos ei nyt onnistu.

...sano muija hohtimia

2011-02-20T19:14:00.001+02:00

Pakko tääkin nyt jakaa. Eilen oli maasturi sen verran huollossa, että siihen vaihdettiin pari polttimoa ja sitte oli tarkotus hakea lapsi kotiin kylästä. Ei inahdustakaan. Sitten onkin riittänyt ajanvietettä. Yks menee öljyläiskäset haalarit niskassa edes takasin ja väliin saatoin aina heittää tyhmiä kysymyksiä. Mitä, jos jotain irtos lamppuja vaihtaessa? Mitä, jos sulake palo jostain? Pitäskö laittaa lämmitykseen? Onhan akku koitettu lataa täyteen? Taas mennään edes takasin ja aurataan välillä jo melkein katolle asti ulottuvaa lumikinosta ladon nurkilta, että saatais vara-auto esiin. Siinäki kävi kiva kämmi, kun ajatusvirheen takia pääsi polttoaine loppumaan. Ilmaukset ja kaikki ja taas jätkä meni iltaan asti ja tulihan bilikan sielunelämä tutuksi. Kaikenlaista on tullu purettua atomeiksi ja mitattua sitä sun tätä. Kylmän illan tullen nykäsi traksalla auton toistepäin ja valutti talliin sekä veti vinssillä sisälle.

Säädin jotain läppärin irronnutta s-kirjainta paikalleen tunti sitte, kun se tuolla keittiön pöydän ääressä sai jonku väläyksen ja kyseli nappiparistoa. Sitte onki naurettu taas ittemme tärviölle. Siitä rutinoffista oli loppunu avaimen patteri. Eihän täällä mettän keskellä mitään ovia ollu eilen illalla kokeillu lukita. Ajon esto se vaan kummitteli ja kalibroinnin jälkeen kaikki kunnossa. Pikkasen huvittavaa, että tää kahden päivän raataminen tuolla pakkasessa on hoidettu viiden minuutin hienosäädöllä keittiön pöydän ääressä. Mistä tommosia hermoja vaan sais hankittua? Yks ei ole millänsäkään. Mä olisin kironnu ja tuskitellu joka käänteessä. Luultavasti potkinu koko kotteron lommoille moneen kertaan ja asian selvittyä noin älyttömällä tavalla olisin varmaan vetäny jotain loiventavaa omaan koneistoon. Ja mitä tästä opimme? Olipa kyse mistä hyvänsä, niin tästä lähtien tarkistetaan ensin paristopuoli.

Mun aikaansaannokset on hyvin paljo mitättömämpiä; pienimmän vaatteet sortattu ja molempina päivinä pyörälenkki terdellä. Ulos ulos en ole edes haaveillu. Ny saunaan.

Hiihtää terassille

2011-02-19T14:35:00.000+02:00

Alko hiihtoloma, mutta en ole suunnitellut hiihtää. Hieno ilma olisi kyllä siihen touhuun.

Mun aamu on mennyt tapellessa heikon nettiyhteyden ja tietoturvahaasteen kanssa. En melkeen viiti taas kertoa, mutta käytin jonku bonusedun ilmasta tietoturvaa puoli vuotta..... en kuitenkaan tehny mitään voimassa olevalle kolmen koneen jatkuvalle turvalle....blondi, blondi, blondi. Koko homma oli sillai jääny vielä vaiheeseen, että olin vaihtanu kampanjakoodin 'pääkoneelleni' (vrt. päästä vedettävä sänky) ja tarkotus oli tietty laittaa muihinkin sekä ehkä sitten älytä keskeyttää maksullinen turva, mutta jotain tähdellisempää oli tapahtunu siinä välissä. Eniveis, tuli nyt sitte aika palauttaa alkuperänen lisenssiavain ja sehän ei onnistunu millään ilveellä. Kone vilautteli fataalista sinistä ruutua niin monesti prosessin kuluessa, että hengästytti ja asennusta on riittäny. Manasin koko huoneen nurkan niin puhki useana päivänä, että henkilökohtanen atk-tuki otti homman saattamisen loppuun ja ulkoinen tuki sääti sitten oman osansa, että tänä aamuna viimein sain onnistumiskokemuksen.

Ensimmäisen tukiyhteydenoton aikoihin mulle myytiin myös lisää kaistaa, mikä ei ole pitänyt tänne korpeen onnistua, mutta nyt taas kuulemma hyvinkin onnistuu. Se olis ollu 8 megaa, mutta ei tänne tule kahtakaan....edelleenkään. Tää on nyt tästä päivästä lähtien jossain seurannassa ja yhteys sekä turva pätkii koko aika.....which is nice. Iski pari päivää sitten taas himo uusiin graafisen alan ohjelmiin ja kävi mielessä se unohtunut koneen uusinta. Joskus tulevassa on toivoa paremmista kaistoistakin, mutta tässä odotellessa vois leikkiä uusilla leluilla. Valokuvaus puskee myös joka tuutista, että siihen varmaan pitäis keskittyä enemmän. Eikä sillä ole ristiriitaa edes noihin graafisiin systeemeihin - päin vastoin.

Lasiterassilla on lämpöasteita ja aurinko paistaa kirkkaasti. Siellä on kuntopyörä. Ei tarvitse mennä ulos pakkaseen pakosti. Elämähän on melkein juhlaa. Millä vaan sais nämä yövaatteet niskastaan ja silmät auki. Mähän voin vetää jotain tähän päälle ja polkea silmät kiinni. Heitän sitten märät retut pyykkiin ja avaan silmät liikunnan jälkeen. Ei paha.

Maanantaiksi pitäs kattoa kaikki vaatekätköt läpi ja heivata turhaksi käyneet sivuun. Uuden hankinta on sovittu siihen. Ei mun mielipuuhaa, mutta pakko se vaan on ajoittain tehdä. Pienin on kuskattu kaverisynttäreille, atk-tuki nypyttää jotain työjuttua kahmien multa rajallista kaistaa ja mä hiippailen nyt sinne terassille. Paljonkohan jaksaa polkea..... viitisen minuuttia arvelisin =)

Hallitusti sormenpäillä

2011-02-12T13:41:00.000+02:00

Hengissä ollaan, eikä sitten niin mitään asiaa. Töissä on massiivista uudelleen kalibrointia pohjilla ja jotain tietoista säätöä myös, mutta pakolliset hoidettuna jotenkin ja suuret linjat asettuu aikanaan. Hyvin menee, kun pysyy asioissa ja pitää ihmiset rakkaina ihmisinä loppuun asti. Tarkkailija on aina kovilla, mutta ehkä sitä jotain oppii pikkuhiljaa - ainakin kohdistamaan sitä tarkkailupistettä jatkuvasti mieluisempaan suuntaan.

Vapaa-aikana on sitten ollut hiljasta. Jälleen pakolliset hoidettuna jotenkin ja nippu kirjoja luettuna, mutta mitään mainitsemisen arvoista ei juurikaan. Nauroin Työpaikan ikuisille myyteille antaumuksella, kertasin kyllästymisenkin päälle Koirakuiskaajan perusasiat (arvostan osaamista ja henkilöä), Salaisuuden ja Pyydä niin saat pistin vahvistamaan toisiaan ja Taideterapian käsikirja menee rinnalla, kun kertaan muutamia pariin kertaan luettuja ikuisuusjuttuja. Viikonloppuna en paljon yritä; järjestelen, liikun vähän ja luen.

Pakurinkääpää kokeilen keitellä teeksi ja katotaan, mitä sillä on virkaa. Toissailtana join kolme kupillista ja eilen aamuna olin aika väsyneen olonen. Suoraan sanoen koko päivän. Ei se nyt siitä teestä välttämättä tullut - olen satunnaisen kupin viikolla juonut jopa kahvia, mikä riittää jo vaikka mihin olotiloihin. Aika moni väittää nukkuneensa raskaasti ja olevansa väsynyt. Pakkasta tuli ja meillä ainakin kynnys nousi melkein metrin korkeemmalle; siitä ei helposti mennä yli. Haaveilen hiekka-aavikoista ja tankkaan kaihtimen välistä siivilöityvää auringon sädettä. Mielelläni lekottelisin oikein kuumassa. Kävin tänään kuitenkin termopakkaukseen pynttäytyneenä ja lumitöitä pohjille lämmikkeeksi tehneenä pienen lenkin timantteina kimaltavien hiutaleitten joukossa. Siellä on uskomattoman kaunista nyt.

Pakko mainita, että sain ylellisen toimituksen kynsien vahvistusainetta ja onkin todella pätevää tavaraa. Pienestä on ihmisen fiilikset kiinni, mutta tällä menee taas pitkät matkat vihellellen. Hallitut eleet sormenpäitä myöten antaa tekemiselle vaihtelun vivahdetta. Innostuin jopa vähän siivoamaan ja nythän näkee pölyn vaivatta.

Tälle viikonlopulle on Disney On Ice, mutta kiitollisena nautin, kun saan valita ihmisvilinän sijasta mökin rauhan. Hyvää mieltä kaikille tasapuolisesti!

Miten se nyt taas olikaan?

2011-02-04T17:59:00.004+02:00

Mun piti tänään reissusta tullessa poiketa hakemaan kaupasta vain ketsuppi. Yksi ainut asia. Muistinko mä sen, muistinko? Kävin kyllä kaupassa. Melkein pahinta koko jutussa on se, että olen istunu päivän Muistiseminaarissa. Mistään muusta ei ole ollu puhetta kuin muistin toiminannasta ja muistitekniikoistakin. Tosin voin nyt vedota kaikenlaiseen tosi pätevän kuuloseen, kuten siihen, että liika informaatio ja huomion kiinnittyminen raidoitettuun seitsämän veljestä -lankaan kerta kaikkiaan blokkasi heikosti lyhytkestoiseen muistiin jääneen häiveen (ostin sen langan tietty). Sekin vähä jäi kenties jo saapumishetkellä vastaavaan häkkyrään. Ei tainnut jäädä edes häivettä. Enkö olisi voinut pari kertaa toistaa ääneen: ket-sup-pi, ketsuppi, nähdä järjettömän kokoisen ketsupullon silmissäni ja vielä paikantanu sen sijainnin tarkasti tutun kaupan sisällä. Olisin voinut visualisoida sen hetken, kun nostan valmiin ruoan uunista ja tarjoan sitä kahdelle hiihtämästä tulleelle, kaikkensa antaneelle nälkäiselle lapselle ja totean, että unohtui muuten ostaa ketsuppi. Pelkät lasten ilmeet mielikuvassa olis varmasti muistuttanu loppuillan! No, pikkuvikoja. Kohta se hetki on edessä....

Kerronko navigaattorista? Eikö? Kerronpa. Eilen illalla en jaksanut perehtyä reitin hakuun netistä, latasin navin kyllä ja vähän luotin myös matkalta napattavaan inhimilliseen naviinkin. Silti latasin kaiken lähteissä valmiuteen ja vaikka miten yritin sitä kiertotiesysteemiä deletoida, niin pelkästään siihen oli tyytyminen. Tuli melkein olo, että musta ei ole enää mihinkään. En saa vaivasta rojua toimimaan, enkä osaa muutenkaan enää mihkään. Mä olin muuten käyny kohteessa kerran ennen inhimillisten navien opastuksella, mutta siitä ei myöskään ollu jääny mitään muistijälkeä. Hämärästi muistin joitakin maamerkkejä lähellä kohdetta, mutta paremmin muistin kyllä vilkkaan keskustelun, mitä silloin käytiin. Takas tullessa laitoin vielä pelkästään testimielessä viidakkoveitsen toimintaan, mutta kolmen kiertoreittiehdotuksen jälkeen tumppasin sen tuppeen ja luovutin. Saattoi jopa hivenen tuntua, että olen muutenkin tutussa viidakossa.

Hukassa-teema oli kanssa viikolla, kun systeri mutsin asioita hoitaessaan ihmetteli, miten K-plussat paukkuu aika lukemissa viime vuodelta vakuutusasioissa, kun eihän sillä pitäny olla kuin kohtuullinen asuntovakuutus. Toinen ihmetteli, miten ison lukaalin se oikeen on hommannu vai viimeinkö prätkän? Mitä se muija oikeen puuhaa? Ei muuten, mutta meidän muistaakseen se on ollu pilven päällä jo suvereenisti koko viime vuoden. Vai onkohan meillä systerin kanssa molemmilla jotain outoa muistiasioissa =)

Tähän väliin voin kertoa, että jääkaapissa oli korkkaamaton ketsuppi ja lapset halus sen sijasta puolukkahilloa. En kommentoi. Tai ehkä sen verran, että mitä järkee ylipäätään on vaivata pientä pollaansa. Täytyy vaan toivoa, että turha hötkyily on tätä luokkaa pelkästään triviaaleissa asioissa.

Se on sitte prätkämessua, lasten yökylää ja tietysti viikonloppu. Mä hain eilen vuoren kirjoja ja alottelen Vesa Paavolan Työpaikan ikuiset myytit -teoksella. Nyt heti, jos kellään ei ole vastaansanomista.

... sano mummu lumessa

2011-01-31T20:36:00.000+02:00

Pöö! Säikähdittekö? Ai ei. No, ei mulla sitte muuta.

Tai voin mä kertoa, kun mulla on ollu tuolla keittiön tasolla sellanen sivusta avattava kakkuvuoka valmiustilassa useemman päivän. Siinä on jo leivinpaperi hienosti pyöreeksi leikattuna pohjalla ja kaikki. Kaapissa on kaikki tarvittava ja jopa IrishCreamia puteli siinä vieressä odottamassa, että siitä desi otetaan mausteeksi joukkoon. Siitä tulee juustokakku ja vähän niin ku merkkipäivän kunniaksi, vaikka se päivä meni jo. Tässä on nyt vaan joku henkinen este ja se on melkomoisen kokonen, että vähintään lattiasta kattoon. Olen pari kertaa jo ladannut jääkaappitavarat siihen viereen, mutta aina ne on vaan laitettava takas kaappiin. Olen muutamana iltana ottanut siivuun siitä likööristäkin, että nyt tai ei koskaan, mutta luovuttaa on pitänyt tyystin ilman taistelua. Koko homma jaksoi pari päivää huvittaa ja kerran tein kuivakakunkin, että samalla vauhdilla sitten tämä toinen perään - mutta ei. Nyt ei enää kukaan naljaile, eikä paljon huvita itseäkään. Vuoka pölyttyy, eikä pysty nytkään alkaan mitään sen suhteen. Merkillinen tapaus! Melkein sama kun sanonnaksi jäänyt tekemätön puupino. Tekemätön juustokakku. Kai mä vähin äänin pistän sen vuoan kaappiin vaan.

Toinenki juttu meinas jäädä tekemättömäksi, kun keksin opetella faviconin laiton sivustoilleni. Se piti olla tosi helppo juttu ja oikeesti onkin, mutta jotenki osasin senki kanssa sählätä yhden illan, eikä mitään valmista. Sitten yöllä tietysti välkky, mistä kiikasti ja seuraavana aamuna löysin validointisivunkin, että onnistuin, mutta jotkut selaimet panttaa tietoa vieläkin.

Olen sortunu miettiin sekä pikkasen tekemäänkin töitä töitä vapaa-aikana ja alkaa olla kyllästyny olo. Joku tauko tai katkos koko systeemiin olis paikallaan. Aivopesu kenties? Henkinen lobotomia? Mieliteko olis mennä johki tynnyriin, mitä ravistettais niin lujaa, että ulos tultua ei edes osais tehdä enää mitään samoin ku ennen. Joka ikinen palikka olis eri järjestyksessä, eikä edes näkis enää vanhalla tyylillä. Saattais suuntautua johonki mielekkääseen ja loppuis ikuinen saman jauhon siivilöinti. Ainut pelastus on ihmiset. Jos pitäs pelkkää soopaa vatkata kopissa itekseen, niin hulluksi tulisi. Näitä päiviä tulee, mutta onneksi menee ohi kans.

Annetaan hyvään kotiin pullojukkaa leipätyökseen jyrsivä katti. Kasviparka, tai se mitä siitä on jäljellä, tulee mukaan. Onko kaikessa nyt jotenkin paikallaan junnaava ohjelma päällä? Ai hiivatti, osa pyykistä on vielä ripustamatta; seki business jäi vaiheeseen.

Pari iltaa sitten oli taas näitä ilmiöitä; usvaa alamaissa ja värejä yläilmoissa.

Välissä sitten tuuli yön ja puoli päivää, että puiden lumipeite sai kyytiä. Olen mä kävellä rahjustanu muutaman kerran, mutta on se niin pientä, mitä mummut sukeltaa. Varsinki, kun oli sen tuulen jäljiltä vähä liikaa lunta reitillä. Siellä muuten sateli jo taas uutta tänään O.o

Kuin hidastetussa filmissä

2011-01-23T19:07:00.000+02:00

Tää kuntoiluhirviö täällä alottelee taas ihan pohjilta. Kun maisemat on näin idyllisen kauniit, eikä liian kova pakkanenkaan, niin lähdin eilen todella pitkästä aikaa kokeileen pientä kävelylenkkiä. Auraamaton tie oli sitten melko ylivoimasta. Menin vähän yli sen, mitä oikeesti olisin jaksanu ja sitten vasta käännyin takasin. Hämärä tuli ja loppumatkasta synkän metsän hiljaisuudessa mun perässä käveli varmasti ainakin kolme talviunilta herännyttä karhua ja sitä rataa. Pysähdyin ja käännyin sivuttain aina välillä kuuntelemaan, eikä kuulunut niin hiiskaustakaan, mutta hetken päästä oli tehtävä sama uusiksi. Jalat oli taas vähintään irti lonkasta viimesen kilometrin ja helppoko niitä sitte oli raahata perässä. Ei mitenkään onnistunu vetää niin pitkää askelta, kun mennessä olin harpponu. Harkitsin jo heittäytymistä pitkäkseen ja kierimistä kotiin. Nyt jälkeenpäin ottaa aivoon, etten muistanu sukkakävelyä (terveisiä vaan tavan opettaneelle =) ). Mulla olis ollu tarpeeksi sukkia jalassa ja se on aivan mahtavaa juur tollasessa kuivassa pöperössä. Olis menny kevyesti loppumatka ja varpaankuvat vaan jääny jälkeen.

No tänään sitte jalat on nivustaipeista korkeintaan yhdellä säikeellä enää kiinni ja nekin ainoot särkee. Päätin kuitenkin, että vain uusinta auttaa. Sain vielä hyvää seuraa, niin lähdin rohkeemmin matkaan. Nyt kävikin sitten onni, kun suurin osa reitistä oli aurattu. Rauhassa mentiin ja muutaman kuvankin räpsäsin höpinän ohella. Laitan tähän nyt vaan yhden omasta pihasta. Latvaton omenapuu, jossa roikkuu keinu.

Niin ja mikä se dokumentti oli, kun tuli siitä valokuvaajasta toissapäivänä. Se on saatava kattoa uusiksi! Sally Mann, What remains 2005. Vahingossa avasin telkkarin ja ohjelma oli jo tullu jonku aikaa, mutta siihen jämähdin. Vielä jälkeenpäin mietin, että mikä järki lopulta tästä päivän unesta on ottaa vielä pitkällä valotusajalla tavallaan teennäisiä kuvia, kun ihmisen piti napittaa räpyttämättä kolmesta kuuteen minuuttia paikallaan. Sitten taas toisaalta ne värit ja sommitelmat sekä taiteilijan elämänasenne! Mikä siinä kaikessa muka voi olla järjettömämpää kuin missään muussakaan. Pysähtyneisyyden tunne meni melkein nahkan alle välillä ja siinä sitä vasta on meditaatiota. Tälle hölmölle menee vielä täydestä kauniit ihmiset ja maisemat. Kuolleiden tai alastomuuden kuvauksessa en näe mitään ihmeellistä, mutta julkaisun kanssa onkin sitten haasteellisempaa. Joidenkin näkemykset ja harrastukset näihin liittyen ei ole pelkkää rauhaa ja tasapainoa, että en itse ehkä pitäisi niin tärkeänä tuoda näitä suurelle yleisölle. Ehkä en myöskään haluaisi järkyttää, kun arvaa, että joillekin nämä eivät mene koskaan jakeluun. Osuipa kerrankin jotain, mistä jäi paljon ajateltavaa vielä moneksi kertaa. Jospa hitaalla yhteydellä lataan ohjelman ekan jakson netistä, kun se ainakin jäi näkemättä.

Olen selannu isot pinot sisustuslehtiä läpi. Heitän sellaset kiertoon tai pois, mistä ei löytyny silmälle sopivia sovellettavia huvipuistolla. Alkaa olla kaikki muu selvillä, mutta märkätilojen systeemit on vielä päättämättä. Siinä mielessä kaikki on helppoa, että näkemykset menee yksiin. Jossain vaiheessa materiaalit tarvii löytyä myös konkreettisesti, mutta se on sen ajan juttu sitten.

Mitäpä tässä muuta kuin koota taas ittensä työviikkoa varten läjälle. Vahvistu kynsi, tuuhene pörrö, pakene väsy yläluomesta. Kaikkoa jatkuva nälkä sekä vilu ja mitähän vielä. Kyllä näilläkin jo alkuun pääsee. Yksi täällä jo heiluu kuumeväristysten kourissa, että loitsutaan nyt vielä, että pysy tauti loitolla. Näillä mennään.

Lunta

2011-01-19T17:17:00.001+02:00

Aamulla tämmönen

Päivällä valo näin

Irtonaista tavaraa

2011-01-17T20:44:00.001+02:00

Meillon tuolla ylätasanteella yks vessa tekeillä ja eilen piti mennä hätiin, kun katin pää näky pienestä raosta kahden eri tasolla olevan lattian välistä. Siellä se kynsi, että josko pääsis pois. Joka paikkaan se uteliaisuus pistää tunkeen. Lattialankkuja saa vielä nosteltua pois ja äkkiähän se oli kalasteltu, mutta lattian alla on puhallusvilla, eikä paljon viittis kertoa, miltä meidän huusholli näytti, kun se karkas vielä käsistä alakertaan. Eikä se mitään; siellä oli pitkäkarva ollu kaverina jo aikasemmin ja se oli sitte kiertäny yläkerrassa kaikki paikat siistimässä turkkiaan. Onneksi on imuri keksitty ja onneksi katit myös tykkää tulla imuroiduksi. Harjan tai luudan kanssa olis tullu itku.

Tänään sitte tulin kysyneeksi toisten syödessä, että kai siihen tuli jotain laitettua reijän eteen, ettei ne mene sinne uudestaan. Toinen meinas vastata, mutta ei heti saanu huvitukseltaan sanottua ja lopulta soperteli, että laitoin siihen hanurin eteen. Tietysti se huvitti, mutta ei hetikään niin paljo ku pienemmän lakoninen veistely haarukallisten välissä, että se on iskän varahanuri. Niin ku se nyt omansa olis yhtä hyvin voinu siihen tilottaa. Sillä 'varahanurilla' ei kyllä muuta järkevää virkaa ole tähän mennessä vielä ollutkaan, että sillekin tuli sitte naurettua samaan rahaan.

Noin muuten mua ei naurata paljonkaan. Menin töihin ja pakkohan mun oli myöntää, ettei vieläkään mikään viihdy sisällä. Puoli päivää notkuin ja yritin jotain epätoivosesti ajatella, mutta sitten tuotiin jo lähtöpassia käteen ja viitattiin ovellepäin. Parin päivän päästä uusi yritys. Onhan siinä tietysti vähän koomisuuttakin, että yrittää pettää itteään, mutta naama ja vattan viserrys juoruaa todellisesta asian tilasta. Systerikin naureskeli, että ai sulla on tätä samaa, mikä täälläkin on iskeny porukkaan vuorotellen ruokakunnittain. Mietin hajanaisesti koko päivän aina välillä, että onko niitten firmassa tosiaan kokonaisia perheitä, mutta äskettäin honasin, että tarkotti varmaan sitä porukkaa kun tykkää syödä samassa pöydässä. Mulla ihan oikeesti pätkii ajatus melkein yhtä paljon ku huimaa. Ei sillä, että siinä mitään uutta olis. Kuhan nyt vaan varmistelen, ettei kukaan ala kuvitteleen mitään.

Meille on tullu mettäkone aika lähelle. Se on aavemainen, kun yön pimeydessä jurnuttaa ja humisee. Kirkkaat valosilmät vaan pälyää puitten lomasta. Aika vauhtia se pui, kun pinoa on jo vaikka millä mitalla tien varressa. Melkein tulee hullu ajatus, että mitä ne miehet tulee siihen tienvarteen autoineen sekaantuun asiaan, kun otukselta hoituu homma niin puhtaasti. Tämä on vaan harvennus, että uutta sienimaastoa on tiedossa jollain aikavälillä.

On muuten snadit lumikinokset pihassa ja tän päivän saalis siihen päälle. Pari suojapäivää ja sit on vissiin uutta luvassa. Hengästyttävää. Ilman fordsonia oltas perin pulassa.

Siellä olis taas pöydässä seuraa. Joukkoon.

Raato

2011-01-15T22:50:00.000+02:00

Pikkasen paljo huono olo ollu viikon alusta lähtien ja kävihän se sitten julki, että jotain vatsatautia oli liikkeellä. Alkuviikon sai joteki töitä paiskittua, mutta keskiviikkona tuli jo kommenttia, etten näytä oikeen hyvinvoivalta. Sekin meni kunnialla, mutta ilta oli pakko pyhittää pelkkään lukemiseen, että sai keskitettyä huomion pois siitä olosta. Loppuviikko oliki sitte kitumusta ja nyt opettelen taas syömään uudestaan. Puurovaihe menossa, enkä oikeen pidä kyseisestä herkusta. Maustan ja teen vaikka mitä. Aamulla meni epähuomiossa paprikaa kanelin sijasta ja nyt illalla laitoin jo suosiolla molempia, kun ei ollu yhtään hullumpi sekotus muutaman muun jutun lisäksi.

Tavasin ensin Derren Brownin kirjan Miten mieltä hallitaan ja alkumetreillä mietin, miksi ihmeessä ostin moisen oikein omaksi. Tää liittyy nyt johonkin alitajuiseen kiinnostukseen kaikenlaista käytöstarkkailua kohtaan. Se on sellanen luonteenpiirre, joka on aina ollut liki riesaksi mukana, mutta en koskaan ole perehtynyt kunnolla tutkittuun puoleen tai opittaviin tekniikoihin. Tarkoittaa tietysti yhtä paljon itsensä tarkkailua kuin toistenkin, mutta näiltä osin ei kovin paljon löytynyt sellaista, mitä en olisi jo jostain lukenut. Kirja tosiaan pisti ärsyttämään heti aluksi heikon käännöksen ja oikoluvun takia sekä ehkä myös esitystyylin vuoksi. Sen nyt ei pitänyt yllättää, kun tiesi tyypin, mutta päätin katsoa jutun kokonaan. Seuraavaksi ärsytti toisten kirjojen pääkohtien esittäminen omin sanoin. Sattui kuitenkin, että olin juuri aikeissa lukea uudelleen Tony Buzanin Use your head ja tässä olikin yllättäen ne osat suomennettuna, joita olisin kerrannut muistisäännöistä. Vastaavaa kertausta tuli sitten hypnoosista, illuusioista, NLP:stä, kehonkielestä jne. Rinnalla kulkeva paasaus skeptisyydestä ja näennäistieteestä jälleen ärsytti, mutta täytyihän ihmisen saada esitellä mielipiteensä niin, ettei jäänyt mitään epäselvää. Täysin hörhötyksiin seonneille tietysti asiaakin, mutta tyyli oli sellainen, ettei yksikään hörhähtänyt ottaisi sitä auliisti vastaan. Itse taikatemput ei kiinnostaneet, mutta ne vähät, mitkä käytiin läpi, liittyivät käsittelyssä olevaan asiaan ja olihan niiden periaate hyvä tietää.

Yhden hörhötyskirjan luin myös, mutta se vasta oli niin huono käännökseltään, sisällöltään ja kaikella tavalla, etten paljon viitsi sen enempää nimeä kuin muutakaan siitä mainita. Nyt sitten lopettelen Dumaria. Käytiin hemmon keikalla muutama viikko sitten ja keskustelu kirjasta virisi siinä samalla. Sattui olemaan kirjastossa vapaana, joten se nyt mennään meillä yhteislukuna läpi; kun toinen laskee kädestään, niin toinen nappaa kiinni. Olen tänään tyhjentänyt sivujen välistä kokonaisen kessun tekoon purut ja saman verran tuhkaa. Kahvikupin pohjalla tehtyjä logo-aihioita ja syötävän jälkiä löytyy myös. Hajuelämys on melko mahtava ja visuaalinen puoli siihen lisättynä tarjoaa kapakkatunnelmaa luetun elävöittämiseksi. Kirjasta, aiheista ja kaikesta voisi sanoa paljonkin, mutta jotenkin tuo taikurin tarinointi ja tämä on pohjavireeltään yksi yhteen. Pohditaan Jumalaa ja kuolemaa rankoilla lähtökohdilla, päädytään jauhamaan heikosta itsetunnosta, pakonomaisesta tekemisestä ja ateistisesta ylemmyydestä (tämä viimeinen on nyt huonosti muotoiltu, mutta näkemyksensä vuoksiko vai pelkkää heikkouttaan poljetaan hyviä asioita lokaan toisia kunnioittamatta). Molemmissa oli paljon muutakin, mutta nämä jotenkin yhteistä.

Mietin muutenkin parhaillaan paljon tekemisen pohjalla olevaa virettä ja motiivia monissa asioissa. Molemmat kirjoittajatkin myöntävät haluavansa olla iloksi tavallisille ihmisille, mutta sitten jokin ihan muu onkin motiivina ja käynnissä pitäjänä, kun arki koittaa. On se raha/toimeentulo, maine ja kunnia sekä arveluttavat keinot niiden saavuttamiseksi. Ollaan ihmisten joukossa vastentahtoisesti. Molemmat nauttivat tekemisestä, kun sitä on tarpeeksi hiottu ja se lähtee tehdessä sujumaan. Sattumalta se nautinto näillä on ihmisten joukossa shown veto - ja tuntui olevan julkisuudesta johtuen monesti vapaallakin. Tulee outo olo, että sama kaava taitaa päteä keneen tahansa. Vähintään rahan vuoksi mennään usein vastentahtoisesti ihmisten joukkoon ja välillä arveluttavilla konstein myös pidetään itsensä liikkeessä. Jonkunlainen kulissi ainakin yritetään pitää pystyssä, jos ei varsinaista showta tule vedettyä. Tarvitaan edes hetkittäin inspiroitunut fiilis, hyväksyvä asenne ja energiaa edetä, että jotain saadaan tehdyksi. Vaan se juuri mietityttää, että millä käyttövoimalla ja millä asenteella. Niin ja silmille tuli molemmissa kirjoissa, että heiltä muka odotetaan tiettyä määrää tylyyttä ja juuri sitä ylemmyyttä esityksissään. Tylytystä vähän siellä ja täällä. Väittäisin, että tylyttäjä sahaa aina omaa oksaansa - tosin tylsällä terällä, että se vähän kestää =).

Onneksi elämä ei ole pelkkää raadollisuutta, vaikka sitä nyt taas on tullut monesta tuutista. Taidan mennä peiton alle meditoimaan ja luen jotain kohottavampaa.

Jänis kainalossa

2011-01-07T16:02:00.002+02:00

Risa viikko sitten jo porskutettu uutta töissä ja eipä hullummin. Väliviikot on siitä kiitollisia, että suurin osa ihmisistä on edelleen lomilla tai lomatunnelmissa ainakin, että on saanut melko rauhassa purkaa viime vuodelta jäänyttä kinosta. Vähän kyllä kiukutti, kun vasta tänään löysin silloin laatimani tekemättömien töiden listan, eikä siitä voinut vetää kuin kaksi asiaa vasta yli. Mihinhän tämä viikko on sitten oikein huvennut, mutta muistilla ei tosiaankaan näytä olevan enää paljon virkaa. Tärkeintä, että on paljon aikaansaaneen olo ja tunne, että on voinut olla hyödyksi. Ei kai kaikkea edes voi saadakaan tehdyksi. Heittovimma ja uudistusmieli on niin mahdoton, että oksat pois ja pala latvuksesta. On rojua lähtenyt joka käänteessä ja tiedostot huvenneet varmaan kohta puoleen. Taulukoista häipyy turhia rivejä ja kaikki on kohta kaavojen takana niin tarkkaan, että asian purkaminen kunnon unohduksen jälkeen tulee olemaan mielenkiintoinen projekti. Paperittomuus on nyt niin in, että maltanko ryhtyä enää perinteistä päiväkirjaakaan pitämään. Viikko on ollut hyvin hiljasta sillä rintamalla, vaikka yksi kirjanen odottaa kärsivällisesti pöydällä korkkausta.

Ilkikurisuus on myös niin nahoissa, että en saa oikein mitään asioita otettua vakavasti. Töissä on onneksi yllytyshullu kaveri/kavereita, että siellä on saanut vapaasti toteuttaa itseään ja samoin kotona. Onkohan sekoominen edessä? Pienet asiat saa yhtäkkiä järisyttäviä mittasuhteita ja vääristyy aivan hakoteille. Eilen melkein nukahtaessa tuli mieleen se viulukotelo, mistä leffoissa kaivetaan salamurhaa varten kiikarikiväärin rippuset. Hetken päästä mietin flyygelistiä, joka napsauttaa flygelikotelon auki ja hyppää viritetyn panssarivaunun pienoismallin kyytiin ja ryhtyy tähtäileen. Urkuri, urkuristi...urkukotelo. Kai tämäkin tuli yhteisiin Mentalistin kattomisesta ja Dilbertin keilapallolaukusta. Ei tee sekään hyvää, että sekottaa Dogberttiä ja Koirakuiskaajaa.

Nyt tulee sitten taas vaihteeksi lunta urakalla. Aamulla tiet oli jotenkin erityisen otollisia kaiken maailman liirroille. Pari kertaa kynnin melkein ojia myöten, enkä oikein tiedä, mikä moisen sai aikaan. Otin kaiken irti kelistä vielä kotiin tullessakin, mutta pöperöä oli kertynyt jo sen verran, että nyt pitäis jo olla kolan kanssa kipittämässä kovaa vauhtia edestakasin.

Mun amaryllis on kohta täydessä kukassa. Ei se lopulta paljon joulusta myöhästyny. Toinen sipuli ei puhu mitään ja sillä se saakin nököttää lattialla 'aulan' nurkassa. Ei meillä tässä 'kartanossa' oikeesti mitään aulaa ole, mutta onhan se hieno ilmaus epämääräsestä vyöhykkeestä ulko-oven ja jonkun muun välimaastossa. Pikku hitusen olen harkinnut muutaman keskeneräisen remonttikohteen fiksauksen jatkamista, mutta todella niin hiukan, ettei sen tarvitse johtaa mihinkään konkreettiseen vielä aikoihin. Huvipuistolla tuli eilen loputkin ikkunat paikalleen. Jossain tapahtuu.

Meinasin tässä vaiheessa jotenkin laittaa otsikkoa virnemielialasta ja tuli vaan mieleen, että jänis kainalossa. Se särähti jotenkin ja piti oikeen googlettaa, että mikä hitsi sen sitten piti olla. Voi itkun marjat; taas olen nauranu ihan typerälle jutulle vedet silmissä. Olkoonkin vaan jänis =).

Niin, sinne lumitöihin. Humps.

Rohkeesti uuteen

2010-12-31T19:30:00.000+02:00

No ni. Se on sitte vuosi 2010 katottu kohta. Rohkeesti vaan uutta kohti ja melkein on parit lupauksen tapaiset ajatukset evääksikin. Selvisin reissusta, mutta navilla saa mun puolesta heittää mitä tahansa lintua. Kai sillä oli jokin järki yrittää mua motarilta joka välissä poikkeemaan sinne ja tänne, mutta en antanu periksi. Se sitte laski kiltisti uudelleen. Vuoden vanha softa ja olihan niitä tietöitäkin ja erikoisjärjestelyitä, ettei se voinu olla kartalla, mutta meidän logiikka ei vaan kertakaikkiaan kohtaa. Tein vieraissa keskustoissa omia ratkasuita ja sitten osin kuuntelin sitä, mutta kyllä jouduin muutamat pätkät ajella niin liukkaita ja kiemuraisia sivuteitä, että hermo tuppas kiristyyn. Kunnon baanalla ei riittäny paremmankaan auton flekti tuulilasia pitään auki, kun se vaan jääty täyteen sade- ja raparoiskepilkkua mennessä. Vähensin vauhtia ja suljin kaikki aukot paitsi tuulilasiin, mutta ei paljon auttanu. Pattitilanne ja sillä mentiin, mitä vähä näky alareunasta. Opin kuitenkin sinuiksi vauhtirajottimen kanssa, kun se nyt selvästi toimi huollon jälkeen paremmin sekin. Kiihtyvyyttä ei päässyt testaileen, kun kaikki paikat oli vaan liian jäässä, mutta huomas siinäkin parannusta silti. Tykkään ajamisesta, mutta ei nää kelit nyt nautintoa lisänneet.

Tärkeintä tietysti olikin loppumatkasta poimittu inhimillinen navi ja sen kanssa logiikka löikin täysin yksiin pitkälle yli puolen yön sekä vielä aamusta hyvän tovin. Vuoden pellavalanganpäät on nyt solmittu siististi yhteen ja voi lähteä suunnittelemaan puhtaalta uutta kaikkea. Pääsin viimein sinne kirjakauppaankin ja hankin muuten Dilberttiä oikeen juhlanumeron. Nyt on hyvät naurut taattu moneksi kertaa. Pari muutakin teosta tarttui. Kuolasin lääketieteen ja anatomian paksuja englanninkielisiä opuksia sekä joitakin liiketalouden tai suuryritysten muutosjohtamisen aapisia, mutta ei niitä nyt omaksi. Ei ehkä tässä elämässä ole niin paljon käyttöä moisille viisauksille. Jos ei työt haittaisi harrastuksia, niin sellasia voisin tavailla mielikseni.

Kotona olikin satanut taas parissa päivässä koko elämän lumet ja sain keuhkot sekä ihohuokoset putsattua raavaalla työllä. Langanpäitä sidoin vielä yhden puhelun verran toisen mieliloogigon kanssa ja nyt onkin hyvä rauhottua uutta vuotta vastaanottamaan. Meneillään on piiretty filmi ja mulla hyvä kirja. Katson koirakuiskaajan kohta ja sitten varmaan on lapsen rakettien vuoro. Uni tulee tänään varhain, että varsinainen tulitus saa jäädä vaimeaksi taustahumuksi. Meillä on tosin koiramäen asukki vieraana, että nähtäväksi jää, mitä se pitää räiskinnästä. Kateilla on ollut jo monta päivää uutta kivaa ja ovat saaneet elvistellä, minkä on kantti kestänyt. Nyt ne kaikki istuskelee yläkerran rappusilla melko ylhäällä ja lausuvat vuorollaan erilaisia kommentteja. Leikkikutsun kuuloista, mutta kukaan ei kuitenkaan uskalla reippaasti alas, ellei mene sinne maanittelemaan. Jännää on olla isomman haisteltavana, mutta ei sitä kuitenkaan ihan yksin uskalla.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja olkoon tuleva vuosi tuntuvasti parempi kuin mennyt!

Peljättää

2010-12-28T09:35:00.002+02:00

Stressin laukeamisen jälkimainingit pyyhkii ja lopusta selviän ehkä jollain kaurapuurokuurilla. Siinä mielessä kyllä hyvä, ettei paljon voinut liiotella syömisten tai juomisten kanssa joulun aikaan, mutta nyt alkaa tulla stressi, että saanko itseäni ajoissa työkuntoon =).

Opin uuden asian itsestäni. Menen erään toisen kissa-allergisen jalanjälkiä. Selvisi ihmeellisen ahdistuksen fyysinen aiheuttaja. Luulin pienen pakkasulkoilun jälkeen, että olen saanut rasitusastman, mutta sitten syttyi lamppu päässä. Ryhdyin purkamaan koristeita kuusesta yhtä hektiseen tahtiin kuin mitä katit olivat jo muutaman päivän tehneet. Kuului tymäkkä viuh ja hetken päästä alkoi ahdistus lientyä kummasti. Olen herkistynyt kuusellekin! Ei tullut pahempaa aivastelua tai muitakaan räkäoireita, mutta keuhkot olivat aika paineessa. Jouluahdistuksesta eroon kerralla =).

Suunnittelen pientä keikkaa paikkaan, jossa en ole käynyt ennen ja olen järjestänyt hauskaa nykyisen sekaisin menneen suuntavaistoni kanssa. Voisin mennä junallakin, mutta ei se olisi yhtään niin jännää. Navin kanssa eksyn varmasti - johonkin siihen lähelle tosin, mutta eilen sain opastuksen oikein Google Mapsin avustuksella. Se se vasta oli lopullinen niitti mun reissulle. Tiet pyöri ja rakennukset oli milloin missäkin. "Tässä nyt menet tämän bussin perässä, tätä kaistaa." Nyt mulla on vaan murhe, että mistä saan sen motskarin, bussin ja Nissanin, joitten perässä menen turvallisesti perille sekä tutut kesäiset maisemat =). Ihan sama ku mulle olis jokaisen etenemisen jälkeen heitetty random kuva eri kaupungeista; Lahti, Heinola, Turku ja väitetty, että samalla tiellä mennään ja tolkuttoman ilmansuuntapyörittämisen jälkeen, että samaan suuntaan ollaan vielä menossa. No, liiottelen tietysti ja reitti näytti kieltämättä helpolta, mutta se siinä onkin mystistä, että vaikka on kuinka selvät sävelet, niin itse tilanteessa pääsen hukkaan. Kai se on tätä normaali elämää. Sitähän tapahtuu vaikka tässä ruudun ääressä istuessa. Kyllä mä silti valitsen jännemmän vaihtoehdon. On sitten, mille nauraa jälkeenpäinkin.

Luen toiseen kertaan kirjaa Images of art therapy: New developments in theory and practice. Tosi uusia kehitelmiä, kun kirja on kirjotettu 1987, mutta kun en moisia ole kokenut, niin pohjatkin on hyvä tietää. Kai tässä on jokin ajatuksen häive, että kirkastaisin armoa ja vapaata tekemistä, jos vaikka tulisi jotain ripellettyä niiden myötä taas joskus. Olisin varmaan elinikäispotilas, jos terapiaan pääsisin. Nytkin voisin piirustella järkyttäviä monitasoristeyksiä, joissa ilmansuunnat vaihtuu kesken matkan ja tiepätkät katkeilee tai johtaa umpikujaan. Otus vankina peltihevosessaan, eikä ikinä toivoakaan perille pääsystä =).

Mulla on muuten tässä koneen vieressä yksi pikkutaiteilijan eilinen tikku-ukkopiirustus. Siinä on talon sisällä istuva ukko, joka raottaa ikkunaa etupihalle päin, mutta sen pää on käännetty kuitenkin sisällepäin ja siinä ulkona ikkunan edessä ukko, joka on selvästi peljästynyt aivan jumalattomasti. Sen edessä seisoo normaalipiirustustyyliin tehdyt valtava norsu ja kirahvi. Norsu sanoo: Törööt! Kirahvi seisoo vielä kiven päällä, että takuulla näyttää korkeelta. Sisällä istuvan ukon tuoli on muuten sellanen verotarkastajan versio, että ilmankos ukon ilme on hiukan apea. Tosi hauska jotenkin, mutta kyllä tuostakin 'tulkitsemalla' saisi kehiteltyä vaikka mitä tarinoita.

Oho. Kello on vaikka mitä. Pitää käydä herättään se taiteilija. Tämä pimeys hämää.

Joulumörkö

2010-12-23T13:26:00.000+02:00

Työpyörä alkaa pikkuhiljaa jarruttaa, mutta olenhan vasta viidettä päivää vapaalla. Vielä eilen tein salakurkkauksia etänä, mutta nyt pysyn tiukkana. Väsymys on ollut sitä luokkaa, että hirvittää ja on jopa outoa hengen ahdistusta ilmennyt. Kyllä pitää ihmisen olla hullu, ettei osaa olla aina vetämättä itseään piippuun. Mistä tuokin sanonta juontaa? Tuli mielikuva jostain kanuunan piipusta ja miten siitä olis kiva ampua täysin rähjäinen ja musta möntti valkoiselle pöllyävälle lumelle - tosi pitkälle! Vähän peseentyis ja sais hetken päästä kylmästä virtaakin kammeta vauhdilla järkihommiin.

Meiltä on vauhtikaksikko sinkassu aamuvarhaisella pakkassäähän ja tämä yksi täysin pyörryksissä, pahaa oloa valittaen jäi sängyn pohjalle. Puhe olikin jo etukäteen, että nukkuisin koko päivän, kun siihen on tilaisuus, mutta kymmeneltä nousin sentään. Meillä on töissäkin vitsiksi muodostunut yhden työkaverin naljailut, miten hän asiakkaitten lähestymisen huomatessaan sammuttaa valot ja heittäytyy lattialle vatsalleen. Nyt täytyy myöntää, että tämä reaktio on täysin päällä. Säikähdän jokaista auton ääntä, valoja en sytytä ja vältän käymästä jopa postilaatikolla, ettei paljastavia jalanjälkiä jää lumeen =D. Tämän aamupäivän pyhitän....ainakin siihen asti, kun on mentävä lisäämään puita pannuun ja se hetki alkaa olla käsillä, kun pakkasta on -22 astetta.

Sellanen päänjauho pitää vielä kertoa, että autohuollon jälkeen menin joulukirkkoreissun huolletulla kiesillä - enkä voi sittenkään luopua siitä. Ehkä jossain vaiheessa saan siitä puuttuvat ominaisuudet, mutta siihen asti valitsen kuitenkin saavutetun jämäkkyyden. Roju on rojua, mutta tärkeintä, että löytyi selkeä valintapäätös. Monet asiat kirkastuivat koko ajoneuvokuviossa ja nyt voi taas mennä selvin sävelin eteenpäin. Niin, jos oppii pitämään sen kytkinjalan pois jarrulta.

Nyt ei auta enää sätkiä, vaan on puettava pilkkihaalaria niskaan ja mentävä pannulle. Maisemat on niin kauniit, ettei enää hienommaksi voi taikametsä muuttua. Ehkä sitä hetken uskaltaa ihailla ja sitten äkkiä mökin lämpimään mörköilemään.

Heittovirtaa

2010-12-20T18:09:00.001+02:00

Tänään valkeni ainut vapaapäivä, jonka sain viettää täysin omassa rauhassani ja mahdollisuudet olisi ollut lähteä vaikka mihin. Johonkin kirjakauppaan olis vähän tehnyt mieli mennäkin pyörimään ja mieluista seuraakin olisin löytänyt helposti, mutta pelkkää saamattomuuttani jäin vaan huilimaan. Hoidin kouluun viennin pipo visusti korvilla ja rönttömeininki jatkui koko päivän.

Hyökkäsin kaaosvaltakuntaan ja rinsessan silmän välttäessä putsasin monet kohteet perusteellisesti. Uloskin tuli lähdettyä ajoissa ja keskuspannu kuumeni kummasti tyhjennyksen seurauksena. Olen hankkinut 'kartanolle' lumikolan ja autoni perässä sen tyyriinä kiikuttanut perille, mutta kaikki, mikä ei ole 10-tuumasella seinään lyötynä...katoaa (no, tiedän kyllä, että se hoitaa nykyisin tehtäväänsä huvipuistolla). Tähteellä oli kymmenisen vuotta sitten erään muuton jäljiltä turhaksi jäänyt oranssinen kolalapio, josta ajan hammas on syönyt hantaakin vai minkä lie käsikahvan. Sillä sitten aloin nirhiä. Epämääränen savu laski tasan sieraimeen siihen pihalle (olin lakassu koko pannuhuoneen purut ja tikut joukkoon). Harjasin yhen hautautuneen kulkuneuvon ja peräkärryn esiin. Akku sano vaan vooo-ou, voo-ooooo. Vedin piuhoja ja löysin akkulaturin näkösen. Ikinä en ole tarvinnu käyttää, mutta laitoin miestä-poikaa sen toimintaan, enkä kyllä tiedä, kun ei se mitenkään kertonu, että lähtikö lataamaan. Olis niin hinku putsata menopeli sisältä, mutta ensin se olis saatava johonki notkeesormisempaan ympäristöön ajettua. Nirhin ja nirhin sitä lunta sivummalle. Pimee tuli. Säädin ajastimia, että muutama vaivanen pihavalo näyttäis edes jotain ja sitten vaan luovutin lopulta.

Se tässä on huvittavinta, että olen melko tyytyväinen päivääni. Oma kotteroni on täyteen pakattuna lajittelujätettä ja monenlaiset asiat on valmiiksi mietittynä. Varsinaista joulu-joulua ei sinänsä ole vieläkään, mutta kaikki ehtii oikein hyvin. Ooh, meillä on kuulemma uusi lumikola =). Jonku viestin aina kerkee välissä laittaa ja....ooh, mulla on myös uusi patterilaturi. Juhlaa! Mähän siis laitoin jostain pyödälleni eksyneet pari tavallista patteria epähuomiossa laturiin kahden ladattavan lisäksi ja hetken päästä laitteella tai muunninjohdolla ei ollutkaan enää eväitä jatkaa toimintaa. Kiva lumihuuru vaan ilmesty pleksikannen sisäpintaan. Se siitä sitten. Samalla johdolla olin kuunnellut tietokoneen kaijuttimista höpinät ja musiikit. Hiljasta tuli silläkin rintamalla. Nyt on taas kaikki toiminnassa =).

Hooo....loma

2010-12-17T20:43:00.000+02:00

Nyt se odotettu loma sitten alkoi! Luultavasti menee kaikki pari viikkoa ennen kuin asiantilan ymmärtää ja meinaa ruveta nauttimaan, mutta otetaan nyt päivä kerrallaan. Huomenna sais hakea entisen autonsa huollosta. Mielenkiintosta on kokeilla viikon tauon jälkeen, että haluanko sittenkin sen takas vai onko kottero se, mikä jää. Sen verran sanon, että hermot ei kestä lagittavaa yhteyttä (ei sitten missään muodossa, eikä missään tilanteessa ja sitä on nyt niin täyteen...) ja automaattivaihteisto on osin just sitä. Olen tässä viikon nauttinu, miten lähtee, kun ite vaihtaa ja vähä polkasee samaan hengenvetoon. Katras- sekä rojukyydistystä on testattu ja vaikka lämpöjohto on aina vaan se ärsyttävä kierrettävä ja kierrettävä ennen kuin löytyy oikea asento, niin se sijaitsee kuitenkin seisontaetäisyydellä maasta, mikä on sinällään jo silkkaa juhlaa. Lämppäri on varsinainen nuhapumppu, mutta josko sille jotain olisi tehtävissä... Yksi vastaantulija oli tänään tosi halukas testaamaan, miten puskurihäkkyröillä tönästään meneen, mutta jokin ihokas siihen väliin jäi, ettei juuri hipaissut. Tietä on, mutta aika monilla on pakkomielle kulkea keskiviivaa tai mieluiten vähän vastaantulijan puolta.

Eilen aamulla oli aika hieno kuura puissa. Olin vähän liian varhain liikkeellä valokuvaustaitoihini nähden, mutta räppäsin kuitenkin.

Luonnossa kaikki oli tietysti monin kerroin ihmeellisempää. Melko ihmeellistä on ollut päivät muutenkin. Paljon henkisiä sekä fyysisiä lahjoja ja todettava on, että venymällä tulee kuitenkin tehdyksi. Jos ja kun ilmenee, että jotain tärkeääkin on jäänyt tekemättä, niin voi ainakin rehellisesti sanoa, että yhtään enempään ei olisi kyennyt missään mielessä. Pari yötä nukuin jo niin pyörryksissä illasta aamuun, että harvoin elämässäni on tapahtunut.

Huomenna illalla on tiedossa vielä erityistä ohjelmaa, mutta sen jälkeen heittäydyn täysin rennoksi. Ainakin näin etukäteen ajatellen... Joulu ei vieläkään näy kovin monilla tavoilla, mutta eipä ole onneksi mitään paineitakaan mistään suunnasta. Taidan käydä huomenna kirjastossa.

Pää vinossa, mieli vinossa

2010-12-13T22:10:00.001+02:00

Elämä on hassunkurista. Täällä sitä toikkaroidaan hyytävän kylmyyden keskellä. Lahkeen suusta pilkottaa saapikasta, kuontaloa ei tarvi litata, jos äkkiä vaan syöksyy autoon ja sisälle, mutta rukkaset on oltava tolkuttoman suhteettomat räpylöissään. Tämä siksi, että kynnet tippuu pieninä siivuina viikon sisällä, jos näpit pääsee jäätyyn. Enhän mä tiedä, miten aivoille käy, mutta ne on muutenkin niin toissijaiset =). Ihmisellä on sitten erilainen menopeli ja tänään tajusin, että eihän siinä ole mitään ilmastointia. Flektikin on melkeen vanhan folkkarin luokkaa tai ehkä siihen pitää virittää jotain pahvia etuirvistyksen hetuloiksi. Tuoksu oli kyllä triljoona kertaa parempi, kun jynssäsin kaikki viikonloppuna ja laukastiin siihen se flektin putsarikin, mutta ei se ihan ihmeitä tehny. No, kummiskin ajoin hitusta pitemmän pätkän tänään ja tällasia huomasin. Eilen illalla puhuin, että mä en muuten osaa tankata sitä vielä. Ei kai vaan lopu bensa kesken reissun? Ja missä siinä on tankin korkki? Takana ja apukuskin puolella kuulemma. Mulle tuli välittömästi kuva, että siinä on kaks tankkia. Pakkohan sillä oli sitte irviä epäuskosen näkösenä. Oli muuten aivan epäuskottavan värinen taivas kotiinpäin polkiessa. Räpelöin polaroidin käsväskystä ja räpin likasen tuulilasin läpi noin noin vaan. Ei se väri tullu yhtään niin syvän karmivan-punanen 'filmille', mutta yritin ainakin. Tähän laitan nurinkurisuutta yhen.

Töissä on sitte tää viikko taas päivää ennen maailmanloppua. Millään ei kerkee tekeen kaikkea, mitä pitäis ja jokaiselle tulee viimetipassa mieleen kaikenlaista, mitä yrittää delekoida johonki päin. En edes yritä enää muistella, mitä on selittämättä auki monelta viikolta jo sinne ja tänne. Sitä tikulla silmään.... Alotan totaalisen armokampanjan itteni suhteen ja siihen on muittenkin vaan tyytyminen. Aamen. Sitä paitsi, kun kaikki tosiaan tuntuu niin hullulta ja järjettömältä. Kaikki se päteminen ja kipitys, mutta ihan samoin moni juttu näissä kotikupiikkeleissa.

Joku joulukorttienkin väsäys. Sitäkin ehtii elämänsä aikana väkertää niin monella eri systeemillä. Melkein hirvittää, jos teoria pitää paikkansa, että on eläny vielä monta elämää - voi sitä joulukorttien määrää! Nyt pistin oikeen sillisalattia. Kaivoin kaikki vanhat kätköt ja päätin mennä ekosysteemillä. Perinteiset kirjeet rustasin taittokortteihin, vanhoista korteista askarreltiin, jaoin osotepränttäysurakan vauhtikaksikon kanssa ja postimerkit oli pääosin muinaista varastoa. Tajusin viikonloppuna, että olen retuuttanu lompakossa ikiaikasta taitettua aanelosta, jossa on tosi pienellä 'kaikkien' yhteystiedot. Mistään koneelta tai tikulta ei löytyny enää moista tiedostoa, että menin tekeen sen uusiksi ja oli kyllä aikakin, kun osa porukasta oli jo edesmenneitä. Kun olin saanu listan kasaan, tuli aivan ääliön olo. Melkein kaikki tiedot on kumminkin tarkistettava reaaliaikasesta lähteestä jatkossakin, että mikä olikaan taas järki ja logiikka. Koko lappu on vaan jäänne paperikirjeajoilta, kun ihmisten tiedot ei vielä ollu oikeen mistään otettavissa, elleivät ite olleet niitä antaneet. Ei sitä nyt voi heittääkään, kun niin kovalla vaivalla sen uusin.

Nyt on taas niitä aikoja, että melkein mikä tahansa esine ja juttu pistää naurattaan. Siis mikä tahansa. Tässä näytön vieressä mulla on kristallimöntti; noku se puhdistaa sähkökenttiä ja muutaki henkistä kuonaa. Tosin se on niin pitkiltä aikaa viruttamatta juoksevan veden alla, että tuskin enää kummosesti toimii. Koko ajatus on huvittava. Että joku ihan tosissaan istuu täällä kupiikkelissaan, nypyttää neliskanttisia pienempiä kupiikkeleita ja sillä on kivimöntti vissiä tarkostusta varten olevinaan ties kuinka monetta vuotta jo aina siinä vieressä. Ratkiriemukasta. Vaikee arvata, että huvittavat rojut ja ajatushäkkyrät ei jää likipitäenkään siihen lähimmän metrin alalla. Taas tarvittais aluksellinen veltopismaskuslaisia kärräämään tukka putkella tavaraa hävitykseen. Jos ne jättäis muijan, koneen ja pöydän, niin puolen vuoden päästä ne vois helposti tehdä jo uusintakeikan.

Ehkä tässä vaiheessa on parasta kiivetä orrelle. Mä en yhtäkkiä muista, miten hirsipuuta pelattiin?!?

Joskus sanat punnitaan tarkkaan

2010-12-09T21:12:00.000+02:00

Onhan taas tullut yliopistoa, miten sanansa kannattaa punnita ja ylipäätään paras, kun ei puhu mitään. Tänään olisi sitten ohjeet takaraivossa saanut puhua joko ruotsiksi, ranskaksi tai englanniksi. Valitsin tietty itselleni helpoimman. Koska olen ylioppinut, ettei mitään pidä lipsauttaa, niin en kerro minkä tai mihin =). Onko mulla nyt hyvä olo? Ei! Mutta ei hätää, kun kaikki muutkin voi yhtä huonosti. Nyt vaan toivon, että osaan elää oppieni mukaan; etten rupea kostonhimoiseksi, vaan osaan antaa anteeksi. Välillä elämä järjestää kunnon risukasoja.

Olen pari päivää ajanu 'uudella' kotterollani ja tykkään. Ei tule ikävä luksusta, eikä jämäkkyyttä. Ei edes virtaviivasuutta ja ylisiisteyttä. Olen selvästi kotonani räminässä ja toimiva, tilava, työrukkanen vaan kerta kaikkiaan sopii nykyiseen elämääni paremmin. Vaihteet pitää saada ite vaihtaa ja vaikka siitä ei eka kerralla heti juuri mitään tullutkaan, niin toinen kerta meni jo vanhaan malliin. Talliliiteriin peruutus kävi entistä haastavammaksi ja valehtelematta oli millin tuhannesosasta kyse, ettei toinen peili hipassu karmia, kun eilen eka kerran kokeilin. Nyt tosin peileistä ja ikkunoista näkee paljon paremmin, että kyllä mun täytyy pystyä. Lähipäivinä on edessä totaalinen pesu ja ilmastoinnin sun muun putsaus. Rojun pitää jotenki olla semmosta, mitä se perimmiltään onkin - rojua. Ei tule nostettua tupperikippoa jalustalle.

Meillä kävi ilmakuvan myyjä. Olisko ollut 15-vuotisen asumishistorian viides. Joitakin kuvajaisia olen haalinut, mutta lähinnä, että voi seurata asioitten kehittymistä. Otettiin nyt yksi välivaihe. Rotiskon katto olis pitäny välttämättä maalata uusiksi viime kesänä ja framilla oleva pajan pääty on koko mun asumisen ajalta punamultaamatta. Ei semmosta voi katella varsinaisena tauluna. Kehykset tuli väkisin, mutta ne voi käyttää johonki muuhun taideteokseen. Kohta mulla on sitte semmonenki.

Noi yhet kuvaa monopolin pelitilanteen, kun käskin etenemään sänkyä kohti. Varotoimi kai siltä varalta, kun katit kumminkin pelaa talot ja lippulappuset huutsunhiivattiin monet kerrat ennen jatkoa. Aaa. Tällä kertaa kaikki kerätään vahingoista viisastuneena laatikkoon talteen. Edistystä.

Joulu on jollain tapaa pysyny etäisenä. Saapas näkee, tuleeko vielä liki ennen kuin on totaalisti ohi. Ehkä pitää ensin päästä irti töistä. Viikko vielä. Mun kasvihuoneesta ajoissa pelastamista amarylliksen sipuleista toinen tekee kukkavartta. Vasta huvikseen laitoin multaan pari viikkoa sitten, että ei millään ilveellä jouluksi kerkee, mutta tulee kuitenkin kukkimaan. Ihmettä! Joka vuosi haalin sipuleita, istuttelen kesällä kukkapenkkeihin ja sinne ne sitten useimmiten unohtuu paleltumaan. Nyt on pari viimevuotista, joitten en kyllä antanu lehtien voimaa imeä itteensä. Muistaakseen jossain mielenhäiriössä leikkasin ne veks vielä vihreinä. Siksi kukinta onkin niin ihmeellistä.

Meniskö kattoon Mentalistin. Nyt olis aika. Alkusysteemit on jo menny, mutta en yleensäkään kato juonen takia.

Sisäinen rauha

2010-12-04T19:42:00.000+02:00

Kiukku on laantunut. Järkeilyllä on saatu moni tökkivä asia uusille raiteille, mutta ihan kaikkeen ei omat resurssit riitä. Iski viimein flunssa, vaikka kuinka D-vitamiinia on tankannut. Lopultakin oli aika päästää irti - kaikesta.

Jotain totaalista ja puhdistavaa on tapahtunut. Tajusin monta isoa asiaa, mitä en ole vielä saanut siivottua ja yhtäkkiä ne oli siinä. Osa tulevaa ja paljon vanhaa. Pääasiassa asenteita. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Muutos oli ihmeellinen olotilassa ja se on pitänyt monta tavanomaista isoa juttua aivan vähäpätöisenä. Materia ja vastaava ei merkitse yhtäkkiä senkään vertaa kuin aikaisemmin. Eikä huoleta mikään.

Facebookissa ollessa pari päivää sitten tuli jotain virustorjuntaa koneelle, enkä nyt osaa sanoa, mistä johtuu. En ole sovelluksia juuri hyväksynyt, mutta yhden kutsun torjuin ja vähän sen jälkeen ongelmia ilmeni. Vuorokauden verran olin täällä metsän keskellä muuten vaan ilman yhteyksiä, mutta tänä aamuna kaikki lähti toimimaan normaalisti. Olen sitten katsellut kaunista talvimaisemaa ja enimmäkseen levännyt. Tänään aloin perinteisen joulukirjeiden kirjotuksen, joka on kapertunut taittokorttien täyttöön sepustuksella. Perintöläjää tuhoan pikkuhiljaa, enkä uuden heräämiseni myötä pidä niin väliä edes visuaalisella ilmeellä. Tärkeintä on sisältö ja tarkoitus.

Tänään on meidän perheessä ensimmäistä kertaa tänä talvena luisteltu ja hiihdetty. Minä vielä pysyn rauhassa neljän seinän sisällä turvissa. Kissat on kireän pakkasriekkumisen jälkeen kumman hellyydenkipeitä. Mikään määrä vetkomista ei riitä ja allergisena koitan pysyä niistä kaukana, kun talvella muutenkin hilse pöllyää helpommin. Normaaliin talvityyliin viihtyvät paljon sisällä ja jossain patterin päällä reporankana, mutta tämä kiehnäys on nyt välillä melkein riesaksi. Imuroida pitäisi jatkuvasti. Musta pyramidintekijä on opetellut mankumaan leikittämistä. Huutelee yläkerran rapuista ja sitä pitää siinä kiusata, että saa räppiä sormille joka rapun välistä ja vaikka missä asennossa. Jos ei tule aikanaan ja se on saanut huutaa monet kerrat, niin lopulta istuu keittiön pöydällä uhoomassa. Tietää varsin hyvin, että mihinkään pöydille ei ole asiaa ja siitä sitten lähteekin hyvin liukkaasti, kun hoksaa, että temppu on huomattu. Elä näitten kanssa nyt sitten =).

Tässä päättyi juuri viikko taas kolmen lapsen kanssa ja kaikki meni hyvin, mutta onhan se kokemus varsinkin niille pienille. Kaikenlaisia suuria kysymyksiä tuli pähkäiltyä. Nyt monet asioista on nekin saaneet toisen perspektiivin. Jotenkin luotan kaiken menevän parhain päin. Tärkeintä on olla hetkessä täysillä mukana ja omana itsenään. Mikään ei voi mennä pieleen ja näin on hyvä.

Olen saanut uuden (vanhan) ajopelinkin, mutta en ole käynyt ulkona edes katsomassa. Varmasti siinä on kaikki, mitä edellisestä uupui. Kun en itse tee asian eteen mitään, niin luotan siihen, joka hoitaa. Urheilumallista siirrytään nelivetoon ja on siihen järkisyykin mahdollisissa tulevissa auraushaasteissa. Autot on aina olleet mulle vaan välttämättömiä välineitä, joilla selviää etäisyyksistä. Talven ensimmäiset pöperökelit täytyy saada sudittaa ja ajaminen on kivaa sillä, että sen taitaa, mutta mitään hehkutusta ei uudesta autosta kuulla. Joskus myöhemmin itsekseni voin tuumia ratissa istuessani tai jotain toimivaa ominaisuutta käyttäessäni, että ei hullumpaa.

Nyt kuitenkin pääsen rakentavaan pyykin viikkaukseen siliämistä varten. Voiko olla järkevämpää ja fiksumpaa tekemistä? No ei montaa tule mieleen.

Kiukku selvittää

2010-11-23T22:24:00.001+02:00

Nautiskelen kiukkuamisesta. Se varmasti puhdistaa. Mitä pienempi ja älyttömämpi juttu, sen parempi pläjäys. Kiroileva siili on puhelimen taustakuvana ja Facebookissa Ahmed Ahne. Kun oikein tyhmän asian takia hetken kiukkuaa, niin ei parempaa naurua enää voi kehitellä lopuiksi. Sähköpostiin vaihdoin niin raivostuttavan teeman väreineen, että väkisin vetää hampaita irveen aina, kun sen avaa. Sain viikonloppuna visuaalisen muistutuksen hiusten tupeerauksesta ja nyt olen semmostaki tehny oikeen piruuksissani. Silmiin tekis mieli vetää kunnon kissanviirua. Koko ajan on nälkä, mutta mitään ei tee mieli. Johonki tekis mieli ryhtyä, mutta mikään ei kiinnosta. Mitä tahansa sitten yrittääkin, se menee ainaki joltain osin pieleen. Toisin sanoen syitä ainaki löytyy, mistä kiukutella. Töissä ja kotona on huvittunutta seuraa. Pihalle varmaan pitäs mennä, mutta siellä vasta kiukku iski järjettömän hyytävän tuulen kanssa. Katit meni sinne epähuomiossa, mutta ne sitten vasta raivostuttavia olikin, kun tulivat sisälle purkaan tuiverrukset turkistaan. Se oli yhtä rienausta niitten meno jonku aikaa.
Ensin viluttaa ja sitten on samaa t:n viivan kanssa. Mikähän on kolmas aste?

Kaikkein älyttömintä on se, että kertaan tosissani henkisiä totuuksia ja tajuan melko kirkkaasti kaikenlaista elämisestä ja olemisesta. En ole kovin vakavissani siis vihanen tai kiukustunu. Leikin ja testailen. Tunnetila riepottelee eri tilanteita tehokkaasti. Jauhan mielessäni jonkin toimimattoman ajatuskuvion tuhannen pirun päreiksi ja nauran, miten huvittavia vaihtoehtoja siitä syntyy. Jotkut on yllättävää kyllä jopa käyttökelposia, kun antaa niitten vähän lähteä muotoutumaan uusiksi. Sähäkät värit, eleet ja vaikka tupeerauksetkin nyt vaan toimii jostain syystä. Ääritiloja ei tietenkään voi väläytellä ihan jokaiselle, mutta suurin osa lähtee helpostikin mukaan. Turhantärkeys ja tosikkomaisuus ei nyt vetele pätkän vertaa. Melkein pitää sännätä vaikka vessaan heittään räkänaurut. Moni juttu nimittäin näyttää just siltä, ku sen aamutossuun juuttuneen siilin hommat. Kuka käski sinne tunkea! Sisäistä kiukkua kanavoidaan vaikka miksikä selityksiksi tai tärkeilyksi, mutta voi voi, miten paljon rakentavampaa olis vähä kirota aluiksi. Sitte vois lopulta nauraa hölmöydelleen. Ei tartte kaiken olla niin tasasta ja vakavaa - eikä varsinkaan ikävää.

Mitähän ny söis? Kai se on vaan juotava vettä. Keksin, että se vilu saatto olla nestevajetta. Sittenmiten olen lipittäny vettä ja taas vettä. Vilu lähti, mutta mutta...sukista tulee kokoharmaat, vesi jääty tynnyriin ja opin käyttään pienempää kuukuppia jo joku aika sitte, mutta laku on silti paras hiirensyötti - sanotaan, mitä sanotaan.

Vilun saattamaa

2010-11-21T17:05:00.000+02:00

Varsinaista paleluviikkoa on pitäny. Ulkona on tarennu, eikä mitään tautiakaan ole ilmeisesti tulossa, mutta sisällä olen palellu eläimellisesti ja pitäny välillä jopa toppatakkia päällä =). Olen saanu Trager- ja Shiatsu-hoitoa ja taas palellu entistä villimmin. Mikähän musta vielä kehkeytyy? Piti arvata, että täysikuu on ollut tuloillaan, kun nukkumisetkin on olleet sitä sun tätä. Puolivälissä viikkoa vähän liukastelin ja kipuilin ennestäänkin hyvässä jamassa olevan lonkkani kanssa, mutta onneksi siitä ei kehkeytynyt mitään uutta kivaa. Ehkä se oli vaan napautus, että kokonaisuudessaan pyörä pitää seisauttaa hetkeksi. Nyt jo kuupassa alkaa asiat saada taas jonkin verran suhteellisemman muodon ja järjestyksen. Tuppasivat turpoamaan ja kasaantumaan siihen etualalle niin, ettei mitään nähnyt möykyn yli.

Todellisuudessa möykky on vaan suurentunut tässä välillä, mutta aikeissa on liottaa sitä sallimuksen valossa. Uskon, että kaikki vähänkin turha tippuu ja karisee siitä ilman toimenpiteitä. Niin sanotusti aika hoitaa ja ainakin hioo pahimmat särmät. Lopuille pitää sitten tarjoilla huumoria ja tehosekotinta. Kyllä se tästä.

Tärkeimmät ihmiset on antaneet hyödyllistä ajateltavaa ja yhdessä on todettu, että melkoisia käännekohtia tämä vuosi on saanut aikaan. Omalla kohdalla on tapahtumista huolimatta tunne, että tässä odotellaan jotain vieläkin isompaa ilmeneväksi. Kaikki on nyt jo kumman kirkasta, mutta vielä parempi tästä tulee.

Lumi tuli, mutta näinköhän se on jäädäkseen. Kunnon usvaisia ja hämäriä kelejä ollut, ettei luontoa ole tehnyt mieli edes kuvata. Jonkun näppäsin eilen ihan vaan vauhdissa auton ikkunan läpi, mutta tässäkin törröttää nuo aurauskepit.

Keskittyminen on vähän hakusessa ollut omana aikana viime viikkoina, kun suurimman osan päivästä on oltava liiankin tarkkana. Niinpä aloin pitkästä aikaa kutomaan sukkia, että voin tehdä jotain jatkumoa paikallani, mutta mikään pakko ei ole keskittyä sadalla. Ehkä vähitellen voi sitten siirtyä luovempaan ja pienisyisempään, jos siltä tuntuu. Lukeminen on kaatunut silkkaan unisuuteen. En taida olla parhaimmillani tänä pimeänä aikana, mutta jotenkin tämäkin on mentävä läpi. Sytytän parit kynttilät ja kilkuttelen hetken puikkoja.

Terveellistä tyhjyysaikaa

2010-11-14T10:41:00.001+02:00

Isänpäivää nyt sit vaan! Aika synkkää viikkoa, eikä paista kyllä vieläkään. Nyt on ehkä parasta hiiriaikaa, mutta meillä saaliit on aika vähäisiä. Ne rapistelee vaan turvallisesti nurkissa ja just huomasin aamiaispöydässä, että tutut hampaanjäljet oli yhden tupperin kannen kulmissa. Noiduin siinä, että on tainnut jäädä käsitiskeissä jotain hajua ja juuri parhaan tietysti valikoi. Toinen vaan nauro mun silmäteräpuheille, että kannattaako moista muoviastiaa pitää jalustalla - heti tulee nilkkaan. Näinpä. En ole mikään tupperifriikki, mutta pari erityisen onnistunutta pikkukippoa niillä on joskus ollut ja niitä olen mieluusti käyttänyt. Nyt pitää vielä selvittää, että missä se otus on päässy kanteen käsiksi. Ei naurata yhtään, jos ne pääsee kippokaappiin.

Huvipuistolla on koleeta ja märkää, mutta yksi sinnikäs sielläkin on laittanut asioita eteenpäin, kun itse ei tän ajan valosan puitteissa keretä. Viikonloppuna vähän jotain, mutta eilenkin satoi niskaan tarpeeksi.

Pientä väsymystä tai tyhjyyttä havaitsen olemisessani. On isoja asioita, jotka pitäisi saada toimimaan paremmin, mutta jotenkin tuntee olevansa ikuisuuskysymysten edessä. Alan pikkuhiljaa uskoa, että jokin isompi vinksaus täytyy tapahtua vaan sisäisesti ja koko hullunmyllyyn suhtautuu sitten toisista lähtökohdista. Ehkä hulluuteen ei lopulta edes tarvitse puuttua. Koko elämisen kuviossa on varmaankin valittavissa monta eri raitaa, mitä pitkin kipittää tätä ihan omaa juttuaan. Pakkoko sitä on mennä ristiin rastiin viittä alinta raitaa ja silti yrittää selviytyä kaikesta. Hyppää suosiolla vaan yhtä ylemmälle ja menee rauhassa sitä. Jättää kaiken pikkusäätämisen tyystin ja suurimman osan asioista oman onnensa nojaan. Keskittyy vaan raitansa tason juttuihin ja viheltelee. Ihan varmasti kaikki hoituu kumminkin ja luultavasti eteen tulisi jotain ihan uutta. Osaisko sitä loikata....

Nythän mulle tuli jo visioita saman tien. Oooh.

Hyvin hän pärjää

2010-11-09T20:48:00.000+02:00

Ei musta kotona ole tarvinnu olla just miksikään. Ihmeellistä. Mahtavaa todeta, että vaippaikä ja kaikki sen semmoinen on takana. Ihminen toimii hyvin pitkälti omilla aivoillaan, kun on terveet lähtökohdat ja olosuhteet kunnossa. Puhunko mä nyt vielä itsestäni - no ehkä, mutta ei ollut tarkotus. Porukka hoitaa toinen toisensa huomaamatta suurimman osan aikaa. Rauhalliset napakat ohjeet ja kaikki hoituu. Tietysti parempi puolisko on loistanut, kun on luotu lasten, eläinten, poikkeustilojen ja kaiken vastaavan hoitamiseen. Rehellisesti en ole kertaakaan tehnyt edes ruokaa vielä. Olisin tehnyt, mutta kun ei tarvii. Paikat on pysyny ojennuksessa pienellä paimennuksella ja samoin aamulähdöt. Viimesen päälle, kun töissä kuitenkin kuluu pääosa energioista.

Vainko on pimeetä ja vainko ny vähä tuulahtelee! Siskolikka ottaa aurinkoa jossain päin maailmaa ja täällä ootellaan kunnon talven alkamista. Ei tässä nyt tällä kertaa irtoa oikeen enempää. Olkoon siinä.

***

Tää jäi koko turha alotus johki roikkuun, kun säntäsin tilanteisiin. Ilta on ollu sitten totaalista riehumista pari viimestä tuntia. Ei olla puututtu, mutta nyt pari sävyisää käskyä ja rauha maahan.

Aivan omituiselta suuntaa kuuluu ritinää ja lirutusta; pohjoisen puolen ikkunan luota. Ikinä ei moista ole tapahtunut viimesen 10 vuoden aikana. Tuuli on edelleen kova ja jotain tihkua tulee. Outoa ja uutta.

Hister (Nostraa vapaasti mukaellen) lähtee nyt kehiin. Kuulostaa siltä =).

Järjestää myrskyn edellä

2010-11-07T13:54:00.001+02:00

Hohoo. Olen siivonnut ja heittänyt meneen. Enhän vaan toista itseäni, enhän! Mutta hyvä fiilis siitä tulee ja siinä mielessä ehkä ymmärrän hitusen bulimikkoa =) (kuulostaa puliukolta). Sanotaan nyt samalla, että sain kirjan loppuun ja kyllä se vähän parani loppua kohden. Eteni edes tai antoi ainakin uskoa, että ehkä tulevassa jokin voi edetä. Arvostan siinä ehkä aika- ja paikkakuvaksien lisäksi kuvausta siitä, miten sisäisen itsensä näkymättömäksi muovaaminen, jatkuva salailu ja ympäristön tarkkailu oireilevat. Liian turhan ja kuvitellunkin informaation tunkeminen järjestelmään bloggaa väkisinkin joitain oleellisia alueita pois tai ne on likipitäen sammutettava pois tieltä. Tietynlainen paapominen vielä siihen päälle, ettei ole kuitenkaan välttämätöntä miettiä perustarpeita eteensä, johtaa hyvinkin helposti neuroottisiin malleihin. Se oli myös plussaa, että esiin tuotiin vapauttavana aspektina täysi hyväksyntä. Yksilölle ei kehity helposti tervettä itsetuntoa, ellei koe saaneensa hyväksyntää 'alussa'. Kai se sitten loppuviimein oli lukemisen arvoinen, vaikka meinasin tosiaan kyllästyä toistoon ja pinta-asioiden vatkomiseen. Jälkeenpäinkin tulee mieleen, että joitakin elämään kuuluvia asioita ei mainittu ollenkaan....ehkä jossain toisessa kirjassa.

Nyt olis mieliteko laittaa huonekasveja uusiin ruukkuihin. Tietty haluaisin, että olisi upeita toisiinsa ja johonkin järkevämpään sisustukseen sopivia ruukkuja, mutta siitä syntyy varsinainen ajatushäkkyrä. En niinkään haluaisi lähteä niitä ostamaan tai uusilla mööpeleillä kalustamaan, vaan tietysti kaivaa jonkun valtavan kuoppameren johonkinpäin pihaa. Sinne muurata tai muuten järjestää maapolttouuneja. Muovailla savesta ruukut itse ja poltaa myös. Sitten polttomaalaukset ja sitä rataa. Projektista tulee heti niin masiivinen, ettei niitä ruukkuja tule. Sisustuspuoli on tullut jo käytännössä vatkottua niin monella eri tavalla, että jätän sen osion suosiolla....melkein rauhaan. Päädyin sitten ideaan, että haen kalustevarastoistani parit vanhanaikaset kukkapylväät ja kokeilen voisiko niitä sijoittaa ylemmäksi kuin lattialle. Lattialla en niitä kestä, kun imuroidessa joutuu varoa ja kissat muutenkin järjestää niitten kanssa kaikenlaista. Tasoilla kissat ei kulje, mutta mahtaako tästä matonkudekopasta tulla entistä sekavampi. Saahan sitä kokeilla.

En ole vieläkään reagoinut, vaikka pöytäkone on parit kerrat pelotellu jo sinisellä ruudulla. Ideaa tulee eri systeemistä tyystin ja saatan tänään tehdä peräti tilauksen. Vielä pitää päättää onko kannettava vaiko eikö. No, jos on telakka ja erillinen näyttö, niin ehkä sitten. Sitten taas ei huvita yhtään tietojen siirto ja kaikki alkutoimet.

***

Kukkajalka sopii täysin ainakin keittiöön. Miksen tätä aikasemmin ole keksiny? Tuli tilaa tasolle ja valoista tyhjä tila hyötykäyttöön ylempää. Vaihtelua ennen muuta. Jes!

Tunnin sisällä alkaa toisenlainen viikko, kun lapsia onkin yhtäkkiä yhden sijasta kolme. Kolme tyttöä ja kolme kissaa. Mielenkiintosta nähdä, mihin musta taas kerran on kaiken entisen lisäksi. Huuuuuu.

Tanssikuvioita

2010-11-04T18:20:00.001+02:00

Jos nyt joku haluaa vertailla vaivoja, niin tiedoksi, että olen herännyt tällä viikolla joka aamu ennen viittä ja sinnitellyt sitten miettien piruja ruottiksi heräämisaikaan saakka. Olen siis kelannu sattumalta työkuvioita ja sitten väsänny ilman kummempia kuvioita juttuja päivät, että alkaa olla vähän liikaa yhtäsamaa. Vaan ei hätää, kun kaikki hoituu ja työtoverit on aivan mahtavia.

Tänään kohokohta oli puolalaisten lasten kansantanssiesitys. Vieruskaverin kanssa ei uskallettu kattoa toisiamme, kun tippa oli heti linssissä. Jotain todella hienoa ja energiat puhdistu pitkiksi aikaa.

Miten näitä nyt voisi vetää yhteen. Kunpa tekisin työni yhtä kootuin kuvioin, täysin tahdissa, hymyssä suin, kavereita kannustaen, musiikin tahdissa hypellen ja selvästi täydestä sydämestäni nauttien. Aina joukossa on helmi, joka on täydellinen viattomuudessaan ja puhtaudessaan. Loistaisinpa edes ajoittain hänen laillaan.

Nyt on hyvä mieli. Kehtaanko edes myöntää, että luen vasta nyt Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Kirja oli paremman puoliskon pitkänmatkanlentojen matkalukemisena ja naljaili, että ei ehkä ole mulle sopivaa luettavaa. Pakkohan se oli sitte napata ja testata kuinka on. Saan siitä kyllä irti. 'Naisen ymmärtämisen avain' oli mulla luettavana makupalana, mutta en tajunnu juttua pelkästään aukeaman luettuani (kiinnitin huomiota vain maisema/yksityiskohtakuvauksiin). Kun sama tuli vastaan kirjassa alkupää luettuna, ymmärsin, mitä tarkotti (s. 196-197). Niin se on. Jotkut aivan käsittämättömän pienet ja toisesta ehkä typerät asiat - on liki pyhiä ....

Taidan mennä jatkamaan samaa tarinaa.

Meni lähinnä sudeksi

2010-11-01T17:35:00.000+02:00

On kyllä niin perinteinen susipäivä kun vaan olla voi. En oikein jaska edes nimetä, mikä kaikki mätti, mutta kaikki tasasesti. Kaikesta jäi olo, että toisena päivänä, toisissa olosuhteissa, olis sujunu paremmin. Koko kropassa on olo, niin ku joku olis väkisin vetäny niskasta perässään juur sinne, minne ei ainakaan halua. Silmiä kirvelee, hoitamatta jääneitä asioita pulpahtelee mieleen, "ny mua ei ainakaa huvita yhtää mikää"-fiilis ja silti ikävän levoton olo, että kaikkee kumminki pitäs. Yök. Oli niin vähällä, niin vähällä, etten iltapäivällä ottanu kahvia. Otin sitte toskapiirakan palan teen kanssa, että jotain korviketta.

Nyt on sitte pimeetä ku säkissä. Lohdullista, ettei ne mun bilikan kyljen lehmän nuolemat enää näy. Mikähän idea sekin oli ylipäätään mennä lääppimään osittain. Luulis jo tähän ikään oppineen, ettei siitä tule mitään muuta ku sanomista. Onneksi en muistanu ajaa varovasti, vaan posotin normitahtiin, että uudet roiskeet melkeen peitti katastrofin alleen ja kosla on piilossa rakennusten takapihalla päivän. No, pikkuvikoja. Jotenki kaikki hommat oli samaa rappausta alusta loppuun. Jos jotain teki, niin se oli vasta vähä sinnepäin ja olis vaatinu paljon aikaa ja tupakkia hoitaa alusta alkaen uusiksi. Resurssin mukaan ja pakkohan se oli vaan rapata roimemmin, ettei alkuperäset näy. Se ikävä näissä, että edestään löytää ellei dumppaa kokonaan meneen tai delekoi jollekin, jolla on koko elämä aikaa. Ikäväkseni huomaan, että syytän olosuhteita. Mikään ei toimi ja rehellisyyden nimissä tänään joukkoon kuului myös oma kuuppa; se ei ihmeemmin säteillyt.

Otan nyt neuvosta vaarin, enkä yritä enää mitään merkittävää. Pesen silmät ja möllötän loppuillan. Tekis mieli nauraa katketakseen. Tai miksei vaikka itkeä. "Katotaan, miksikä se katti sen nahkansa repii."

Lepopäivää miten kuten

2010-10-30T18:43:00.000+03:00

Hengissä ollaan. Piti nyt sitten rapaviikon päätteeksi tulla vielä näin synkkä, sumuinen ja märkä päivä. Sen verran voin todeta, että ilman kahviakin kykenee menemään kuin päätön kana. Ei oikein voi olla enää vierotusoireita, mutta henkeä pitää välillä haukkoa ja sellasta tykytyksen tapasta kumminkin. Mahtaa olla jotain piilostressiä ja ainakin huonoa kuntoa. Kaippa kokonaisuutena olen rauhallisempi, mutta tilanteen tullen kihahtaa yhtä puhtaasti kuin aina muutoinkin. Joskus pieni raivo on ihan paikallaankin. Tulee hetkessä selvää jälkeä.

Tänään en sitten enää yritä mitään. Kävin peltilehmää lääppimässä saunan kaivolla pienipaineisen letkuveden ja heikko-otteisen harjan heilutuksen säestyksellä. Just paksuimmat kerrokset helmoista ja siinä se. Samaa on kuitenkin tiedossa, jos tälleen jatkuu. Pesä ei ollut eilen illalla syttynyt, että sen tuikkasin huolellisemmin tuleen. Onneksi nyt on lämmintä, ettei mikään pakko ole hulluna korventaa. Piti siivota, järjestää ja pyyhkiä pölyä, mutta alakerran vasta huuveroin. Ruokaakin piti tehdä, mutta ei syntyny; pistin kaikkea mahdollista suikaleiksi ja syötiin sormin kylmää. Hienomman näkönen ja yhtä täyttävä ateria tuli sillaikin.

Kissat on jotenki pölhönä. Niillä on matokuuri taas vaiheessa, mutta jotain muutakin omituista on meneillään. Karvasin nousi taas ikkunan myykilautoja myöten aamuvarhaisella terassin katolle ja huusi siellä tasan niin kauan, että tempasin ikkunan auki. Ehkä ei olis pitäny. Se oppi uuden reitin sisään ja oli litimärkä. Pakko se oli lähteä kuivaamaan ja syöttämään, kun huusi edelleen hinaajana. Imppaaja on kerran menny sekasin kloriitista, kun pesin vessaa ja toisen kerran teepuuöljystä, kun sellanen pumpuli jäi joksikin aikaa veteen höyrystymään. Se on menny karvat pörrössä pitkin taloa ja pelannu kaikki irti lähtevät tavarat alas tasoilta. Ääni käheenä on saanu komentaa ja heittää sitä vähän väliä pihalle. Se vaan kattoo silmät lautasina, keikistelee ja venkoilee lisää. Oih. Musta mörkö on sentään rauhallinen, mutta se ei lopeta kehräystä ollenkaan. Ei voi jatkuvasti olla noin hyvä olo.

Loppuillan aattelin selata sisustuslehtiä ja kattoa raaskinko heittää yhtään meneen. Kynttilöitä palamaan ja teetä kuppiin.

Luovuudella pärjää

2010-10-22T21:21:00.000+03:00

Aamusta ajoissa hereillä. Oikeastaan yökin meni osin kuunnellessa, miten sokkeliheikki tutki välillä sängyn ympärystä. Katin aikoinaan hampailla säätämä digitaalinen mittari oli näyttävinään -6 astetta pakkasta. Lähdettiin sitten yöpaidat ulkovaatteitten alla huvipuistolle tiipparin kanssa sulkemaan vesiä. Hana tuntui olevan jäässä, mutta ei mitään katastrofia näkyvissä. Sulkukaivon kansi jäässä, mutta naputtelu auttoi. Lukkopihdit toimintaan ja johonkin suuntaan vääntäessä tuli viimein tiukkaa vastaan. Sieltä ei sitten enää juomavesiä haeta =).

Kotiin valmistautumaan uuteen lähtöön. Oli oikeen lista tehty edellisenä iltana, mitä kaikkea hoidetaan. Olipa muuten hyvä, että listalla oli jätelajitteluun vientiä, kun auton perästä löytyi vielä edellisenkin aijotun keikan tavarat =). Hieno rinki saatiin aikaseksi ja sen tuhatta asiaa kuntoon, mutta kyllä oli sitten päiväkin puolessa.

Jossain vaiheessa alkoi pönttö liruttaa, kun sitä epähuomiossa kuitenkin vedetään välillä, vaikka kaatovesiä on vieressä. Pumppu kävi koko ajan ja kaivossahan ei tunnetusti ole paljon haaskauksen varaa. Ei auttanut kuin purkaa pönttö atomeiksi - no ei siinä montaa liikkuvaa osaa ole. Meillä oli säiliössä veden säästämiseksi asennettuna leka, josta jo aiemmin kuulemma irtosi etiketti ja aiheutti vastaavan ilmiön. En ollut tilannetta seuraamassa, miten sen kanssa toimittiin, mutta äkkiähän tuo selväksi kävi ja tasan toinen etiketti kanitti uimurin (vai mikä lienee) välissä. Laitoin samalla vielä toisen puhtoisen neliöpullon, että vettä kertyisi vielä hitusen vähemmän. Viritin jopa topparin vetonupille, että enää sitä ei vedetä ajatuksissaan.

Jollain tavalla energian virtaus kanittaa eri johtimissa. Yläkerrasta paloi aamupäivällä lamppu vaatehuoneesta ja kun lähdin sitä vaihtamaan, kulminoitui tilanne siihen, että käytin kaikki jäljellä olevat kuusi lamppua sinne sekä viereiseen huoneeseen ja sulakekin oli lauennut päältä. Aikojen kuluessa lamput ja tilat on vissiin himmentyneet, mutta nämä vaan porskuttaa. Kyllä nyt näkisi käydä läpi jopa ne vaatteensa, mutta mutta....saa nähdä.

Kotitaiteilija on viihdyttänyt päivittäin lukemattomilla teoksillaan ja tuotanto senkun jatkuu. Eilen leikkasin pieneksi käyneistä samettihousuista lahkeet poikki, kun reidessä oli reikä, enkä saanut aikaseksi siihen paikaa. Tuli shortsit ja taiteilija hoiti lopuista kahdelle pehmokissalle tämmöset kulkusella. K niin ku kissa.

Se on tonttulakki

Taiteilija noituu parhaillaan iltapalaa ja saa olla varma, että jotain ihmeteltävää on tarjolla. Keittiö on aina niin siisti ja puhdas, että huomion voi todella kiinnittää kattaukseen. Ei ole perinyt tässä mielessä vanhempiaan. Ehkä se tulee jostain kauempaa =). Nyt nautiskelemaan loppuillasta! Koskaan ei tiedä, mitä muuta kivaa tapahtuu vielä.

Ratas hidastaa

2010-10-21T11:44:00.000+03:00

Loma on mennyt hienosti tähän pisteeseen. Vettä ei paljon ole lotrattu, mutta tässäkin asiassa olen tullut päätelmään, että jonkin sortin valmentamista on tämäkin. Melko pitkään olen pienenä ollut olosuhteissa, joissa vesi kannettiin sisään ja samoin ulos. Juomavesi juotiin ämpäristä, tarkemmin naposta. Juu, siitäs saitte taas murresanan ja terveellisiä bakteeriajatuksia. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että vesi on kylmempää teräskiposta juotaessa. Ettei tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole, kun työmaaparakissa temppuilen ämpäriveden varassa ja nyt jo kotonakin. Kertaan jotain toimintakuvioita. Loppuviimein olen aika nero veden säästämisessä ja tiedän kaikki konstit jo ennestään, miten esim. tiskit saadaan mahdollisimman puhtaaksi ennen pesuun laittoa ilman vettä. Vatitiskit on tuttuja jo lapsuudenkodista. Tiedän tarkkaan, missä järjestyksessä astiat tiskataan, miten kuumaa veden on hyvä olla ja miten kuivaamiset hoituu. Osaan käyttää pesuvesiä useampaan kohteeseen puhtausasteen mukaan ja miellän, milloin on huuhtelun tai kuivauksen tarvetta. Perinteinen suomalainen sauna on opettanut vatipesut. Tässä tilanteessa kaipaan ehkä eniten kompostoivaa vessanpönttöä, joka nyt seisoo toimettomana pajan vintillä. Se olisi toiminut paljon vähemmällä vaivalla ja tuottanut lisäksi hyödyllistä multaa. Se tulee aikanaan uudestaan käyttöön yläkerran vessaan, kunhan putka valmistuu. Eihän nyt mitään hätää vielä ollut, kun ulko-oven lähettyvillä on räystäsvesiä kesän kerännyt saavi ja sopivasti sen verran lämmintä, ettei edes pinta jäässä. Kaikkineen on terveellistä välillä huomata, miten vähällä tulee toimeen ja kaikki asiat kuitenkin hoituu. Nyt sataa jo toista vuorokautta hiljakseen mutta tauotta, että jollakin aikavälillä vettä taas on paremmin kaivossakin. Sattuneesta syystä olen kuitenkin pari viikkoa vielä todella säästeliäs.

Uni on maistunut. Olen vetänyt päiväunia ja eilen heräsin vasta puoli 10 aamulla! Käsittämätöntä. Viime yönä sitten valvoin aika paljon, mutta ehkä lepoa on nyt pitkästä aikaa tullut tarpeeksi. Kahvi on pysynyt pois ja juon muutamaa erilaista vihreää teetä. Kummankaan alkuperästä ei ole tietoa, kun toinen on tungettu vanhaan pilleripurkkiin ja toinen metalliseen teerasiaan. Nämä on näitä perinteitä - aromit säilyy. Pilleripurkissa oleva on jäänyt reissulaiselta, että siinä on korkeintaan viikon tarpeiksi =).

Huvipuistolla on tullut siivottua ja toimistopuoli on pikkuhiljaa hoitunut myös ajantasalle. Tämän kuukauden kuvat on vielä päivittämättä, mutta se on pieni rupeama. Ohessa olen rutannut paperia polttoa varten toisenkin vuoren. Asiat hoituu nykyisin jo paperitta, mutta vanhaa sälää löytyy vielä nurkista. Ihan aavistuksen verran saattaisi huvittaa kohta vaatteiden läpikäynti. Saattaisi. Ei ole vielä varmaa. On tullut mielitekoja kehittää jokin oma tyyli, kun pitkät narrisaappaat ja hiihtarit on taas käyttökelposia. Kaivoin vanhat varastot esiin ja selviän niillä vielä pitkään. Taas tekee mieli koristella vanhoja rytkyjä kaikenlaisella. Hyvä, etten pitsejä ala kiinnittää pyyhkeisiin. Sen verran tein, että tilasin lähes mustia käsipyyhkeitä....kyllästyttää, kun saarnat käsipesun ihmeistä kaikuu kuuroille korville...kulissin täytyy kuitenkin pitää =). Loogistahan se on muutenkin, että kun ei enää käytetä vettä, niin pyyhkeitten on hyvä olla mustia.

Mun marraskuunkaktus alottaa taas jo kukkimisen. Meditatiivista pölyjen pyyhkimistä olen harrastanu huonekasvien lehdiltä ja sitä laatua olis vielä moneksi kerraksi. Aloin myös vuosikausiin liinavaatteitten silittämisen, kun sekin käy totaalisesta rauhottumisesta. Pyörin oikein tarkotuksella ympärillä olevissa yksityiskohdissa kiinni. Kaikki suuret linjat saa hetken odottaa. Ehkä saan tämän pyörimisen lopulta keskittymään vieläkin tiukemmin navan ympärille ja sitten ei luulisi olevan enää pitkää matkaa oikein sisällepäin. Mistähän se nyt taas puhuu?

Huvipuistolla kastuu tällasia. Tein ne alkukeväästä maan tasolla ja onhan ne maan tasolla vieläkin, mutta läheiset tasot on muuttuneet ja nyt ne on tuolla syvällä.

Aina jotain jää hoitamatta. Näillä näkymin ei ehkä tule mitään tulipesää talveksi, että siinä mielessä ei niin paljon harmita. Vaikka kyllä niitten paloarvo hupenee niin, että melkein ääni kuuluu. Taitaa harmittaa sittenkin muutama vaivanen risu. Oikeesti ne oli rankoja silloin tehdessä, nyt ne näyttää enää risuilta. Pidän juhlat, kun huomaan joskus lopettaneeni turhasta murehtimisen.

Loppui se vanha voide

2010-10-17T17:16:00.000+03:00

Peltikatto tuli monen ihanan ihmisen avustuksella! Jotain pientä jää vielä viimeisteltäväksi, mutta se valtava urakka ja suuret linjat on tehty. Eikä edes tullut lunta niskaan tai tuullut liikaa. Itsekin selvisin omasta osuudestani. Nukuin pitkiin aikoihin oikein kunnolla ja pitkään. Muistan jopa pitkiä unitarinoita. Kahvia en ole nyt juonut ja onneksi otin päivällä vielä hermojen vakauttamiseksi oikein konjakin. Nimittäin - kesken ensimmäisen pyykkikoneellisen - kaivosta loppui taas vesi. Oikeastaan osasin tätä aavistella, mutten pakottanut tarkistamaan tilannetta ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikeen viiti lisätä, että puhtaan paidan kanssa. Paidat on nyt lingottuina vatimatkalla kylään, missä voivat hoitaa puhdistautumisensa loppuun. Voi kettu kumminkin!

Rauhassa katselen ympärilleni ja olen tyytyväinen luomuksiini... Eihän se mitään, jos ei olisi mitään meneillään. Vetäisi vaan peittoa korviin ja pitäisi lomaa. Mihin sitä vettä nyt niin tarvisi? Aina kaupasta saa lähdevesipullon, josta hörpätä tirsojen välissä. Juupa. Tarttee vähä fundeerata, ehkä hiukan unelmoida paremmista oloista ja sitte vaan ottaa lusikka kauniisti käteen ja keksiä muutamat toimivat ratkasut tuleville viikoille. Nyt menen kyllä tähän väliin päiväunille!

Mökkielämä karusellissa

2010-10-15T20:17:00.002+03:00

En sitten ryhtynyt. Tuli muuta karusellia päällekkäin. Yritän nyt edes kuvin osallistua ja olla avuksi jossakin alustavassa.

Viikossa on ollut kohokohtia. Töissä ensin terapeuttista yksin selviämistä ja muutama hyvältä tuntuva yhteistyökuvio alullaan. Koskaan ei tiedä, mihin elämä vie, mutta aina tunnistaa matkan varrelta tahot, joihin haluaa lopun ikäänsä olla yhteydessä. Huippukohta oli tietysti uuteen elämään liittyvä kokonaisuus, joka kulminoitui 'kotikäyntiin' =). Jotain siinä vaan on, kun kaikki on kohdillaan ja jopa näin vaativaan silmään myös visuaalisesti. Ei luonnolleen voi mitään. Täydelliseen kuosiin sopi vielä inhimillisyys, tuttuus, sopiva vaatimattomuus, maalaisjärki ja kaikkea vastaavaa - ihanaa! Ehdotinkin, että jäisin sinne saunaan asumaan...kuin talviunille. Ehkä vähän itsekästä, että talon kenties paras paikka, mutta kerrankos sitä... Työssäkin viihdyn, kun aina on omalla aaltopituudella olevaa seuraa. Jo-ka-puo-lel-la! Sovittaako ne taajuutensa mun tasolle, vai toimiiko jokin magneetin tyyppinen, että vedän puoleeni omalle tasolleni sopivaa populaa. Pääasia, että sujuu ja viihtyy. Toivottavasti ne muutkin =).

Olen käyny vetkutettavana, kokenu taas kerran jonku ihmeparantumisen keskellä viikkoa ja sitten pisteltävänä. Väriraitaa tuli kuontaloon myös. Silti on jotenkin alavireistäkin ollut. Ei melkeen viitsisi puhua lumesta tai öisestä tuulesta, mutta totuus on, että hirvitti molemmat. Isoja viisauksia on kuultu kotisykolookeilta, mutta mun härkäset senku isonnnneeee. Kuinka laitetaan peltikattoa, jos oikeen tuulee ja tulee lunta? Kuinka pysyy vesijohdot jäätymättä taivasalla, jos on tuulta ja pakkasta öisin? Olen kuullu juttua hevosten isoista päistä ja hyvinkin tajunnut oman mielenvikasen tilanteeni, mutta joku nyt pistää hermoilemaan perin järjettömästi. Kannattaa oikeen kolmen aikaan herätä ja teppuroida nurkasta toiseen leluihin kompastellen, sisälle vahingossa jääneitä kissoja ja rauhassa nukkuvaa lasta säikytellen ja sitten peittelyn, jupinan ja rauhottelun jälkeen miettiä pari tuntia syntyjä syviä. Valkotakkiset hoi!

Liikaa kaikkea ja onneksi samaa on tiedossa jatkossakin, niin ei kerkii turhia miettimään. Pari yövierasta tiedossa ja neljä huvipuistoapuria huomiseen, mikäli säät sallii. Jaan kakkua nyt omankokosiini siivuihin. Mulle ihan pieniä; ne yövieraat. En puutu huvipuistoon etukäteishermoiluitten jälkeen tipan vertaa. Ens viikkoa tai mitään en edes ajattele etukäteen. Sovittu! Oikeesti mulla on syyslomaviikko edessä ja siitä tulee....., mitä asenteellani muovaan. Nyt viimeistään meditaatiotila edes hetkeksi ja sassiin =). Ja, jos ei, niin ei sitte.

Pipa putos lattialle ja meni säpäleiks. Vessaan kannattaa aina laittaa niin iso ikkuna, että pöntöltä näkyy vyötäröstä alaspäin ja näinpä sammuttaa valot suurimman osan vuotta, ettei akvaariovalo tee tehtäväänsä. Karvaotukset pesee toistansa (kielellä) monta kertaa päivässä samassa tuolissa, mutta varsinaisista unista ei koskaan tuu mitään....järjetöntä pesemistä. Sokkeliheikit on saapunu. Yks muumioitunu löyty keväisiä myös ihan loukusta, enkä viiti kertoa tästä enempää. Meillä on kuitenki passi pelannu kiitettävästi ainakin keittiössä ja aivan turhaan, kun sokkelit on keksitty. Kiva aamulla kattoa passipoliisin korvista, missä liikettä vieläkin ilmenee.... Kumman ottasit: puu-uunit (ja sokkeliheikit) vai nykyaikasen lukaalin? "En ny oikeen tierä poijalle sanua."

Tässä nyt mennään ikuisuusasiaa läpi. Jos ei eletä poikkeusaikoja, eikä olla poikkeusoloissa muutenkaan, niin valitsenko asumismuodon, joka on kaikin puolin viimesenpäälle vai ....tyydynkö vähempään ja otan kaikenlaista epämäärästä... jopa poikkeusoloissa toimivaa. Toistaiseksi... otan kaikenlaista, vaikka en varaudukaan mihinkään. Otan jo pelkästään omaa rauhaa ja vapautta tehdä, mitä haluan. Otan etäisyyttä. Otan nipun luonnonhenkiä ja vastaavaa pörhellystä. Otan tilaa ja olosuhdemahdollisuutta vaikka minkälaisille otuksille itseni lisäksi. Otan! Ottasinko jonku koirulin kohtapuoleen? Sitä myöten jonku sille soveltuvan kulkuneuvon. Otanko? Ei kai. En juuri vielä, mutta saas näkee. Otan nyt ensin kolme riiviötä ja yön, joka on hyvää treeniä tulevaan. Otuksia on montaa laatua ja aina saan parasta!

Pihalla kattelee pieni lumiukko =).

Mitä jos ryhtyisin...

2010-10-13T20:49:00.000+03:00

Tämä on elänyt taas jonkin asteisessa utopistisessa fiiliksessä pari päivää. Selviytyimistä liiasta kaikesta ja jos ei muuten ole kivaa, niin tulee 9 sähkökatkoa rupeamaan. Sanoisin, että riittävästi. Mahdoinko liiotella yhden, mutta 7 on muistaakseen valehtelijan luku...että jotta, pistetään pari yli. Luultavasti niitä oli siis tasan 7. Hermoja on kysytty ja niitä ei perinteisesti paljon tarvii venytellä ilman kohtausta, että kivaa on piisannu. Ei voi kun kiittää kaikista ympärillä olevista ihmisistä, jotka aina vaan kestää mua ja jaksaa vielä nauraa lieveilmiöille. Eilen olis pitäny yhtäkkiä muuttua mm. sen verran sherlokiksi, että kissajahtiin muutamiksi öiksi ja loukkukin olis pitäny jostain repästä omasta takaa. Hoidin asian mielestäni kotiin ja sain asiantuntijan palaamaan kiukuttelijalle, mutta niin vaan tänään taas tuli palautetta, etten juuri omassa persoonassani ollut palannut asiaan. Oih. Tiedän, että toimenkuva on hyvinkin venyvä käsite, mutta on kerta kaikkiaan asioita, jotka eivät edes sivua....ja silti. Sitä on jo niin tottunut, että pitäisi olla yhtäkkiä hoitsu, jos ei peräti lääkäri, mutta onneksi näihin rooleihin on saatu aika pätevät kaverit.

Toimenkuvasta vielä, että viimeaikona on ajan patinan tietämys lisääntynyt ja mitä ihmeellisempiä metodeita tullut tietämysviidakon laitamille. Joissakin asioissa on jopa peräti voinut ehkä olla hitusen avuksi...vahingossa. Messuaminen alkaa myös tavoitella olemusavaruutta. Huu. Ei silti. Jollain tasolla alan lämmetä, kun yhteistyötahot ovat todella lähellä omaa värähtelyä. Jos vaan nostan toisen jalan ja lättäänkin sen yllättäen uudelle maalle. Jotain vaihtelua tosiaan kaipaisi. Vaadin kyllä itseltäni myös kapallisen yritystä ja jotain uutta, jos lähden mukaan. Onko resurssia? Todella?

Nimittäin, pari päivää on mennyt myös ahdistuillessa ja alamaissa illat. Kaiken maailman peikot kömpii luolistaan. Lumisateet, kylmä, pitkä ruoho, riittääkö kaivovesi, pudoneet lehdet, selviytyiminen yksin, ritsa, hermot, huvipuisto, asumismuoto, katit, talvirenkaat ja mitä nyt ikinä mieleen putkahtaa. Välillä vaan heittäytyy käppyrään sängyn pohjalle ja tuijottaa yhteen pisteeseen jäykkänä. He hee. Sytyttää kynttilän ja tirauttaa. Heh. Oikeen totuures ei ole tiettykään mitään hätää. Veikkaan, että ystäväni kahvi vaan tekee omat tepposensa. Aika pitkälle tänään sinnittelin, mutta sitte join kumminki....niin on ihminen heikko =).

Ei kuitenkaan hätää. Kulissi pitää ja järki leikkaa. Liekö hyvä vai huono, mutta näillä on totuttu meneen. Se tulee oleen ihmeellinen päivä, kun antaa periksi ja antaa tunteen viedä.

Musta katti kurahti ja hyppäs keskelle lattiaa kyttäämään rauhassa tuolissa nukkuvaa tappelukaveriaan. Kävi sitä oikeen tunnustelemassa ja toinen puski tyytyväisenä vastaan. Voi ihmettä. Mietin jo eilen, kun kaikki mahtu yhdelle sängylle, että mistäs nyt tuulee. Jaksaisko lataa kuvan tähän...

Oho, tää oliki 8-vuotiaan itselleen valmistelema iltapala ja paljon tasokkaampi juttu. No, tässä vielä nää hämärän petille roiskastut oliot.

Tää otus menee mättään TAAS jotain kylmän talven varalle varastoon.

Helistintä

2010-10-09T17:32:00.000+03:00

Kauheesti paljon oli synttäreitä 1.10. ja tässä kuussa just nyt ropisee uusia pienokaisia joka tuutista. Merkillistä ja huippu upeetakin - varsinkin, kun osuu lähipiiriin. Pääsee tunteilemaan, ihmettelemään ja hypistelemään kaikkea hellyyttävää. Näissä omissa höyryissäni melkein ekaa kertaa unohdan ajatella, että onneks ei ole tilanne omalla kohdalla =). Niin paljon minäkin voin ihmetyksekseni olla toisten puolesta innoissani. Mistä sen tietää, vaikka loppuviimein mummukkana perustan jo orpokotia tai muuta vastaavaa. Ihminen voi kai kehittyä....ehkä....tai jos ei sentään niin paljoa.

Lähin perjantaina yllättäen suoraan töistä lietsuun. Ajoin normaalisti kotiinpäin, kunnes yhtäkkiä kurvasin huvipuistolle, laitoin arvelevan viestin ja hetken päästä jo tankkasin pitempää reissua varten. Laskin, että hammasharjan saan kaupasta ja hyvässä yöpaikassa kaikki muu järjestyy. Näin kävikin. Laatuaikaa heittämällä! Ikäväkseni sattui 'polje pappa sitä mopoas' turhan monta kertaa pahoissa paikoin eteen, mutta leuat suhteellisen vähän purtuina selvisin perille.

Heti aluksi testasin jämäkkää parivuoteen patjaa...no ihan viattomasti todellakin, mutta sen verran, että selkänikamat vetäyty takas viikon lyttäyksen jälkeen ja kuulumiset tuli vaihdettua rennosti. Sitten oli vuorossa perinteinen shoppailurentoutus. Pakolliset jutut ja ohessa tuli hoidettua yksi pitkään hautunut projekti uusilla elementeillä. Illalla katottiin yks versio Madame Bovary -tarinaa ja vaikka melko aivokuolleena pidettiin tämän version päähenkilöä sekä ehkä kokonaisuuttakin viittä vaille ajanhukkana (karskimpi sukupuoli katosi jo hyvissä ajoin takavasemmalle ruudun läheisyydestä), niin yön nukuttuamme löysimme moniakin sulattelun seurauksena syntyneitä kokonaisuuksia tarinasta, jotka piti oikein keskustelemalla purkaa kahvipöydässä =). Pitkä aamulenkki tuli käveltyä kostean raikkaassa ilmassa ja osin tutuissa maisemissa. Aina tietysti etsitään uusia syrjä- tai oikopolkuja ja tälläkin kertaa niitä löytyi. Näin aivan ihanan vanhan schäferin metsäpolulla, jolla musta osuus karvasta oli pitänyt hyvin värinsä (josko porkkanoiden syönnillä). Otus oli tyypillisesti siten terve lajinsa edustaja, ettei kiinnittänyt näennäisesti mitään huomiota vieraisiin ihmisiin. Ottasin! Vaikka en tässä tilanteessa sittenkään.

Kahlasin taas kerran helmikorut läpi ja hamstrasin vaadittuja yksilöitä. Yksilöllisissä luomuksissa on oma hohtonsa. Ihan hilkulla oli tänään myöhemmin kotona, etten harkinnut moisten väsäämiseen ryhtymistä. Henkilökohtasesti on aikasemmin kiinnostanut kultasepän työt ja korumuotoilu aivan piirtämisestä lähtien, mutta valamalla ja sitä rataa. Mistä sen koskaan tietää, mutta en kai nyt vieläkään todella harkitse palikoista kokoamista....en kai.

Tulin huvipuiston kautta ja toteutan iki-ihanaa kodinhoitoa sekä kotitoimistoa jälleen uusia ajatuksia saaneena. Säntään paistinpannun luo. Kuulumisiin!

Viritettynä

2010-10-05T19:01:00.000+03:00

Olisin nyt saanut jättää taas tuon profiilikuvan räpläämättä, mutta vähäpukeisen oloinen ei oikein tuntunu hyvältä enää syksyn viileydessä. Tästä ei näe mitään ja leikin jollain kuvapursottimella, minkä löysin muutenkin huonoa kuvaa rusikoidessani, että lopputulos on pelkkä sottapilkku. Siinä kuitenkin olis mun uudet prillit ja lempirinkulat kaulassa, jos jotain erottuis.

Tänään oli taas niin vauhdikas aamu, että toivottavasti ei tule montaa samanlaista perään. Juoksin ku vähä-älynen ylös ja alas, väsäsin evästä, potkin katteja pois jaloista, kasasin vaihtovaatetta, käänsin latvaa, tulitin toimintaohjetta ja jollain ihmeellä sinkastiin ajoissa jättöpaikoille. Vauhti ei paljon hidastunu koko päivänä, vaikka näennäisesti ehkä istuin jopa ruutuni edessä hetkittäin. Mä olisin varmaan hyvä jossain ammatissa, mutta ei nyt heti tule mieleen, mikä se vois olla. Heti aamusta oli diskobailausta ja kakkukahvia. Hetken päästä mulle päästiin sanoon, että sä kuvaat oikeen työkses ja siinä olis ollu kakkukahvia. Myöhemmin olis ollu taas kakkukahvia, mutta kiersin tilanteen. Vähän myöhemmin kuorolauluun yhtyessäni päästiin naljailemaan, että hyvin sä vedät ton. Kostyymia ja puheääntä vaihtaessa melkein lennossa mulle naurettiin hyväntahtosesti. Postikeikalla kaahasin ihan sumeilematta, kun aika oli tosi täpärällä. Hermoja repivintä oli sortata ja käsitellä kuvia yks liuta, kun kone oli liian hitaalla.

Töistä lähdettyä pysähdyin ku seinään siihen pihalle ja otin toisen tahdin. Vetelehdin kaupassa ja ostin oikeen vaaleenpunasia neilikoita kaiken lopuiksi. Ajoin hitaasti kotiin oven eteen, enkä edes yrittäny viedä kaikkea kerralla sisään. Hermot oli aika hyvässä jamassa jo sapuskan valmistuttua, mutta selässä oli joku lihas kireellä (joo, joo fasettilukko =)). Pyörin repertuaarini lattialla ja kyllä se jotain autto. Pakko olis näemmä kaivaa kunnon kiropraktikko tai vastaava viimein esiin. Voiku niitä vois nostaa korvista vaikka kalsareista niin ku atomiinus, mutta on se vähä toisenlainen prosessi ja siks tasan tekemättäkin.

Nyt on jotain kivaa ja levotonta mun ikiomassa ilmapiirissä. Voisin melkeen rakastua, mutta mutta...kehen tai mihin... Se nyt sitten jakaantuu sekavuus tasasesti joka suuntaan, eikä luultavasti ole ylenpalttisen pitkäikänen fiilinki. En vaan justiin muista, koska viimeksi tällasta olis ollu. Siitä on aikaa. Sopivasti vielä aurinkoista ja luvassakin koko viikoksi. Pitäskö laittaa oikeen risaseksi ja pestä lakanapyykkiä tän kunniaksi - joo!

Voinhan sen suttupallon laittaa tähän vähä isompana. Luutuletti menee kyllä kampaajalle ens viikolla, ettei kannata huolestua =)

Itämaista vähän joukkoon

2010-10-02T10:06:00.001+03:00

Viikonloppu. Mahtavaa. Viikolla tuli ympäröivät pellot täyteen taas sitä itteensä ja pakko myöntää, että hampaisiin ottaa. Kaikki tuuletusaukot on tiukasti ummessa ja paras pysytellä sisällä. Kattiparat haisee ku kadotus pihalta tullessaan; turkkiin näköjään tarttuu urakalla. Onneksi päivät on oltu muualla ja osin illatkin. Samalla vauhdilla ku sitä sontaa lappas reviirin reunalle, on menny koko viikko muutenkin ja eihän siinä pysyny lopulta mukana ilman piristettä. Olen taas kerran kahvikoukussa - shit. Nytki join heti aamusta ja karmee olo =).

No vastapainoksi sain tavattua loppuun John Daido Loorin Zen ja luovuus -kirjan. Ehkä vähän kokeilin meditointiakin pitkästä aikaa ja pääsin vakiotasoilleni melko helposti. Positiivista todeta, vaikka on ollut ihan toista laitaa jo pitkään. Sopiva sattuma, että kirjoittaja oli juuri valokuvaajakin. Sai uusia ideoita ja näkökulmia siihenkin puoleen. Vielä en pidä itseäni edes harrastelijana, mutta voihan räpsijäkin joskus erehtyä jotain tekniikkaa kokeilemaan. Valokuvakerhoa painostetaan perustamaan entistä tiukemmin ja muutama uusi innokas osallistujakin olisi jo tiedossa. Kaippa sitä pitäisi vaan heittäytyä ja ottaa aika siihen jostain muusta.

Eilen oli jotenkin paikasta toiseen liehumisesta huolimatta tasapainottavia efektejä ympärillä. Kokouksessa katselin tällaista taideteosta.

Kuusiruutuisen ikkunan eteen vedetyn valoverhon läpi näkyivät kauniit villiviinin oksat (rajasin kuvasta ikkunan edessä istuvan pois =)). Taidetos oli eläväinen ja jotenkin itämainen väritykseltään. Aurinko paistoi todella kirkkaasti koko päivän ja ruskaväritys oli entistä mahtavampi kylmien öiden ansiosta. Oli juhlaa polkea paikasta toiseen mutkittelevia maalaisteitä, kun väritys oli välillä aivan ihmeellinen. Löysin yllättäen paljon uusia, kuin tyhjästä syntyneitä, taloja, joissa oli erikoisia rakenneratkasuita ja värejä. Pääsin myös elämäni ensimmäiseen todelliseen akupunktiohoitoon, joka perustui aidon kiinalaisen lääketieteen harjoittamiseen. Siinä kuumennettiin neuloja moksalla ja henkinen puoli otettiin huomioon kaikella tavalla. Oli yksi parhaita kokemuksiani tähän mennessä ja takuulla otan näitä hoitoja lisääkin. Mennen tullen kävelin auringossa ja ihailin maisemia sekä raikasta kuulakasta ilmaa. Vielä illalla pimeässä olin huvipuistolla ja pesin ilokseni parakin paraatipuolen lattian. Kuuntelin rääkysoittoa radiosta, tarkemmin määriteltynä diskopalloa, ja heilutin moppia vedenkeittimellä järjestämälläni tulikuumalla vedellä. Sitruunan tuoksu vaan jäi jälkeen. Ei hullumpi päivä ollenkaan.

Tänään olisi taas huvipuistoa tiedossa. Rakennussiivoojan juhlaa toisten painettua hommia viikon täydeltä. Itse hulina siellä jatkuu myös. Yksi kaivaa, toinen kiskoo muottilautaa irti ja kiipeää viimeistelemään kuistin kattoa. Sitä rataa. Hienot olosuhteet näyttäisi nytkin olevan tulossa. Kotona olisi myös tehtävää, mutta jääkön nyt pommi ja löyhkä odottamaan. Myöhemmin, myöhemmin....loisteliaaksi lopuksi.

Mietin tässä, että tekisinkö kuivakakun vai omenapiirakan mukaan. Teen kuivakakun, jonka taikinan sekaan heitän pieniä omenakuutioita...toimiikohan sellanen. No, jää nähtäväksi.

Padon reunalta

2010-09-28T18:01:00.001+03:00

Kävin hakeen taas koskelta energiaa

Saku ja sadonkorjuu

2010-09-27T20:40:00.000+03:00

Ne on sitten kuivan kesän valkosipulit nostettu. Aika tavalla naurattaa sadon määrä. Jos näistä laitetaan uusi sato kasvamaan, niin syötävää jää hintsusti. Kasvihuoneesta päätin napata patterin kiinni, kun yöt jo kylmenee eli loput tomaatit vihreinä sisälle. Ei siinäkään määrässä ole kehumista. Omenia olisi joitakin vieläkin laittaa hilloksi, piirakkaan ja vaikka tehdä ihan piruuttaan omenariisipuuroa, mutta saapas näkee, mitä kenkä tekee. Todella kannattaisi ensi keväänä harkita parikin kertaa ennen kuin ryhtyy taas intoilemaan kylvämisten kanssa. Koko kesän saa kantaa vettä ja huolehtia tuuletuksista sun muusta, mutta hyöty on melko marginaalista. Ehkä kaikessa onkin joku muu idea. Tapoja, fiilistelyitä ja jonkin siivellä elävän ötökkäarmeijan hyysäys. Tuhansia kirvoja on juhlinu mun kustannuksella tänäkin kesänä ja viimeset salaatinlehdet päätinkin jättää niitten eväiksi. Saku hyppeli koko kesän kasvihuoneessa ja verotti omalta osaltaan mättäitä. Paprika raukka kukkii vieläkin, vaikka villakirvat on likipitäen selvittäny sen. Edes mikään määrä 'turvallisia' kemiallisia suihkeita ei tehonnu niihin, joten luovutin aikaa sitten. Yks saku muuten löyty valkosipuleita nostettaessa syvältä mullan joukosta. Se oli menny jo talviteloille. Peiteltiin se uusiksi. Rikkaruohoa ja lintujen nokkimia omenoita tuli kerättyä pois silmistä.

Noin yleisesti on jotenkin jäytävää aikaa. Asiat ei oikein luista. On kaikenlaista kremplaa ja unohtelua. Välillä ihmettelee, miten niin monet asiat voi olla hukassa tai vaiheessa. Mitä oikeen pitäs tehdä, että kotoperänen viisaus: "Muista aina kaikki asiat!" toimis edes hippariikkisen. Olen sitäki pohtinu, että asioilla ei enää tunnu olevan mitään tärkeysjärjestystä. Ei se sinällään mitään, koska hetkessä eläminen on ainut, mikä enää toimii, ettei siinä mitään järjestystä kai enää mietitäkään. Silti juuri pienen asian unohtaminen kirpasee yleensä järjenvastasesti eniten. Mitähän tässä koitan söpöttää? Kaippa kaikki tärkeä ja suurilinjainen sujuu, mutta on epämiellyttävä olo pienten töppöjen ja hidasteitten takia.

Viikonloppuna oli huvipuistoa, keppihevoskisaa ja synttäreitä. Aika meni siivillä. Nyt on vähän omatoimista opiskeluntapaista ilmassa. Kaikissa tapauksissa suuriakin muutoksia ja sopeutumista odotettavissa. Ihmiset reissaa tai vähintään suunnittelee tulevaa matkaa. Normaalia syksyä varmaankin, kun haalitaan aktiviteettia. Silti tuo sakun mullan joukkoon kaivautuminen jotenkin kiehtoo =). Se ei ollut huolissaan ulkonäöstään - sen voin kertoa tässä yhteydessä.

Ostin jonkun zenluovuus-kirjan eilen ja sitä tavailen nukkumaan mennessäni. Veri vetäisi meditointien maailmaan ja aina vaan sätkyttelen mahdottoman keskellä. Parasta kai olisi osata heittää meditaatiolle oli sitten missä hyvänsä. Joskus se toki tuntuu onnistuvankin, mutta viimeaikoina ei ole tullut edes mieleen kokeilla. Iltateelle ilman suurempia seremonioita ja sitä rataa. Eilen oli muuten hienoja ruskamaisemia ja tajuton kuuilluusio.

Vetää synkäksi

2010-09-22T21:11:00.000+03:00

En tiä. Joltisenki väittäsin, että tää pimenevä syksy vetää väkisin kärryä alamäkeen. Eilen kävin huvipuistossa hämärän rajamailla tuijottelemassa sateessa kastuvia juhlinnan jälkiä. Pariin viikkoon ei rakennussiivooja ole käyny paikanpäällä ja tilanne on päässy lohduttomaksi. Seisoin siellä tumput suorana, enkä osannu tarttua kuin muutamaan kyytiin nostettavaan jämälautaan. Pakenin mökkeröön lakasemaan lattiaa ja siistimään onnetonta kyökkiä. Kahvinkeitin teki mieli heittää kaikkineen roskiin, mutta sitten kuitenkin vedin syvään henkeä ja edes huuhtelin sekä luutusin sen. Joskus, oi joskus, mulla on vielä kehityskohde, jossa perusasioiden huolto on liki huippuluokkaa. Ilmeisesti mun luomiskyvyt on vielä tosi heikot, kun en tämän kummempaa ole osannut vaatia tällä kertaa. Leukojen läykytys viemäriin liitettävästä lavuaarista vesineen samoin kuin vessakuvio on mennyt kuin vesi hanhen selästä toistaiseksi. Tänään sitten vatitiskinä hoidin pahimpia vähän perusteellisemmin, mutta aikaa meni tuhottomasti ihan kiville. En luultavasti näe taaskaan metsää puilta, mutta ah-dis-taa.

Töissä tulee sählättyä, kun asioita on liikaa. Onneksi väärille henkilöille menneet kyselyt on tähän mennessä piristäneet vastaanottajien päivää, mutta jos sama jatkuu, niin ehkä siinä yhden jos toisenkin hymy hyytyy pikkuhiljaa. Iästä ja näppäryydestä riippumatta vähän jokainen on saanut todeta, että asiat ei vaan onnistu tällä viikolla. Vähintään järjestelmät kaatuilee.

Tankkaan syömisiä, kirjoja kirjastosta ja pakollisen optikkokäynnin yhteydessä hankin uudet rillit, vaikka vahvuudet ei muuttuneet. Edellisistä tosin on jo maalit kuluneet, että kohtuullinen hetki toimia. Kaikki liikkumiset ja kaalikuurit on olleet vähäisiä villoja. Juustonaksia poskeen. Ymmärrän luolan perälle käpertyvää otusta, joka kokoaa kaiken omaisuutensa siihen hollille ja jää odottamaan parempia aikoja.

Ei tässä sitten paljon muuta. Kattien häätö synkkään yöhön ja itekin unia katteleen.

Elämyksiä siisteihin lokeroihin

2010-09-19T22:25:00.000+03:00

Hieno viikonloppu takana. Päässä menee taas pitkän aikaa monta raitaa ja niistä kehkeytyy jotain näkemystä ja kokonaiskuvaa ajan kanssa. Aina oppii uutta, näkee ennennäkemätöntä, kuulee ihmeellisiä ja toivottavasti muuttuu fiksummaksi kokemansa myötä. Ainakin oli kaikki seura mieleistä ja omalla aaltopituudella. Ei vienyt energiaa, vaan latasi akkuja. Elämään jää monta vitsiä ja sanontaa =D. Aivan samoin kuin muutamia viikkoja sitten. Mua on nimittäin vaivannu 'fasettilukko' kiitettävästi ja huvipuistossa valmistu hölpät. Terveisiä vaan niille, kun vielä pysyy mukana jutussa =). Tän kertasia pitää vielä toistella riittävästi, että jää pysyvä jälki eloon.

Ikea on nyt koettu. Mieluinen opas oli mukana ja kaikin puolin tarpeen, että sain perässä ajaa paikanpäälle ja kaikki krumeluurit tuli sisäistettyä. Aikaakin sai kulumaan kiitettävästi. Ensiskannauksella oli paineita hankkia tiettyä laatua ja jonkinlaisen otoksen raahasimme mukaan. Mulla oli auton perässä jo kaivurin kauha pohjilla, mutta hyvin saatiin pakattua lisää painoa. Samalla reissulla olin jo vaatesateessakin ja yksi jalkajakkara myös siellä kyyhötti kauhan vieressä. Myönnettävä on, että muutamat kynnetkin siinä katkeili, mutta eipä hätää. Sain lahjaksi elämäni parhaan kynsiviilan ja nyt toisen lahjan loimotuksessa viilailen asiat kuntoon. Tietysti hamstrasin 'siskon pajasta' lajitelman koruja, kun oli taas uusia innovaatioita syntynyt. Päällisin puolin tuntuu hyvinkin materiaaliselta, mutta väittäisin, että kaikessa on 150% henkistä sisältöä. Materia on sivuilmiönä hyvinkin merkittävissä ihmissuhteissa ja palvee käytännön toimintaa juuri tämänkertaisessa elämässäni. Aivan parhautta!

Kotona vapautin työmiehen toimintaansa ja kokosin pelastavan kalusteen lisävarusteineen. Edelleen uupuvasta sähköruuvarista olin pakotettu pitämään esitelmän myöhemmin illalla, kun moni paikka kolotti pienellä kuusiokulmavimpulalla vääntämisestä, mutta suoriuduin kaikesta aika hyvin. Saan vaikutelman, että teen muutaman lisähankinnan tulevaisuudessa ja elämä helpottuu jälleen kerran tuntuvasti. Monikin idea sisustusmielessä jäi muhimaan ja saatan harkita keittiöratkasuita samasta kohteesta tulevassa.

Vettä on tullut taivaalta, mutta kaivotilannetta säästellen kävimme pihasaunalla edellen peseytymässä. Tänään kuutamo valaisi niin hyvin, ettei tarvinnut lyhtyjä ripustella valaisemaan ollenkaan. Toissailtana olikin erityisen idyllinen saunareissu, kun meni vähän myöhäiseksi ja neljä lyhtyä oli viritettynä valoa antamaan. Puusaunan löyly oli lempeä ja leveillä lauteilla melko hyvin rauhallisessa ja hiljaisessa tunnelmassa sai oleskella pitempäänkin. Tämäkin kaivohaaste on pakon edessä tuonut sivuunjäänyttä käytäntökulttuuria tyrkylle ja oleminen on heti hienompaa. Ei voi valittaa!

Tämän otuksen pitäisi taas jo olla nukkumassa, mutta ehkä hetken vielä kirjaan perinteistä päiväkirjaa.

Suoraviivasesti...selväksi

2010-09-16T20:24:00.001+03:00

Aika hieno päivä vielä töistä tultua ja avasin auringon lämmittämälle terassille oven. Hetken päästä siellä oli rontit ottaneet parhaat paikat. Houkutteleva asento molemmilla, mutta ei auttanu heittäytyä ihan tohon malliin.

Siinä postia selvitellessä ja sapuskaa alotellessa sain heti kärkeen pakkomielteen tilata postimyynnistä sormuksen (ihminen voi vajota aika alas =)), mutta koot oli täysin omituisia. Kiukkusin ku pieni kakara pöperöä laittaessa, kun perinteiset suureet ei toiminu, eikä firman sivut tai googletus tuottanut vastauksia pikavauhtia. Toinen tuli kotiin ja otti mitään epäröimättä puhelun suoraan kyseiseen firmaan. Tyttöset palvelee miehiä aina niin auliisti, että sai tietysti vielä hyvän kohtelunkin. Siinä ohella pyöritti sapuskan loppuun ja kävi hakemassa pajasta mauserin (jota en uskonut edes löytäväni - ainakaan toimivaa) ja mittasi entiset sormukset, että sain haluamani tiedon. Kuinka voi ihmisten energiatasot olla niin kaukana toisistaan? Minäpä vastaan. Sen täytyy johtua elämänasenteesta. Yks söi, selvensi, mitä on ohjelmassa ja lähti toteuttamaan. Upeeta!

Viimein olen saanu hävitysvimman päälle ja kytkettyä käytännön toimiin. Uusia ideoita kodinhoitoon tulee nuoremmalta sukupolvelta kiitettävästi ja nautin fiksuista ratkasuista. Mulla on selvästi ollu joku vanha vinouma, että roskat piiloon. Olen tokunnu ikiaikasten muovikassien, liian pienten allaskaappien ja kaiken maailman pärekorien varassa. Auta armias, kun menen heti viikonloppuna eka kerran elämässäni Ikeaan. Mullekin tulee jätepaperit, lasitökit, metallijäte, puolipitoset vaatteet, Uffiin menevät rytkyt jne. yhteen 'kirjahyllykköön' tosi näkyvälle paikalle, mutta laatikoihin pois silmistä ja helposti ilman pusseja siirrettäviksi loppusijotukseen. Monta kuolettavan tyhmää ratkasua lähtee kämpästä iäksi, eikä tu ikävä!

Töissäkin on lentäny isän kädellä. Pikkasen hirvittää, että jotain voidaan vielä kysellä perään, mutta suurinta osaa ei kuitenkaan. Se on pikkuhiljaa pakko myöntää, että paperittomuus on aika pitkälle jo toteutunu. Pöytätilaa tarvii paljon vähemmän, kun kaikki on jo käytännössä koneella ja ainakin aina sinne vietävissä. Suurin osa töistä on myös etänä hoidettavissa. Olen ikionnellinen, että työpareina on jo useamman vuoden ollut itseäni nuorempia, näppäriä ja innovatiivisia naisia. Taas uusi kehissä ja nautin jo etukäteen, miten monikin asia kokee läpivalasun ja parit kirurgiset operaatiot. Kaavoihin jämähtäneet asiat pistetään uuteen formaattiin ja taas toimii entistä järkevämmin.

Haasteena ylipäätään tulevassa on kai kuvien osuus. Se, että osaisi tuhota tarpeeksi surutta turhia otoksia. Kuvat vie paljon tilaa ja suurien määrien sorttausta jotuu jo muutenkin tekemään ennen kuvankäsittelyä, että tuntuu melkein kohtuuttomalta ajatella, että joskus jälkeenpäin joutuisi vielä tehdä poistoja. Tarvii anoa viisautta jo lähteissä. Kansiointi on myös taitolaji sinänsä ja varsinkin niiden siivous. Huomaan, että olen samalla aallonpituudella nuorempien kanssa nimeämisessä, mutta päällekkäisyyttä on vielä sukupolvesta huolimatta kansioketjuissa. Ehkä säilytys on kollektiivisesti lapsipuolen asemassa samoin kuin jätepaperikorit. Ihailen edellen ihmistä, joka jo asiaa käsitellessään muistaa toimittaa loppuun käsitellyn loppusijotukseen saman tien. Missä on sitte se luukku kotona, johon nakataan roskapostiksi käyny sormuskuvasto, ettei siitä kuulla enää sen perään =). Joo joo. Mun piti lopettaa mainospostin vastaanotto. Tänäänkin jäi vaiheeseen juuri kyseisen firman mainospostin kielto. Teen sen kyllä, mutta eivät tee sitä tietenkään helpoksi. Enkä ole muistanut kysyä perheen mielipidettä muusta mainonnasta. Ehkä tänä iltana....

Mun selän takaa kuuluu töminä tasasin välein....tänään jo kolmatta kertaa. Kultakutri innostu kerranki ehdotuksesta, että juoksee talon ympäri. Ny meni 14. kierros. Aamulla sen oli vaikee heräillä ja lopulta sanoin, että mee seisoon nurmikolle hetkeksi paljain jaloin. Innostu heti, kävi ja kuivaili jalkojaan pyyhkeeseen. Oli jo täysin virkee, kun toisteli, ettei suosittele kelleen samaa hommaa ainakaan pitkäksi aikaa. Taisi aamukaste olla aika kirptsakkaa. Selostin vaan, miten jotkut karasee itteään pikasilla aamukastekävelyillä flunssaa sun muuta vastaan, mutta ei saa olla kauan. Koko aamu meni aika helposti sen perään. Sanokaa mun sanoneen: Vaihtelu virkistää =).

Rontteja vaihtelu ei näyttäny virkistävän. Ihan uudet unimestat oli löytäneet. Loppuviimein itekin olen ollu jo aika poikki tänään aamusta lähtien. Jotain omituista kropassa on edelleen ja aamut on hankalia. Ritsasta en periaatteessa viiti enää tilittää, mutta entisellään on tilanne. En anna pikkujuttujen masentaa. Menee tää näinki ja viikonloppuna otan kaiken irti luvassa olevista kohokohdista.

Nukkukaahan hyvin!

Käänteitä luonnossa

2010-09-13T19:13:00.001+03:00

Olipa taas vaiherikas työpäivä. Hädin tuskin olen toipunut oudosta taudistani; vieläkin pää on ontto ja heikottaa. Kävin sitten päivän päätteeksi koskella räpsimässä. Kuva on melkein kuin jostain hienommastakin paikasta. Luonnossa olo kyllä heti tasottaa.

Meiltä loppui eilen kaivosta vesi. Eipä ole tapahtunutkaan ennen. Onneksi on kaivoja ja pihasauna. Elämä on nyt tietysti taas hiukan haasteellista joiltain osin, mutta kerrankos sitä sätkitään yllättävässä olosuhteessa. On niin paljon muuta, että odotellaan rauhassa.

Kaivurikin on kotiutunut ja sisäänajettu. Ei mikään kukkanen ulkoisesti, mutta hoitaa hommansa. Saa kyllä hoitaakin, kun mahdollisesti jo tänä iltana siirtyy tositoimiin.

Taidan mennä nyppimään rikkaruohoja ja laittamaan purkkiin talveksi sisään tuotavia kasveja. Ihanaa, kun on lämmin ilma. Tekee mieli kehitellä loppusyksyn retkipesiä vaikka minne ja kokeilla yöpyä vaikka minkälaisissa nurkissa. Eilenkin pihasaunalla meinasin kammeta keskeneräiselle pukuhuoneen parvelle ja jäädä sinne yöksi.

Huiputtaa

2010-09-08T19:43:00.000+03:00

Nyt mulla on meneillään taas jonkun sortin päänvippaus. Näitä on hauska seurata, mutta ei toisaalta kuitenkaan kiva käydä läpi. En kykene kirjottamaan sähköpostia. En sitten minkäänlaista lyhyttäkään kommenttia. Ei paha katastrofi, mutta aika monet varmaan ihmettelee, kun ei mitään inahdustakaan kuulu. Töissä on tietty ollu pakko naputtaa jotain, mutta kaikki vähänkin privaatti on täysin tiltissä. Luultavasti tällasta ei ole koskaan ennen käyny näin totaalisti, kun oikein kiinnitän ilmiöön erityistä huomiota. Mistähän nyt on kyse. Ehkä osuu vaan yksiin yllättäen tulleen raihnasuuden kanssa. Mitään varsinaista vikaa ei ole, mutta jos kuulisin saaneeni myrkkyä neljä päivää sitten, en hämmästyisi yhtään. Olo on tasan kuin myrkytyksen saaneella. Ihan niin ku tietäsin, mitä sellanen on, mutta voisin kuvitella sujuvasti. On sellanen olo kuin miltä pahasti krapulainen näyttää - jos oloa ja ulkomuotoa voi tällai käsitellä. No, ehkä jopa näytän hippasen krapulaiselta =). Myrkyn syöneenä olen sitten ollut pitkää päivää ja iltasäätämistä. Nyt on jo harvinainen päänsärkykin. Ei melkein huvita kysyä, että mitähän hyvää tästäkin syntyy.

Kaikenlaista mukavaa on tarjolla joka puolella, mutta ei kertakaikkiaan ole edes järkeä liian moneen lähteä mukaan. Varsinaiset kurssit ja harrastusryhmät päätin jo etukäteen jättää tällä kaudella väliin, mutta nyt saan olla tarkkana, etten lupaile paljon muutakaan. Ettei vaan iskisi perin vanhuus saman tien, kun tuntuu, että perusasioiden pyöritykseen ei kohta resurssit riitä. Taitaa olla vaan sopeutumisvaikeuksia normaaliin syksyn isoon pyörään.

Tarvii jättää nyt tämäkin selitys tähän, ettei tule liika paha olo =). Menen vaikka huilimaan, kun niin huippaa.

Näkymät uusiksi

2010-09-05T23:02:00.002+03:00

Heivasin huonekalut taas kerran muutamilla kierteillä. Nyt meillä on pieni tv-huone leivinuunin ahtaamassa tilassa aulan tuntumassa. Olohuoneessa on enää työhuonetta, makuukammaria ja sitä seurustelutilaa, että yksi toiminto vähemmän =). Hilasin jo välillä yhden pöytäryhmän siihen, mutta sain kohteliaan neuvon ja se lensi seuraavassa kieteessä terassille. Rapsin kaikki taulut seiniltä ja jopa ruuvit ja naulat. Kuvittelin laittavani vain muutamia. Taas kohtelias ehdotus, että mitä jos olohuoneeseen viimeinkin laittaisi kaiken mahdollisen seinille.....huuuuuu. No, katsotaan, kokeillaan, muttei ehkä sittenkään kaikkea. Taas lähti monta huonekalua 'ulkokartanolle' ja vaihtelu sinällään jo virkistää. Sain imuroitua kaikki nurkat, kun lähes jokainen mööpeli liikkui paikaltaan.

Varsinainen murheen kryyni - omituiset pinot tasoilla - voi sanoa jopa lisääntyneen. Ei se mitään. Koko operaatio oli oikeastaan sijaistoimintaa, kun en saa tartuttua omaan vaatetilanteeseeni. Pinot odottavat rauhassa omaa vuoroaan niin vaatehuoneessa kuin muuallakin. Ompelukoneen vierestä sain korjaukseen tuodut tehtyä ja vain ehkä siksi, että kone on valmiina pöydällä. Monia rumia sanoja kuultiin ja tyylilleni naurettiin, mutta omaksikin yllätyksekseni osasin vanhojen kuulopuheiden perusteella ommella verkkareitten sisävuorin nurjalta (vyötärönauhan pidennyksen jälkeen) nätisti pienen sisäsivuun tehdyn aukon kautta. Ei päivää, ettei vähä luonnaa!

Illan mittaan olen paperiveitsellä (tä, mitä? mattopuukolla!) viillellyt tapettiin siistejä kolmioita, että uudet tauluruuvien paikat saa myöhemmin maisemoitua takaisin. Koko tapetointi on tehty jämärullilla niin, että seinät on raidalliset. Ei maksa vaivaa tehdä mitään kallista, kun tietää oman muutostahtinsa =). Ei muuten taaskaan yhtään toimivaa sähköruuvaria missään! Vanha kunnon keittiöruuvari oli taas kunniassa. Mulla on aina ollut lusikkalaatikon vieressä ruuvari, johon saa vaihtopäitä ja kaikki tietää, että syntyy totaalisen suhteeton meteli, jos sitä ei ole palautettu paikalleen.

Ympäröivillä pelloilla tehdään oikeen massiivisella kaivurilla ojien perkausta. Tasanen jurnutus on kuulunu useemman päivän jo. Pienimuotosempaa vastaavaa odotellessa.... Hankinta on nyt vähän jäähdytystauolla, jos vaikka löytyisi vielä vähän kohtuullisempaa hinnaltaan. Nyt olisi kyllä ihanteelliset kelit kaivella =).

Pudonneita omenoita keräsin kompostiin, mutta onneksi tänä vuonna ei ole suuria määriä. Lämmitystä on aloteltu puulla ja pattereita ilmattu. Kaikki ulkona olleet kylmää kestämättömät kasvit olen jo pelastanu, mutta kasvihuoneessa on vielä muutama purkitettava ja sisälle tuotava. Itikkaverkot ja -lameet on viety talviteloille. Kaikkea pientä viemistä ja tuomista on koko ajan. Aika on korostuneen konkreettista ja maadottavaa. Nyt ei auttaisi kovin pelkästään haaveilla, vaikkei varsinaista perinteistä talven varalle hamstraamista tai varustamista tarvitsekaan tehdä. Helpottaa kuitenkin, jos vähän on kesähepenettä heittänyt sivummalle ja kaivanut paksumpaa esiin. Henkisesti täytyy vielä terästäytyä, mutta ehkä se tästä.

Onnea on kuitenkin päästä puhtaana lämpöisiin peittoihin omassa rauhassa ja melko hyvin valmistautuneena tulevan viikon haasteisiin. Tällaista yltäkylläisyyden ja rauhan aikaa eläessä toivoisi muistavansa olla tyytyväinen ja kiitollinen. Välillähän tämä uhkaa olla vähän tasapaksua, mutta parempi sentään moneen muuhun verraten. Näin muuten viime yön niin levottomia ja älyttömiä unia, ettei paljon viitsi toistaa. Mistähän taas tuuli?! Menenkin saman tien katsomaan, mitä nyt on 'laitettu nauhalle' ensi yötä varten =).

***

2010-09-02T21:44:00.001+03:00

Nyt illalla... omituista ulkona...

...perin omituista...

No tämä oli pari iltaa sitten.... ehkä kaikki alkoi silloin...

Kuoppaa turhille vitkuttimille

2010-08-31T18:04:00.001+03:00

Kun mä nyt olen nykyisin kova valokuvaamaan ja nytkin kamera kulkenut tiukasti käsilaukussa oopperareissut ja todella upeen viikonloppureissun vielä kaiken vaiherikkaan pariviikkosen huipuiksi, niin aattelin viimein purkaa kuvat koneelle. Siellä oli tämmönen. Pelkästään.

Totuus on, että en ole edes yrittänyt ottaa kuvia pitkään aikaan.

Kerron näistä vempuloista. Mies löysi ne eteisen hyllyltä ja kysyi, että mitä sä olit ajatellu näille. Vastasin, että ei harmainta aavistusta. "Sä olet oikeen pessy nää?" "Joo, mutta älä kysy miksi." Siivottiin pajalla jotain epämäärästä pientä viikkoja sitten ja löysin ehkä 10 vuotta sitten työkalusäilytykseen siirretyn vanhan keittiölaatikoston. Sieltä löyty vajaa laatikollinen keittiötarvikkeita, joista muutamia huvikseni keräilin pesuun. Tupperin oliivilusikka oli melkein löytö, kun juuri sellasta oli kaivattu kahdessa vieraskattauksessa. En enää tienny sellasta omistavanikaan. Tällasta tää on! Meillä oli kauan hauskaa, kun venkoilin, että eikö noin siistejä johonki vois käyttää. "Basilikan taimien tukemiseen, kukkakeppinä? Vai ne on tietty ruostuvaa, kun on tommoset 70-lukuset?" Käskettiin kokeilla tarttuuko magneetti ja tarttuhan se; karkastua terästä varmaan. No ei sitte. Monta turhaa käyttötarkotusta keksittiin ja niillä pelattiin jo jotain peliäkin, mutta kai ne lopulta lähti vähin äänin. Pyysin ne kuvattavaksi, että voin hirnua itelleni blogissa.

No-mitä, samana iltana lähdin sienireissulle ja piruuttani pistin miesten eripari sukat kenkiin vai sanotaanko se jalkaan =). Löysin kaapista valehtelematta 9 eriparisukkaa samasta nipusta. Jostain käsittämättömästä syystä olen säilyttänyt parittomia nipussa ja laittanut ne sellaseen paikkaan, että kukaan niitä ei olisi osannut etsiä. En minä itse ainakaan. Voihan niillä pyyhkiä pölyjä - varsinkin, jos pujottaa varsiharjan päälle, mutta.... en mä vaan pysty selittään. Asiat on siis tällä tasolla! Täysi kyvyttömyys välillä heittää vaan saman tien! Kyllä olis nuijalla töitä ja vois alottaa ehkä siitä pään sisäisestä tilanteesta ja hivauttaa pari kertaa lähikohteeseen.

Nyt mua naurattaa korkkaamaton savunharmaa Mariskooli paketissa yhessä kaapissa, kun lukasin Utumiehen juhlakirjotuksen kommentit. Miten paljon ihmisillä on kaikkea älytöntä nurkat notkollaan, mitä ei tulis mieleenkään laittaa käyttöön tai esille. Jotenki vois kuvitella, että eriparisukilla ja muotoilukukkasella on vissi ero, mutta mistäpäin kattoo ja mihin sen rajan vetää. Meillä on suvussa kulkenu viisaus, että kaiken palavan saa vielä anteeksi, kun sen voi loppukädessä pistää maanparannukseen. Tarvii tietysti olla olosuhteet pistää kunnon praasu aina välillä palamaan. Nyt olis sopivat kelit kyllä....hmmm, paljon syntejä anteeksi =).

Muistaako kukaan, miten joskus haaveilin kaivurista? Nyt siitä meinaa tulla totta! Niin suuri ja huonosti palava vehje, oih. Puhe on ollut vain minikaivurista ja luotan, että siinä pitäydytään. Sitä jaetaan ja vuokrataan ja vaikka mitä tietysti, mutta sittenkin. Sillähän voi laittaa paljon tasaseksi, jos niikseen. Kaivaa peltoon vaikka ensiluokkasen nuotiopaikan =). Jos se todella tulee, niin kokeilen olisko musta sellasen puikkoihin. Traktorin kanssa kävi vähän hönösesti ekalla yrittämällä ja prätkäsysteemitkin luovutin aika helpolla. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla!

Tässähän melkein piristyy. Mulle ottaa aina tää syksy koville, kun kosteus lisääntyy ja vilu hiipii luihin. Enteet tulevasta kylmästä ja ankeemmista ajoista on niin haisteltavissa. Vaatii kyllä melko massiivista huonekalujen siirtoa ja joitakin rutiinimuutoksia, että todella piristyn, mutta se kaikki on helpostikin täysin omatoimisesti tehtävissä. Pärjään omillani!

Lämminhenkinen ympyrän sulku

2010-08-29T21:17:00.000+03:00

Jiihaa. Väsynyt, mutta onnellinen. Ympyräni sulkeutuu näin neitsyenä pikkuhiljaa ja täytyy sanoa, että vaikuttava vuosi taas takana ja lopetuskin oli itselleni tärkeämpi kuin vuosiin noin yleensä. Sain niin paljon pähkäiltävää pieneen päähäni, että olen tyytyväinen ja ylipäätään olen tyytyväinen, että tämän elämän ystäväpiirini vankkenee. Tärkeillä ihmisillä elämässäni on yhtä hyvät taustatuet kuin itsellänikin ja ystävät tuntuvat rakkaammilta kuin koskaan. Ei mitään hätää. Kasvu voi jatkua!

Ajattelin huvikseni uusia kaalikuurin. Paino ei ole noussut, mutta saisin kesän holtittomat ruoka- ja juomaheitot ehkä tasattua. Alkaisin oman vuoteni harkitummin. Perinteisesti kerään kuin vararavintoa näin syksyllä, mutta jospa lisään liikettä ja lämpötalous hoituisi sillä. Ainahan voi kokeilla.

Sattuneesta syystä olisi hieno sauma heittää kaikkea turhaa menemään. Jospa peräti heitänkin surutta! Jäisi monessa pienessä tilanteessa enemmän aikaa ja vaivaa keskittyä siihen, mitä vielä on. Puulusikka kopautetaan puhtaaksi ja seinälle roikkumaan =). Siihen malliin. Kieltämättä jo vähän alotin, kun kaikki otti silmään. Pyhitän ensi viikon rauhalliseen siivoukseen. Kasvihuoneeseen vietiin jo patteri varmuuden vuoksi, kun ilmat tuntuu yötä myöten viilentyvän aika tavalla.

Näsinneulan viertä jolkotti porukkaa, kun ohi ajettiin. Jotain sellasta vois myös harkita. Siis sitä jolkotusta. Ensin tietty vaan yhen sähkötolppien välin ja taas kävelyä raudan maku kurkussa, mutta sitä rataa. Käytiin perheen voimin kattomassa sienitilanne ja herkkutateista ruohosipulilla jo saatiin kunnon mössöt iltaleipien väliin. Hyvää! Pari kattia herätettiin myös mukaan, että nekin sai kuntoilua. Hyötyliikunta on aina mielekästä ja kivaa, mutta kävely tai juoksu pelkän liikunnan takia on aina ollu mulle melkosta myrkkyä. Pitää keksiä mielikuvajuttuja ja ajankulua vaikka mitä, että se luonnaa. Yksinkertasin on kävelymeditaatio. Se ehkä on paras konsti.

Tässä on nyt prosessoitavaa taas pienelle päälle sen verta, että vetäydyn makuukammioon pohtimaan. Tiedä vaikka näkisin unta auroista, joilla voi puida tai jotain yhtä ihmeellistä =). Hyviä ötyjä kaikille!

Elokuu

2010-08-27T15:52:00.000+03:00

Näinhän sitä eletään merkittäviä aikoja, joista ei kuitenkaan tule liiemmin merkittyä mitään näkyville. Monet asiat eivät ole tarkkaan ottaen edes minun elämää, vaikka eihän sitä oikeen muuta olekaan. Meinaan kuitenkin karata viikonlopuksi mukavaan seuraan ja sillä keinoin vieläkin korostaa tämän jakson merkittävyyttä. Uskoisin, että tulen muistamaan tulevan viikonlopun tapahtumat melko pitkään. Suoritan tässä sijaistoimintaa, kun lähdön suunnittelu ei tule kysymykseenkään. Sattuipa vielä kävijöitä tuossa, että hyvin sain siinäkin aikaa palamaan.

Viikolla kävin ensimmäisen kerran elämässäni oopperassa. Kansallisoopperan Taikahuilu, kyllä. Arvasin, ettei itse esitys ole parasta ajankulua, mitä itselleni keksisin, mutta kyllä siinä muutama elämys syntyi, joiden takia istuminen kannatti. Liittyivät johonkin nappiin osuneeseen visuaaliseen efektiin, jonkin kohtauksen kokonaisvaikutukseen tai sitten väläyksiin tarinan syvemmästä viestistä. Reissuun liittyi ajan viettämistä myös kulissien takana ja vaikuttavinta koko keikassa oli ehkä pukusuunnittelijan tapaaminen. Se ei ollut suunniteltua, mutta hän kertoi työstään ja esitteli suunnitelmiaan pitkän tovin kesken puurtamisensa. Lahjakkuus ja vankka ammattitaito ei ollut mitenkään kihahtanut päähän, vaan hänestä sai vaikutelman lämminhenkisestä persoonasta, joka on todella omistautunut työlleen. Hän oli siis Anna Kontek ja alkuperäiset suunnitelmamaalauksensa säilyvät mielessäni luultavasti loppuiän.

Töissä parasta oli eilen aamulla myöskin suunnittelematta tapahtunut järjestyksen muutos. Ensin lähti yksi kaappi, pian luovuttiin jo laatikostosta ja vielä hävitettiin yksi lisätaso. Sen jälkeen tuli tarve kääntää pöytäkokonaisuutta. Koko operaatiossa meni tuskin tuntiakaan, mutta parempi tuli ja sitten saimme vielä tänä aamuna uudet verhot viimein vihdoin. Piristävää. Kokeilen satulatuolia ja sekin on tuntunut tervetulleelta vaihtelulta. Varsinainen muutos jo siinäkin, että uusi työpari oli ensimmäistä viikkoa kouluttautumassa. Edelleen voisi sanoa, että jonkunlainen runsaus korostuu kaikessa.

En kovin ihmeitä ole itse yrittänyt saada aikaan viimeaikoina, mutta kaikki ympärillä tekevät paljon näkyvää. Ei hullumpi jakso. Luultavasti pääsen nyt vielä viikonloppunakin todistamaan toisten aikaansaannoksia. Juhlaa.

...vai onko sittenkään

2010-08-22T21:11:00.000+03:00

Tyhjästä voi nyhjästä ja varsinkin rauhasta käsin. Alan sopeutua tilanteeseeni ja käveltyäni pitkästä aikaa lenkin yhden sielunsiskoni kanssa alkaa myös valjeta, mistä kaikessa ehkä on kyse. Tähän täytyy nyt vaan tottua ja mennä eteenpäin. Viime aikojen fiilikset ja tyyli, millä asiat on hoituneet, saavat uutta valoa. Olen tainnut päästä joistakin asioista eroon ja nyt vaan uusin eväin eteenpäin.

Mukavassa seurassa on mennyt jo pari iltaa aivan yllättäen. Suhtaudun aivan kaikkeen entisestä poikkeavalla tavalla, mutta toivottavasti en päällisin puolin toimi radikaalisti toisin. Se olisi jo liian kummallista. Vähän mietityttää, mitä teen lukemattomilla asioilla, joilla yhtäkkiä ei ole juuri mitään merkitystä. No, ainahan on tullut uutta tilalle, kun jotain on häipynyt. Evakkokissa kuitenkin palasi yli viikon poissaolon jälkeen. Ei ollut tällä reissulla kärsinyt nälkää, mutta silti sai sille varatut erikoisherkut ja nyt nukkuu todella tyytyväisenä sisällä. Luovuin siitäkin henkisesti, että vähän sama kuin kaiken muunkin kanssa - en tiedä oikein miten suhtautuisin. Näköjään silittelen ja olen sille läsnä, mutta on aivan samantekevää, jos lähtee lopullisesti huomenna.

Kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa ja pari aivan uutta kokemustakin, joita odotan, mutta suunnitelmallisuus ei toimi. Joka asiaan on mentävä tyhjältä pöydältä. Olkoon sitten näin. Se näköjään toimii kuitenkin. Toimettomana pällistely kieltämättä häiritsee, mutta ei kai se haittaa, kun kaikki oleellinen tulee kuitenkin tehtyä. Aivan tyhmältä tuntuu kirjata mitään. Yleensä tämäntapaiset menee ohi tai siis niihin ilmeisesti tottuu.

Täytyy mennä taas vaan ihmettelemään. Kyllä tästä jotain uutta syntyy kohtapuoleen.

... ja tyhjästä on paha nyhjästä

2010-08-19T20:18:00.000+03:00

"Kunka tää elämä ny on tämmöstä, ku vellissäki on luutu?" Mun käsikirjotus ontuu tai elämä muuten vaan irvailee mulle. Evakossa ollu katti ei tuu takas, vaikka olen vannonu vääntäväni siltä niskat nurin, kun viimein tulee =). Sen idoli, kotielvis, on varmaan vahingossa deletoinu sen pupuna, kun loikki sänkipellosta niin huolettomasti. Kolme päivää sitte se tuli just sillai ja hävis niillä paikoin pitkään ruohoon, missä elvis sitä ootteli. No ei tää mitään. Olen salassa vähän Linkola kissojen suhteen. Luonto karsii välillä pedonkin - on ne karsinu pikkulintuparkoja ihan tarpeeksi ja kaks vielä jatkaa projektia.

Kasvihuoneessa villakirva-armeija deletoi mun paprikoitten lehtiä nopeemmin kun mä niitä. Siitähän tietty lähetään, että nää on mun maita ja mä tapan ne, mutta en osaa olla tarkka niissä varopäivissä ja aina syntyy uusia yrittäjiä. Paprikaa tulee, ei sillä, mutta ne puskat on rumia ja raiskatun olosia. Ei tää mitään. En mä nyt niin sadalla ole muutenkaan ollu koko lasihuoneen kanssa.

Mulla on ollu pitemmän aikaa jonkulainen järki syömisissä ja juomisissakin. Eilen meni kolme kuppia kahvia ja illalla kellarin ovi narahti. Ostin jopa oikeen makeeta suklaata levyn, mitä en ole tehny naismuistiin (paljo pitempi kuin miesmuisti) ja vaikka en deletoinu sitä vielä eilen, niin äsken narahduksen jälkeen aloin jo sitäkin.

Eilen oli yks tikkausoperaatio, mistä olen vieläki ylpee, että pakotin hoitoon, mutta eihän se raatamistahtiin mitään vekkiä tehny. Jostain pyörrytyksestä oli juttua tänään (kuuma pätsipäivä takana) ja nyt lähti prätkähiiret sitte baanalle. Vannotin, että tänään ei sitte kaaduta tai mitään, koska mä en sit siinä tapauksessa jaksa. Siinä sitte vähän väliä hoiputtiin yhellä jalalla ennen lähtöä virne naamalla. Mä kostan!

Mua ei oo huvittanu mikään yhtään pätkän vertaa muutamiin viikkoihin, mutta kaikenlaistahan on silti tullu tehtyä. Jotkut viimesenpäälle ihanat kaverit elää vaikka mitä elämänkuvioita ja käväsen huipputunnelmissa niitten puolesta, mutta itellä on likipitäen tyhjiö meneillään. Vielä se paistaa risukasaankin, mutta täytyy myöntää, että just nyt ei niin kirkkaasti.

Aamulla raotin silmiä ja oli taas upee aamurusko. Sen, että löysin kameran ja kampesin itteni ulos paljain jaloin kylmälle aamukasteiselle nurmikolle, oli visuaalinen ihanuus muisto vaan. Kiitti! Musta katti könys väkisin sisään ja piti mut sitte syötyään hereillä tauottomalla puskemisella ja kehruulla varsinaiseen herätykseen asti. En jaksanu edes häätää sitä sängystä. Pesuun on menossa muutenki kaikki, jotta sou-vot.

Töistä en viiti referoida periaatteesta, mutta myönnettävä se on, että yhestä ihmisestä on repeemään vaan rajallisesti. Pidin hymyn ja rennon hyväntuulisen asenteen, mutta tehokkuusmielessä ... fokedöpaudit. Tärkeintä ehkä oli olla läsnä niinä hetkinä, kun kohtasi asiakkaita eri tuuteista. En varmasti kyennyt olemaan kummosesti edes niissä. Vaan - se riittää, mihin pystyin. Pitkä päivä ja 'putiikki' on vielä pystyssä. Hyvin tyhjäpäältä!

Vähänkö nyt sitten piristi, että sen lisäksi, mitä systerin kanssa eilen puhuttiin kaikenlaisen hävittämisestä (taas kerran), joku oli sitä oikein antaumuksella toteuttanu. Pitkän aikaa olen jo aatellu, että menneitten aikojen (jopa menneitten elämien) kertaus maistuu puulta. Päiväkirjoista koitin hakea taannoin jotain mahdollisesti käsittelemätöntä, mutta ei niitä jaksanu. Kai siellä voi olla purettavaa, mutta saa tulla tän hetken asioissa uudesti pintaan. En ajattele monestakaan asiasta samalla kaavalla enää. Onneksi ihminen tuntuu viisastuvan edes joissain asioissa. Totaalinen heittovimma on vielä jääny uupumaan, mutta aut armias, kun se iskee. Sitte tulee selvää jälkeä ja tilaa.

No ni. Elvis tuli huutaan. Sen yks nimi on Hinaaja sattuneesta syystä. Hoen sille: Pää kii! ja toinen vastaa iki-karmeella äänellään tunnollisesti. Tämmönen enkeli mä olen tänään. Se tässä on hienoa, että ei kiukuta tai vihastuta yhtään. Mua hymyilyttää ja tää on mun kieltä ja huumoria. Tällasena mut tunnetaan kautta linjan ja niin on hyvä. Tää koko pälinä tarvis deletoida, mutta joku kaunis päivä mä deletoinki taas kerran kaiken ja se siitä sitte. Uus alku. Eletään nyt tämä jakso loppuun ensin jollain viisteen.

Kaavailua tyhjästä

2010-08-17T07:54:00.001+03:00

Päivät nyt vaan hulisee mennä ohi, eikä tule paljon kommentoitua. Vähän tyhjäkin olo jossain taustalla, vaikka asioita tulee hoidettua. Monesti työn jälkeen kotona menee haahuiluksi.

Pihalla olen katkonut kuivuneita kukkavarsia urakalla ja levitellyt kehittymään jätettyjä siemeniä uusiin kohteisiin. Tomaatit alkaa viimeinkin näyttää edes joltain ja ensimmäiset vasta punertaa, kun toiset on syöneet satoa jo viikkotolkulla. Paprikaa, salaattia ja yrttejä on käytetty koko kesä ahkerasti. Tuuletuksen ja kastelun olen hoitanut huolella, vaikkei oikeastaan muuten ole mitään intohimoja koko asiaan. Kasvihuone on huollon tarpeessa monelta osin. Ehkä ensi kesänä.

Kissoilla oli jännää viikonloppuna, kun oli pitkästä aikaa koirakaveri hoidossa. Yksi on vieläkin evakossa =). Pitkäkarva puolestaan elvisteli henkensä kustannuksella ja kävi ronskisti huutaen tasan syömässä sisällä omalla kupillaan. Luotti, että pidetään iso otus kurissa.

Kirjastosta otin uusiksi lainaan joskus lukemani kirjat Mellon Rakkauden tiellä ja Cris Prentiss'in Zen ja onnellisuuden taito. Lukasin kerran ja koin hyvänä kertauksena, mutta tuskittelen, miksei yksinkertaset asiat voi tarttua tavoiksi pelkällä lukemisella =). Pohja ja ymmärrys on kunnossa, mutta varmaan käytännön käsiteltävää on niin paljon, että tietynlainen kyky rauhottua on heikkoa. Nyt on tyhjästä olosta huolimatta juuri jokin levottomuus luissa. Luulisi, että tyhjyys helpottaisi rauhottumista, mutta se tekee tällasen tekemiskeskeisen ihmisen levottomaksi.

Tänään on ideointipäivä. Se on parasta. Tulisi nyt oikein paljon uusia erilaisia väläyksiä ja sitä myöten intoa tekemiseen pitkäksi aikaa.

****

Epäonnistunut tuli kuvasta, mutta tältä ideointirakennus näytti aamuauringossa. Koko ympäristö oli kaunis ja ilma kuulaan hieno. Seura oli tuttua ja mieleistä. Aina kylvetään joitakin siemeniä itämään ja muutama naseva vitsi joukkoon.

Ajauduin sitten raksalle kahvio- ja siivoushommiin. Tuli pieni rippu selvää jälkeä. Noin muutoin siellä vääntyi rautaa ja asentui jo ikkunoiden yläpuolelle. Homma etenee =).

Pikainen kirjastovisiitti ja lopulta haahuilemaan kotopihalle. Melko pienellä vihjailulla sain aikaan rautaromukuorman illan mittaan lähtövalmiiksi. Haahuilusta voi siis olla hyötyäkin. Pari toimistohommaa vielä ja sitten on taas yksi päivä pulkassa. Näin sitä mennään kohti arkkua reippain askelin. Arkkuteema käväisi esillä päivän ideoinnissa ja koitan muutenkin pitää mielessä terveellisen kuoleman läpikäynnin vaikka meditoiden. Joutessani haluan jossain välissä väkertää yhden täysi-ikäisen vepsäläisen nuken elämänlankoineen päivineen =).

Omenapiirakka

2010-08-13T17:48:00.000+03:00

Siinä on nyt mökkiolosuhde taas kerran, mutta tarkoitus oli todentaa, että todellakin innostuin toisen kuvaamista piiraista ja tein tämän kesän ensimmäisen omani puista pudonneista siisteistä yksilöistä. Olen joskus oppinut semmosista ruokakorteista englantilaisen omenapiiraan pohjan ja systeemin. Tästä nyt puuttuu päältä aprikoosihillo kiiltelemästä, mutta ei sattunu oleen kaapissa. Nuo eripari ruukut on järkytys, myönnetään, mutta repäsin ne aitasta, kun pakko oli saada värin takia nämä ikääntyneet ruusupuskat ja siihen hätään vedenkestävää purkin ympärille. Siihen ne jäi. Laitan ne maahan, kun tulee sopiva hetki. En oikein käsitä, miten siedän yhtäkkiä oranssia väriä, mutta ehkä tämä on sävy, joka puhuttelee. Omenoita tuli siivutettua liikaa ja tein sitten muffinsseja lisäksi.

Puimakone viihdyttää tämän illan helteessä ja kaikki sadonkorjuu on jo hyvässä vauhdissa. Monella tavalla tekee mieli valmistautua johonkin tulevaan, mutta ei oikein hahmotu, että mihin ihmeeseen. Toiminta on alkanut monella taholla lomien jälkeen, mutta on vähän vielä irrallinen olo. Koskeeko tämä todella minuakin? Käytännössä asiat tulee hoidetuksi, mutta henkisesti vaan katselee kummissaan. En nyt tiedä, olettaisiko olevansa toisissa ympyröissä, vai mikä niin oudolta tuntuu. Nyt on kuitenkin viikonloppu ja pientä herkuttelua alkuun.

Puhdistusta

2010-08-10T09:21:00.004+03:00

7.8.2010 5:47

Tää oli sitä tuhkaruskotusta, vaikka vähän myöhästyin kunnon väreistä.

Tässä oli nyt välillä se viilentävä ukkosmyrsky viimeinkin. Yleensä hypin riemusta ja valmistaudun ihailemaan tulitusta, mutta tällä kertaa oli jotenkin toisenlaista. Sähköt meni ensin hyvissä ajoin ennen kuin kaukainen kumina edes tavotti. Olin jo tuntia ennen ollut puheissa pääkaupunkiseudulle, kun juttu siellä alkoi ja tiesin jo silloin nykiä töpselit irti. Melkein poikkeuksetta siltä suunnalta sade viimein tulee meillekin asti. Myrskytuuli yllätti kuitenkin. Pari ikkunaa oli vielä auki ja kaikin voimin revin, että sain ne kiinni. Siinä vaiheessa täysimittaset koivut taipu ennennäkemättömästi, eikä jäänyt arvailun varaan, mitä tuuli on saanut aikaan tullessaan. Se vaihe oli ohi tällä kohtaa viidessä minuutissa ilman tuhoja ja tauoton välke sateineen läheni. Koko show meni tällä kertaa ehkä kilometrin parin verran sivusta. Välkettä riitti pariksi tunniksi ja vettäkin tuli jonkun verran, mutta vaikutti kuin maahan ei olisi lyönyt juuri ollenkaan. Hiukkasetko ne ilmassa esti, vai mitä, mutta erikoinen oli rajuilma. Ilma sentään viileni ja maakin kostui. Tämä oli siis toissailtana nukkumaan mennessä ja sähköt tuli vasta eilen puolen päivän aikaan. Hyvin selvittiin, vaikka unohtui käyttövettä laskea varalle.

Luin Gary R. Renardin kirjan Maailmankaikkeus katoaa ja päänjauhot sen mukaiset. En nyt osaa sanoa, miten paljon olisi tullut uusia asioita tai ehkä ne on jo ruodittu kaikki kanavoinneissa, kirjoissa ja dokkareissa. Onhan tämäkin kasaan kyhätty jo kohta 10 vuotta sitten. Myötäilee IOK:ta ja sen tavanneena pidin ehkä juuri lyhennelmästä ja siitä, että pääasia tuli kerrattua. En niinkään paljon jaksa hötkyillä maailman tapahtumista tai erilaisista kohtaloista, koska niitä on aina riittänyt ja tulee riittämään. Omassa ja lähipiirin jutussa tulee kyllä kaikki mahdollinen käytyä läpi takuuvarmasti, että keskityn siihen ja sovellan sitten edelleen oppejani, joita on ollut mukana jo ennen kuin opin lukemaan. Sen olen aina hahmottanut, että sarkaa riittää ja tarkempaa paneutumista ennen muuta.

Nyt viimeyöstä muistan pitkästä aikaa montakin unenpätkää. Niissä oli aivan selkeä teema ja väittäisin, että kirjan luku on sen verran jelpannut, että asiat tuli kaivettua esiin. Edelleenkään ei mitään yllättävää aiheena, mutta ehkä unitarinan selkeyttä voisi kiitellä. Yleisesti kirjan luku vahvisti jo kauan kehkeytynyttä fiilistä, ettei tee mieli kirjata tätä kehitystarinaansa. Pidän sitä kyllä ohimenevänä ilmiönä, koska niin on käynyt aina ennenkin ja yritän tännekin vaan jotain laittaa, vaikkei mitään innostusta olekaan. Se nyt tietysti vähän kiusaa, että mitä tästä koko showsta sitten tulee vahvistettua ja korostettua, mutta jokaisella on tietty oma juttunsa ja kukin kuitenkin poimii vain itselleen osuvan. Pitäisin nyt vaan mielessäni, että riitää, kun olen tätä omaa osuuttani.

Ilmoihin liittyen toivon, että mahdollisimman moni olisi kuitenkin helteen aikana malttanut olla toivomatta paljon viileämpää ja talvea ja pakkasia. Kirjassakin kyllä mainittiin, että sekä lämmin, että kylmä tulevat voimistumaan vuorotellen, ettei mitään jatkuvaa lämpenemistä pelkästään. Se kai on jotenkin selviökin, mutta jos ajatuksella on voimaa, niin ajattelematon toiveitten laukominen luulisi juuri näin toimivankin. Tätäkin tuntuu aivan typerältä tähän kirjottaa. Ne, jotka näin uskoo, osaa ajatella omilla aivoillaan ja ne, jotka ei, pitää koko höpötystä idioottimaisena. Plus miinus nolla. Tarttis olla turpa rullalla ja antaa kaikille anteeksi ja ennen muuta itelleen =).

Ei vaan, pakkohan se on omaa pakkaa vaan purkaa, että saadaan kaikki korjattava esiin. Lyhensin muuten taas parit housut. Toisten kanssa meinas tehdä tenän, mutta sitten tein taas kerran täysin maallikon oman keksinnön ja niittasin sillai. Hyvät tuli ja vielä niin nerokkaasti, että niistä voi päästää jatkeen auki, vaikka lahkeen suu kuluisi rikki. Siis tavallaan nykyaikanen farkkulyhennys, mutta tää tuli joustokankaaseen ja vaati eri neulosta sekä ylimääräsen tikkauksen ylemmäs. Ei silti yhtään hullumpi. Sukkien merkkauksesta opin, että monilapsisissa perheissä ne tehdään kuulakynällä. Pysyy hyvin jopa pesuissa ja sukat nyt muutenkin kestää vaan minkä kestää. Mä olen aina merkannu langalla toisen sukan sisäkäänteeseen nimikirjaimet ja vieläkin kyllä harkitsen......ettäkö kuulakynällä. Tai sitten annan vuosikausien kikkailuni anteeksi ja pääsen jatkossa paaaljon helpommalla =). Pitkäikäsempiä rytkyjä voi säästellä ja ajatella paremmin seuraavaakin käyttäjää.

Kauhee siivousvimma. Tää pitää nyt hyödyntää, kun kaikki on pommina. Nythän myös jaksaa, kun ei o niin kuuma. Aika monilla on isompaakin muutosta juuri rojun, muuttamisen ja vastaavan kanssa. Tilaisuus luopua turhasta. Koskaan ei tiedä, että aina kannattaa tehdä myyräntyötä.

****

Ai niin.

Kävi ilmi, että meillä on joku tämmönenkin. Kyljessä oleva vanha koivun kanto on lähemmäs 100 vuotisesta puusta, että systeemiä ei ole aikoihin käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa. Mikähän se mahtaa olla? Tonkkakuoppa, kaivo, maakellari, suuren maanalaisen temppelin sisäänkäynti =)....jännää. Se kaivetaan vielä esiin.

Illan hämärissä tämän verran alettuna. Samaa betonilaattaa kuin reunoilla ja savea täytteenä tähän mennessä. Tuo ruosteinen ruttu on vanha maalipurkki.

Pienten ehdoilla

2010-08-06T09:58:00.000+03:00

Yksi päivä meni muutamilla taas tukka suorana paahtaessa.

Toinen pakollisella vaate- ja repunhankintavaelluksella sisätiloissa. Molemmilla reissuilla kuitenkin mieleistä ja asiansa osaavaa seuraa, että hienostihan kaikki sujui. Maskikieppimahdollisuus molempien päätteeksi iltahämärissä. Voiko sitä paljon muuta toivoa. Ei edes väsymystä jälkikäteen, kun kaikki menee putkeen. Näin sitä vaan mennään yhteiskunnan tämän hetkisen tilanteen mukaan. Eipä lopulta hirvittävästi asiat ole muuttuneet omasta lapsuudestani. Tarjontaa on tänä päivänä paljon enemmän, mutta eipä kaikkeen tarpeiden luomiseen ole pakko haksahtaa. Otetaan vain kohtuullisesti ja tarpeellinen. Tosin - sukkien ja alushousujen kanssa tein ylilyönnin. Ensimmäiset häipyykin maailmankartalta aina yllättäen, mutta mutta... Näin nyt vaan kävi ja hiukanhan perinteetkin velvottaa =). Lähtötilannekin oli aivan nolla. Lapsilla on tämä kasvujuttu välillä tosi yllätyksellistä ja aina sen huomaa liian myöhään juuri vaatekaapilla. Ei auta kuin lappaa kääpiökokoiset kiertoon.

Tulee muuten aurinkoinen päivä! Sanoisin, että tästä ilmiöstä on saatu nauttia. On se monenlaista riehumista rajoittanut. Tänään taidan kerätä loputkin punaviinimarjat puskista. Siellä on 'symbioosikaverit' seurana nyt jo vähän liiankin kanssa, mutta tilanteen mukaan ja sekaan vaan. Linnut hoitivat aika monta puskaa, mutta jostain kumman syystä pari puskaa on täysin koskematta. Pikkukaverit nakertaa kyllä tauotta.

Ihan kaikessa korostuu nyt runsaus. Kaikkea tuntuu olevan yli tarpeen. Koitan olla päivittelemättä tai kritisoimatta. Nautitaan nyt ja otetaan vain tarpeen mukaan - aurinkoakin.

Uusi lähtö

2010-08-02T09:56:00.001+03:00

Takaisin alkuun

Nyt se on sitten pohjia myöten kynitty tämäkin; uusi pohjakangas, mullat ja pari kuivassa kärvistellyttä taiminyttyä sinne tänne. Siitä se taas lähtee uusi elämä. Kävi muuten äkäseen eilen illalla, kun sain meistä riuskempiotteisen kaveriksi. Monta metriä meni syvältä tyhjäksi kuin kaivurilla. Olipa hieno kokemus. Aattelin, että nirhin viimesiä metrejä loppukesän, jos ylipäätään olisin saanut aletuksi. Nyt se on tehty.

Lukasin Petteri Kilpisen kirjan Liekeissä!:miten johtaja inspiroi ihmisiä syttymään muutokselle. Takakannen lainaus vielä katteeksi: "Johtamisessa tärkeintä on ihmispääoman ja työntekijöiden potentiaalin johtaminen. Kaikki muu seuraa sitä." Monelle tekisi hyvää tavata perusteet nahkoihinsa. Koettuja keinoja kannattaa soveltaa henkilökohtasessa elämässä ja voittoa tuottamattomissakin laitoksissa. Olishan se vähän toista, kun asiat hoituis innostuksen vallitessa ja ihmiset ite ideois parempia toimintamalleja. Ei kai tässä kirjassa paljon uutta ollut, kun näitä on tullut kahlattua ennenkin, mutta ehkä käytännön esimerkkejä kohteista, joissa menetelmiä on jo aikaa sitten sovellettu.

Nyt johdan itteni aurinkoon =)

Parin viikon huvittelut

2010-07-30T18:05:00.001+03:00

En oikein ole viihtynyt koneella reiluun viikkoon, mutta tapahtumia olisi ollut kommentoida. Jospa jonkun kuvapalan tähän 'liimaan' ja palaan muistelemaan. Kaivoin päiväkirjan tueksi, mutta näinhän saan todeta, että sekin on jäänyt täydentämättä. Oikeastaan pitää vielä palata pidemmällekin, kun haluan jakaa aikaisemmin mainitun kuolaukseni. Kaikki valmiina kuolaamaan.......nyt.

Serkkulikka kävi <3

Tässä on ollut monenlaista sosiaalista yhteydenpitoa ja maailmanparannusta riitti tälläkin kertaa illaksi ja vielä aamuksikin. Tämä oli sellaista hyperterapeuttista, kun saimme olla rauhassa kahden (pikkurinsessaa haettiin mökkiviikolta kotiin; maskilla volttia ees sun taas, ja siinä sai isänsäkin nauttia järviolemisesta hetken).

Antamiani kasveja olen käynyt ihailemassa jo kahdessa puutarhassa ja hyvässä seurassa jälleen viipynyt vilvoittavien vetten äärellä. Kyllä ne toisetkin jaksaa helteistä huolimatta luoda varsinaisia taideteoksia kukkapenkeistään. Ensi kesänä menen kameran kera, kun tuuhettuminen on jo taattua. Tosin juuri perustettukin kukkapenkki on kaunis. Itse tapaan ottaa kuvan lähtötilanteesta ja varsinaisesta loistosta myöhemmin. Monesti lähtötilanne on selkeämpi ja sehän tällaista neitsytluonnetta hivelee.

Viime viikonloppuna oli 70-luvun bileiden jatkot 'pienen' oman suvun porukan kanssa. Yökylässä viihdyttiin ja ohjelmaa riitti. Pelattiin joukkuepelinä tämmöstä

ja välillä kaveri saatto heittää melko haasteellisiinkin paikkoihin. Jokaisella korilla jaettiin teräviä palkintoja voittajajoukkueelle ja kisan loppua kohden tarkkuus selvästi kärsi =). Mölkky oli suosittu joukkuepelinä ja jälleen kerran oli myös tarkkuusammuntaa, jossa isäntä oli tehnyt pientä vilppiä maalien kanssa. Sehän sitten mukavasti puhutti loppuajan. Uintia, saunomista, seurustelua ja mahtavaa herkuttelua yömyöhään, eikä aamullakaan kauan aikailtu, kun pelit oli taas täydessä käynnissä ja hyvin tuli syötyä edelleen.

'Huvipuistossa' homma on edennyt järkyttävästä kuumuudesta huolimatta aika huomattavin harppauksin ja apukäsiä on ilmaantunut aina pyydettäessä. Toimistopuolikin on pysynyt jotenkin mukana, vaikka koneella olo ei nyt niin ole kiehtonutkaan. Pientä päivitystä vaatii tässä viikonlopun tienoilla. Ehkä tästäkin nyt viimein joku kuva tännekin.

Jottei elämä kuitenkaan menisi vain yksipuoliseksi huvipuistoksi, niin sitä yritetään kaikin keinoin tasapainottaa vierailemalla kilpailevissa kohteissa.

En manipuloinut kuvaa kuin takana olevan kaverin kasvojen osalta. Näin se on tullut räpsästyä. Voimakaksikko hoiti tämän "uinti, humputtelu, uinti"-päivän aamu aikasesta myöhäiseen iltaan suvereenisti ja parhaillaan ovat taas kalassa. Siinä on pari, joka osaa ottaa lomasta ilon irti! Huvittelukeikkaan oli pakko mahduttaa ajelut myös metrolla, sporalla ja dösällä, joten reitti oli harkittava tarkkaan lähtökohtasesti. Töitten päälle käytiin tänään kirpputorilta hakemassa ehjät sählymailat ja pari palloa. Siitä urkenee varmaan myöhäisen illan pelit vielä.

No ja itsellä viikon työt pulkassa. Olin peräti torstaihin saakka juomatta kahvia, mutta sitten retkahdin. Koko viikon aivot toimivat mielestäni hämmästyttävän hyvin, vaikka E-EPA kalaöljykapselitkin ovat jääneet viimeaikoina aika useesti ottamatta. Kyllä loma sittenkin palauttaa ja myönnettävähän sekin on, että asiakkaitten puolesta oli hiljasempaa. Sai rauhassa järkeillä ja purkaa sumat hiljaisuuden vallitessa. Välillä muistin tehdä jopa tasapainottavia siivous- ja organisointihommiakin. Nyt olisi vielä puolitoista viikkoa lomaa. Se on osin aikataulutettua, mutta silti LOMAA.

Toisin paikoin myrskyt, ukkoset ja sateet piinaa, mutta perinteisesti juuri tähän meidän mäelle ei osu. Eilen aloin poimia toista kierrosta mustia viinimarjoja samoista puskista, joista isoimmat jo otin aikaisemmin ja ukkospilvet lähestyivät. Jälleen saldona oli kolme pisaraa, pilvet kiersivät ohi ja vain kaukaista kumua kuului ukkosesta. Sain kerättyä kaiken talteen kuivana! Eihän siinä sitten auttanut kuin taas kerran kastella kukkapenkit illan päätteeksi. On ainakin kastelukaivossa vesi vaihtunut hyvin tänä kesänä.

Nyt lähden kiertelemään pihaa. Otan lasin Cato Blancoa ja palan kuminanäkkäriä mukaan =) . "Se on perjantai-ilta kato".

Lomafiilis

2010-07-29T09:02:00.000+03:00

Nyt alkaa jo lomarentous olla kohdillaan. Ei haittaa, vaikka olenkin tämän viikon töissä. Illat olen osannut olla jo täysin turha. Kykenen selailemaan ja jopa lukemaan lehtiä! Tuntitolkulla! Kirjastosta hain eilen täydennystä ja lukasin Franzénin Tumman veden päällä. Hieno kirja. Pidin tyylistä, murteesta, kaikesta. Kestin jopa rankat kohdat aidonoloisen näkökulman takia. Takoitan kai kerrontatapaa. Takakannen tekstin luin lopuksi ja siinä vasta tuli surku. Sitten kuitenkin piristyin heti. Eipä noin kirjoittaisi, jos ei olisi asioita prosessoinut ja kykenisi siihen jatkossakin. Olen tyyppiä aina ihaillut ja tämä kokemus teki sillä tavalla vaikutuksen, että luotan entistä enemmän siihen, mitä ihmisen silmistä näkee. Hänen lapsuudessaan oli hyvin monia itselleni tuttuja asioita. Onpa nyt nöyrä ja kiitollinen olo, että tuollaisen kirjoitti ja minäkin sain lukea.

Tuli herättyä vähän turhan aikaseen. Nyt alkais taas jo nukuttaan. Menen myöhempään töihin ja ei tässä auta kuin kammeta suihkuun. Näyttäisi olevan lämmin päivä tulossa =) .

Hyvää alkua

2010-07-22T14:59:00.000+03:00

Josko viimeinkin ilma vähän viilenisi, kun pilviä kertyy ja tuulikin yltyy. Iltaisin on jollain kokoonpanolla oltu ihmettelemässä tätä ilmiötä, joka tietysti kuuluukin hellepäiviin.

Maskilla kuperkeikkoja kaks peräkkäin; eteen tai taakse.

Tarvis pelastaa joitakin huonekasveja mullan ja ruukun vaihdolla. Ei pieni lannotuskaan olisi pahitteeksi. Terassilla sitruskasvi (en muista minkä sitrushedelmän siemenestä) on tuuhettunut julmasti, kun juurella oleva taimi on vaatinut pintamullan pitämistä kosteana. Joka päivä kaadan puoli litraa vettä ruukkuun, kun en ole saanut aikaseksi siirtää taimea omaan purkkiinsa. Se on luultavasti mimosa ja siinä tapauksessa epäkiitollisen roskaava kasvi suuremmaksi tultuaan, että vähän turha projekti. Se on kuitenkin ainut henkiin jäänyt ulkomaan siemenistä itänyt tulokas, että täytyyhän sitä tekohengittää. Ilmeisesti liian kuuma ilmasto sopii tälle porukalle.

Aika hyvin olen pysynyt lomalla pienissä asioissa ja jättänyt kaikki isommat suunnitelmat. Vähän kiinnostaisi jo jatkaa kukkapenkkiprojektia, mutta näin kuumalla se on yksinkertaisesti hulluutta. Olkoon nyt vielä. Vielä sitä ehtii alkanutta kehitystä parannella.

Asukkaat ahertaa

2010-07-21T09:52:00.000+03:00

Koska kaikki kukat ja marjat on kohta nähty ennen aikojaan täyteen loistoonsa putkahtaneina, niin menin ja keräsin eilen ensimmäisen punaviinimarjapensaan sadon talteen. Kuvassa linnuille jätettyä. Meillä nyt sattuu olemaan mäen päällä räystäsveden huollossa oleva puska, joka aina valmistuu viikkoja ennen muita, mutta tuntui se silti oudolta nyt jo alkaa. Minulle oli lupailtu apua marjojen poimintaan, mutta niin tuli sekin apu yllättävällä tavalla. Helleaurinko pysyi pilvien takana. Sopiva viilentävä tuuli piti paarmat pois. Marjat olivat sattuneesta syystä kuivia ja juuri sopivassa vaiheessa, että irtosivat yksittäin poimien helposti, mutta eivät silti liiskaantuneet yhtään. Molemmat kädet toimivat käsittämättömän näppärästi ja vaikka mistä suunnasta heitin kourallisen astiaan, niin aina osui. Roskat ja huonot marjat kierähtivät aina kuin ihmeen kautta sormien lomasta jo valmiiksi maahan ja kaikki tapahtui kuin jossain unelmassa. Pikku apuri keksi tuoda nahkaisen jalkatyynyn vielä penkiksi silloin, kun sitä teki mieli hyödyntää, eikä sekään olisi voinut olla nerokkaampi korkeudeltaan tai ritsamielessä. Sadepilvet kerääntyivät, mutta vain kolme pisaraa putosi kohdalle, eikä tarvinnut naruilla olevia pyykkejäkään lähteä kesken hakemaan pois. Sade vain kiersi meidän mäen. En tiedä, olenko koskaan poiminut näin hyvin avustettuna. Puska ei ole suuren suuri ja jätin tietysti muutamat litrat oksille, mutta melkein 10 litran ämpärillinen kuitenkin tuli saalista. Puhtaana poimitut kauhoin hetkessä litran pusseihin ja pakastimeen. Onkohan mahdollista, mutta mielestäni koko jutussa meni korkeintaan puolitoista tuntia.

Muutenkin eilinen näyttää näin jälkeenpäin katsoen varsinaiselta suoritusten päivältä. Poltin aika määrän roskaa ja tyhjensin tuhkaa keskuspannulta ja pihasaunalta. Saunalle vaihdoin kaikki vedet. Kerkesin olla parturia ja pyykkäriä, mutta se mikään ei vedä vertoja sille, mitä työmaalla huhkittiin. Kolme tyyppiä pyöri siellä ja ilman apukäsiä ei kaikki olisikaan tullut tehdyksi tätä päivää varten. Nyt on hyvä luovia vielä aikataulutettu päivä läpi, mutta sitten tulee rauhallisempaa vaihteeksi.

Meillä on tämmönen arkkitehtuurin taidonnäyte terassin räystäällä.

Ollaan eletty onnistuneesti symbioosissa porukan kanssa. Eilenkin marjoja kerätessä kaverit kävi tuulettamassa säännöllisesti mun niskavilloja. Se sitten kutittaa, mutta ei auta ruveta huitomaan. Terassilla on nukuttu jatkuvasti ikkunat auki ihan vieressä ja nämäkin menevät säännöllisiin aikoihin nukkumaan. Välillä olen miettinyt, että jonkin yllättävän katastrofin sattuessa voi käydä hullusti, mutta toisaalta kaikenlaiset pölyttäjät on hyväksi luonnolle ja onhan näiden elämää mielenkiintosta seurata. Meillä ei kukaan näitä pelkää tai ole allerginen pistoksille. Eikä oikein näy syytä, miksi joutuisivat pistämäänkään. Pesä ehti syntyä aika isoksi ennen kuin huomattiin, eikä siinä vaiheessa enää tehnyt mieli tuhota sitä. Ei ole minkään toiminnon tiellä, eikä sen lähelle ole pakko mennä.

Nähtäväksi jää, miten rakennusten ja asukkaitten tarinat etenee. Ei kai siinä mitään heikkoa, kun vähän joka tasolla ollaan toistensa tukena. Hieno päivä taas tulossa joka tapauksessa.

Virtaa juurille

2010-07-18T23:57:00.002+03:00

Lämpöä ja paistetta on riittänyt. Olen saanut paistatella myös erityisten ystävien seurassa. Kuumuus on pitänyt sillä tavalla aisoissa, ettei mitään ylilyöntejä ole tullut mieleen yrittää, mutta rattaat pyörivät selvästi vääjäämätöntä muutosta kohti monella suunnalla. Asiat rakentuvat ja etenevät kuin omalla painollaan.

Sellasen ilmiön totesin, että mikään ei tunnu olevan oman organisoinnin tai valvonnan alla. Ei ole edes mitään tarvetta pitää lankoja käsissä minkään suhteen. Olisinko viimeinkin luovuttanut siinä mielessä, että teen vaan parhaani ja jätän hermoilut välivaiheista sekä lopputuloksesta tyystin? Voihan tämä olla vain loman aiheuttama väliaikainen ihmekin, mutta tuntuu aika vapauttavalta. Kaikki kuitenkin rullaa, eikä ota yhtään koville.

Tänään leikkasin ritarinkannukset alas ja uusin kukkapenkkiä, kun siihenkin oli syntynyt luovutusmonttuja. Jaoin vanhoja puskia, poistin nokkosta ja lisäsin uutta multaa lopulta siirtojen jälkeen. Kaiken valmistuttua tuli viimeinkin sade ja se taitaa jatkua vieläkin.

Yhdessä vaiheessa sain päähäni haravoida männynkäpyjä pois pyykkinarujen alta. On sekin ollut joskus idea laittaa narut juuri mäntyjen ympäri, mutta paikka on jotenkin sopivasti pois silmistä 'takavasemmalla'. Lopulta oli suuret keot havunneulasta ja kaikenlaista kariketta. Kävi väläys, että sehän saattaisi sopia ns. ulkohuusin seosaineeksi. Meillä on semmonenkin, mutta ei aivan perinteinen. Jääköön nyt tarkentamatta. Kolme saavillista tuli koekäytettävää elikkäs pitkäksi aikaa.

Sitten pääsin kävelylenkille ja taas päähänpisto; menin koko matkan vaihtelevia hiekkateitä paljain jaloin. Välillä oli haastavampaa sepeliä tai ilkeen pyöreetä kovaa kiveä, mutta kyllä se luontu silti. (Jälkikommentti: olikohan ne muut kivet sitte pehmeitä, noin niin ku jalkapohjamielessä.) Nyt jälkeenpäin on jalkapohjat paljon aremmat kuin itse kävellessä. Tuli takuulla akupisteet käsiteltyä. Paarmat hoiti sitten muita pisteitä. Sain muuten viimein oman piikkimatonkin, kun jo puoli vuotta sitten oli tarkoitukseni sellanen vaan hakea jostain. Saa nähdä, mitä masokisti sillä keksii tehdä. Joku sitä vaan mainosti, että seisoo hetken aamuisin sen päällä ja siitä lähtien on vatsa toiminut heti. Itselläni ei ole tuota ongelmaa, mutta luultavasti tekee terää yleisesti, kun mitä tahansa aluetta vähän stimuloi. Pysyy energioitten virtaus jouheempana ehkä. Tottakai näytin sitä ritsalle heti, mutta voin kertoa, että löysän selluliitin upotus piikkeihin on tushkallistah.

Muutamia pakkomiellepaholaisia on pesinyt ajatuksissa viimepäivinä. Olen hakenut tiettyä termiä vanhoista kirjoista puoli urakalla välillä ja sitten taas hetkellisesti luovuttanut....kunnes uusi kierros on alkanut. Tuloksetonta puuhaa ollut tähän mennessä, mutta mielenkiintosta. Olen varmaan vahingossa oppinutkin jotain. Kansanperinnettä monelta kantilta ja pinosin tuohon juuri löytämäni teoksen lääkekasveista, kun sitäkin voisi olla pitkästä aikaa mielenkiintosta lehteillä. Hiukan vastaavaa oli myös havahtua muistelemaan, miten "kympit" meni superpallolla joskus kansakouluaikoina. Nyt olis jo melkein pakko löytää hyvä 'suppari' ja lähteä asfaltille kokeileen. Maakympit vois testata melkeen missä vaan, mutta kenen autotallin oveen menis paukuttaan 'seinät' =). Käsittämätöntä, että niin tuhansia kertoja toistetuista liikkeistä voi jotkut muka unohtaa. Luultavasti kroppa muistais, että mitenhän tän pakkomielteen kanssa vielä käy.

Aika pimeetä ulkona tähän aikaan! Niin se vaan valosa aika taas hupenee kovaa vauhtia. Jospa sit menis taas samon päin ku hirretki.

Kaunista hermoille

2010-07-13T12:28:00.001+03:00

Käväsin eilen töissä hoitamassa pakollisen, mutta onneksi poikkesin mennessä 7 aikaan kosken alajuoksulla. Oikeastaan mikään ei toiminut (pääni lisäksi) pitemmän käyttötauon jälkeen työpaikalla, joten käytin rutiinien lomassa aamutunnit ennen varsinaisen materiaalin saapumista kuvapankin täydennykseen. Visuaalisen pläjäyksen olisi luullut kantavan koko karikkoisen päivän läpi, mutta tosiasioille ei vaan mahda mitään. Kyse on aina vaan 'työtä helpottavista ohjelmista'. Joka asiaan olisi 'helpottavan ohjelman' tueksi laadittava mutkikas aputaulu Exceliin, että pärjäisi edes jollain tavalla. Turha mainitakaan, että ilmastointi ei riittänyt näillä keleillä ja viimeinenkin järjen hiven piti vähän väliä raapia lattian tasolta uudelleen ja uudelleen kasaan. Tänään olen jo kehitellyt mielessäni toimivan aputaulun, mutta ei ole materiaalia, jolla sen rakentaisin kotona. Enkä sitä paitsi rakenna! Olen lomalla.

Hehkuvien värien kaipuu laittoi piirtelemään ja aitan kuistilla olen joinakin päivinä jo suhrannut värejä paperille. Ote on kateissa vielä joka mielessä, mutta vähitellen tulee kokeiltua erilaisia juttuja ja löytyy miellyttävimmät tavat tehdä. Kasvatuksesta tai kitsaasta luonteesta on jäänyt kumma tapa keräillä hienoja papereita ja kyniä nurkat täyteen, mutta harvoin niillä tulee tehtyä mitään. Nyt päätin, että mikään materiaali ei ole liian pyhää. Johan tässä muijasta aika jättää ennen kuin tulee ensimmäistäkään tuherrusta tehtyä. Sotken ja sotken nyt kaikki täyteen, niin eiköhän joku parempikin sattuma synny vahingossa.

Monena päivänä olen pähkäillyt myös akryyli- tai geelikynsikamojen hankintaa, että vahvistaisin heikot kynteni. Nuorempana meditoin ja nautiskelin kynsien hoitamisella, mutta nyt moinen toiminta on tyystin jäänyt. Muutaman vuoden kynnet on rapisseet katki ennen kuin on jäänyt mitään hoitamista. Nyt lomalla olen oikein keskittynyt, että vaalin näitä paperin ohuita liuskottuneita repaleita mättämällä kovetuslakkaa ja toisaalta myös kynsiainesta sitovaa ölyä. Olisi helpompaa luututa ja kaivaa kukkapenkkiä, kun olisi kunnon lasikuidut vahvikkeena. Tänä aamuna kuitenkin luin aiheesta netistä ja yksi vaivainen kommentti pisti miettimään uudelleen. Joku toi tyrkylle toisen näkökulman eli sen, miten kemikaaleista liukenee elimistöön mm. mahdollisesti syöpää aiheuttavia myrkkyjä ja sopivasti mausti vielä, että se kertyy perimäämme. Alkoi omat repaleet taas kelvata, vaikkei tässä iässä nyt suurempia vahinkoja enää kerkee tapahtua. Kokonaisuutena olen sitä mieltä, että myrkkyä tulee joka tuutista ja paljon kaikissa tapauksissa nykypäivänä. Pelottelulla ei muhun vaikuteta, mutta maalaisjärki on tässä koko ajan jurputtanut taustalla: "Eikös sitä pitänyt mahdollisimman luonnonmukaisesti selvitä?" Ja niin selviänkin....ainakin toistaiseksi.

Taidan mennä värikynineni....tai jos yhden pienen jutun vielä koneella.

***

Tuli tehtyä. Niin ja hei - mä ajoin eilen tavallisella pyörällä piiiiitkästä aikaa. Mun äiti oli pieni ja siltä jäi meille kevyt, pieni pyörä. Hyvin se kesti, kun viiletin nuttura hulmuten helteessä. En 10 km enempää takuulla ja perillä makasin huohottaen selällään ruohossa jonkun hetken =). Hienoa oli.

Nautiskelua helteestä huolimatta

2010-07-08T08:50:00.000+03:00

Nyt ei paljon tarvi liikahtaa, että hiki tulee pintaan. Ei tarvi liikahtaa yhtään ja ihan sama, onko sisällä vai ulkona. Meiltä löytyy muutamia paikkoja, joihin heikkohermosempi olis jo paennu; niin ku maakellari tai pajan takahuone. Mä vaan nautiskelen. Nyt tekis mieli piirtää rajausviivaa silmäluomeen ja lakata pitkiä kynsiään, mutta ei ole materia kohdillaan.

Onneksi illan mittaan kuitenkin viilenee ja ilman saa jotenkin liikkumaan nerokkaalla tuuletustestauksella (tasan vaan painovoima ja oikeat ikkunat auki) niin, että yläkerrankin ilma muuttuu siedettävämmäksi. Eilenkin oli aivan erityisen hieno ilta, mutta en sitten itsekseni lähtenyt siitä nauttimaan. Meille on osunut sadetta aika vähän ja ukkosta tuskin lainkaan, joten kukkapenkkien kastelusta on tullut sitten jo rutiini iltatoimi.

Alan selvästi valmistautua ensi viikon alun muutamaan työpäivään, kun päivittäin teen jo vähän töitä kotoa. Ennakoin, ettei varsinaiset työpäivät mene kaiken epäoleellisen kanssa, vaan voin tehdä vain sen pakollisen, jonka takia sinne on mentävä. Innostuin lukemaan hakukoneoptimoinnista, vai mitä se nyt on, kun muutamaa juttua toivottiin kokeiltavaksi ja kokeillessa sitten tuli eteen kaikenlaista päivitettävää. Yllytyshullu talkoolainen. Sitä on meillä suvussa =). Sivuhuomautuksena voisin todeta, että en sielultani mielellään tekisi mitään myyntiin tai myynnin edistämiseen tähtäävää myyräntyötä. Varsinkaan heikosti valmistellun konseptin eteen. Uskon totuutta ja hyvyyttä sisältävän tuotteen tai asian myyvän itse itsensä. Se viedään käsistä ennen kuin sitä ehditään edes kunnolla tuoda yleisesti näytille.

Taidenäyttelyn avajaisissa tämän saman ilmiön totesi, kun hyvä meni kaupaksi jo ennen varsinaisia näyttelypäiviä. Itsekin tein elämäni toisen pienen tauluhankinnan edellisestä näyttelystä. Osin abstraktissa työssä oli tunteisiin vetoava väritys, pintamuoto ja tekniikka- sekä väriaineyhdistelmä. Väripilkku, jonka uskon piristävän ja ilahduttavan itseäni vielä vuosienkin jälkeen. Sen myötä olen kiinnittänyt huomiota tietyllä tavalla hehkuvien värien puutteeseen monessakin. Luonnossa ja varsinkin auringon valossa sellaista kokee kukkaloistossa, mutta sisätiloissa ei vastaavaa ole tämän uuden taulun lisäksi. Siinä on uskallusta hehkua. Kannustaa pyrkimään samaan. Liika on aina liikaa, mutta sopivana pilkkuna se on pikantti mauste.

Omatekoinen lattialämmityssysteemi on taas täydellinen näillä totaalisilla hellekeleillä, kun laattojen alla kiertää viileä vesi. Aivan samoin talon alkuperäinen hirsiosuus pysyy viileänä. Vielä kun muistaa availla ikkunoita aina vain varjon puolelta, niin luonnollinen paine vie kuuman ilman uunejen kautta ulos ja aina tulee viileää tilalle. Nämä on näitä vanhan mökkerön iloja ilman viilennyskoneita tai hienoja tuuletussysteemeitä.

Eilen oli mukava nähdä pitkän matkan takaa tulleita sukulaisia ja yksi nuori nainen taas kutkutti moottoripyörineen. En ymmärrä, mikä siinä laitteessa kiehtoo, vaikka olen melko varma, etten tässä iässä enää suoraan sanoen uskalla alottaa ajamista. Muutama vuosi sitten olin aivan valmiina, mutta yksi reissu toisen kyydissä riitti pitkäksi aikaa. En osannut olla rentona ja kallistukset vasemmalle oli melkein ylivoimasia. Päättelin, että se siitä sitten. Eilen taas kuitenkin kuolasin huolella toisen pyörän ympärillä. Ajaisin nyt edes tavallisella pyörällä ensin.... Perimmiltäni pidän kaikkea ylimääräistä materiaa turhana ja siihen harrastukseen sitä sitten piisaa. Jos on välimatkojen takia pakko pitää autoa, niin sillä pitäisi selvitä. Järjissäni säätelisin näin omaa olemistani, mutta kukin ratkaiskoon asiat omalla kohdallaan ja itsellenikin varaan sekoamisen vapauden. Samassa taloudessa sallin toiselle JOSSAIN MÄÄRIN vapaammat kädet =). Jos en olisi ollut säännöllisesti pahana, luulen, että meillä olisi nyt jo kaikki katon alustat täyteen eri tasoisia keräilykappaleita juuri kyseistä laatua.

Hipsin nyt kasvihuoneelle hakemaan paprikaa, salaatinlehtiä, basilikaa ja persiljaa. Sitten kaffetta leipää. Paino ei ole vielä lähtenyt nousemaan, vaikka leipä tuli takaisin ruokavalioon. Näin kuumalla ei vaan tule nälkä ja muut syömiset aamun jälkeen jääkin melko vähiin. Aurinkoista päivää!

Joutavaa

2010-07-08T07:23:00.001+03:00

Kokeilen muokata pari päivää sitten alotettua pätkää. Asettuuko ajallisesti oikeaan väliin vai läjähtääkö uusimmaksi. No mitä väliä - joutavaa sekin.

* * *

Ei ole niin yhtikäs mitään asiaa, mutta silti pitää näpyttää. Välillä on todella tyhjä olo. Olen mennyt paikasta toiseen verkkaisesti, tuonut ja vienyt jotain. Pestyjä mattoja kuivumasta aitan orrelle odottamaan käyttövuoroaan. Yhdestä matosta leikkasin pätkät päistä, kun joku oli nakertanu siihen reijät. Ei muuten, mutta oli melko uusi ja itse kudottu. Rauhottavaa oli solmia loimilankoja. Hukkapalatkin solmin talteen....en tiedä miksi. Puretut kudepätkätkin säästin pienillä kerillä....ei selitystä.

Tomaatit sai vähän kompostimultaa juurilleen, kun ovat olleet niin lapsipuolten asemassa koko kasvuaikansa. Ensin kylvettiin siemenet myöhään ja pidettiin liian viileitä öitä terassilla, että jäivät kitukasvuisiksi ja sitten lopulta uusimattomaan multaan kasvihuoneeseen. Siellä on toisinaan saanut jälleen olla optimaalista viileämmässä, kun ei ovea osata laittaa ajoissa kiinni illalla. Kovan onnen kasvatit sai nyt muka vähän lisäravinnetta.

Kukkapenkkejä oli pakko lopultakin kastella. Siirretyt kasvit oli monet jo aivan nääntyneen näköisiä. Onneksi on oma kaivo kastelua varten, mutta letkut ja liittämiset on aina niin monen mutkan takana, ettei moiseen tule ryhdyttyä kovin helposti. Viimeinen sadetusosalla varustettu kastelukannukin meni raksakäyttöön, että hampaatonta on välillä ihan perusasioiden hoitaminen.

Illat olis hienoja ja lomalla periaatteessa kaikki mahdollisuudet valvoa, mutta aikasen heräämisen takia tässä vaiheessa on jo silmät ristissä.

Fokustaa

2010-07-05T15:03:00.000+03:00

Mahtavat helteet vaan jatkuu. Parasta kesää. Olen nyt osannut ottaa rauhassa ja etäännyttänyt itseni raatamisesta fyysisestikin välillä ja henkisesti ainakin.

Eilen illalla harjoteltiin tarkkuustähtäystä erilaisin välinein - jopa aidolla ritsalla. Enpä tiedä, missä moisia taitoja nykyaikana enää tarvitsee, mutta kaikkea pitää kokeilla. Koskaan ei tiedä. On meillä kerran oltu talvella väijyssä rotan takia, joka terrorisoi jo kaikkea elämistä lopulta ja siinä oli säilynyt tähtäystaito kullan arvoinen. Lelut on suurelta osin vierailevien tähtien, mutta välillä on tervettä mennä mukaan johonkin, mikä ei itselle ensin tule mieleen. Voimat ei kyllä moneen riitä tällä maatuskalla...

Enimmäkseen olen kuitenkin ihaillut perhosia. Niitä on aivan valtavasti, mutta niin on kyllä niittykukkiakin. Meidän pienet peltotilkut on taattua luomuniittyä jo niin monilta vuosilta, että kaikenlaista on kukassa. Mahtavan kokoinen haapaperhonen on ilahduttanut useilla vierailuillaan ja tänä vuonna on vuosikausiin monia ritariperhosiakin. Joskus pienenä keräsin naapurin pojalle perhosia ja toukkia, mutta nyt en muista edes kaikkien nimiä enää. Kasvihuoneen luona lentelee melko isoja valkeita perhosia, jotka on omituisen hentosia ja harsoliikkeisiäkin. Ne suorastaan pudottautuvat yläilmoista ja leijailevat kukalle. Lento on muutenkin hitaan vaappuvaa. Haapaperhonen tankkaa suolaa iholta hartaan pitkään ja pienet sinisiivet jaksaa kisailla ja pyöriä loputtomiin.

Olen viihtynyt maskitta, helyittä ja välillä turhia itseäni pesemättäkin; paljain jaloin ja omituisissa paikoissa viihtyen. Välillä kyyhötän täyden pommin keskellä pajan vintillä lankkulattialla ja piirtelen sormella pölyyn. Olen todennut, että monet paikat vaatisi perusteellisen läpikäynnin, mutten haaveilekaan alkavani niitä nyt. Jonkun pienen kohteen olen selvittänyt ja ihmetellyt, miten paljon suoranaista roskaa on kertynyt nurkkiin. Jossain vaiheessa on poltettava perinteinen rovio. Odotellaan nyt ensin kunnon sateita.

Lukeminen ei luonnistu, ei kyllä kirjoittaminenkaan, mutta ei oikein edes kuvien katselu. Nukkumaan mennessä nukahdan ja herättyäni olen vaan tai teen jotain käsillä olevaa. En askartele, en rakentele, en suunnittele tai organisoi. Herää melkein kysymys, miten oikein saan aikani kulumaan. Menen vaan hitaasti paikasta toiseen, tuon ja vien tai laitan paikalleen tavaraa ja välillä vaan istun ja ihmettelen. Yllätyksekseni osaan pitää lomaa ja olla yrittämättä mitään erityistä. En olekaan aivan toivoton tapaus =).

Niks

2010-06-30T09:48:00.001+03:00

Kävin eilen taas hoidossa ja hyvä, kun pääsin hoitopöydältä noustua käveleen. Ritsa on vihotellu sen verran paljon, että kukkapenkit saa nyt hetken olla. Löytyi yhden kanavalinjan pisteet, jotka on kaikki kipeitä. Se viittas ihan omaan juttuunsa, mutta hoitoa tuli monenlaista ja useampaan asiaan. Noin muuten jatkuva liikunta pihassa helpotti kyllä kinttujen hierontaosuutta. Ei ollut enää niin tuskallista.

Tänä aamuna kolmannen tosi huonon yön jälkeen menin taas kovalle lattialle selälleen tekeen jotain, mitävaan, sitä ja tätä, että olo helpottais lonkassa. Keksin uuden systeemin ja suorastaan käskin vinksotuksen meneen kohdilleen. Jotain tapahtui. Sain tehtyä juttuja, joista ei ole voinut unelmoidakaan vähään aikaan. Tunnin venyttelin siinä päästämättä mielestäni paikalleen mennyttä lonkkaa oikeasta asennosta pois. Nyt olen kävellyt yliojentuneesti ja istun kuin isoisä neuloilla suorana, mutta ei tunnu tutuksi käynyyttä särkyä missään. Monesta kohtaa kolottaa eilisen hoidon jäljiltä ja omankin vinksautukseni peruna ihan ranka ristiselän kohdalta - mutta luonnollinen notko palasi selkääni ja pitkästä aikaa pystyn taivuttamaan lonkaa eteenpäin. Taisin onnistua viimein!!! Se on siis kuitenkin ollut SI-nivel koko ajan paikaltaan, eikä mikään iskias. Helposti luiskahtaa vinoon tietysti uudelleen, mutta nyt ainakin tiedän, millä saan sen kuntoon. En tiedä, miten onnellinen oikein olenkaan ja uskoako tätä todeksi. Tuskin uskallan tehdä mitään.

Korjasin terassilta pedit pois ja kyllä sain aikaa palamaan. Suoraselkäisenä kyykkyyn, jos jotain piti ottaa lattialta. Yhtään kurkotusta en yrittänyt mihinkään suuntaan. Kuulostelen jokaista tuntemusta ja kyllä nyt istuessakin on erilaista kuin kuukausiin. Eikä sitä jäytävää tunnetta tai hermokipua koko kintussa. Juhlaa! Tänään otan rauhassa ja nautiskelen.

*******

Ei tainnut riittää usko. Tai olishan se nyt ollut vähän liian hyvää ollakseen totta. Tai jotain semmosta. Hienoa oli, mutta sitä kesti vain sen, mitä sitä kesti. Kokemusta rikkaampana. Mitähän vielä. Tut-ankh-amon saa sympatiani - klemppa parka. Kävin kuumassa hiekassa kävelyllä ja melkein oli ku Egyptissä. No ei melkeinkään, mutta hellettä piti ja lyhyeksi jäi vaivasen reissu. Ei tässä sitten muuta tällä kertaa. Hyviä ötykuvia.

Lapiollinen kerrallaan

2010-06-28T22:41:00.003+03:00

Aika tasasta lapioimista elämä on ollut jo jonkun aikaa. Ensin tehtiin urakalla, mutta heti toisena päivänä jo älysin, että nythän ollaan lomalla, eikä huonot paikatkaan kestä älyttömiä. Perhostellen ja rauhassa vein lajikenyssäkän sinne ja toisen tänne. Varsinaista perustavaa maanvaihtoa tein vaan korkeintaan kymmenen kuormaa toisena päivänä. Sen jälkeen on uuden maan tuomisessa ollut hiljasta, mutta valmista ruohomätästä on tullut vietyä kehitysalueen laitamille, missä sopivaa kuoppaa löytyy pitkäksi aikaa. Siunaan edelleen jo perustamiani hiekkareunuksia. Pari vuotta sitten perustetut ja samantien unohdetut oli helppo lapioida siistiksi. Leveäkin nurmikaistale lähti tosta vaan ja metritolkulla tuli siistiä jälkeä tunnissa.

Helteitä on riittänyt. Tänään mietin, että mitä jos olisin vaan bikineissä. Perinteisesti varasin 'paniikkivaatteen' hollille, mutta jotenki kävi, että meidän rauhallisella tiellä oli yhtäkkiä liikennettä. Meni hermot, kun retuutin kännyä, hanskoja, leikkureita, kenkärisoja ja päärättiä sen paniikkivetimen lisäksi mukana. Jotenki ne kaikki oli jatkuvasti väärässä paikassa. Olin yhtäkkiä kyykyllään jossain huitsun missäsattuu ja tasan vaan ne bikinit päällä ja auton ääni läheni =). Koska oikeen tulen tarpeeksi vanhaksi tai viisaaksi, että olen vaan, enkä välitä. Ne toisethan siinä kärsii - miksi niitä säälin. Säälihän on sairautta. Vaikka ei se oikeesti ole. Sääli on yks arvokkaimmista ihmisen ominaisuuksista. Jos se puuttuu, ei paljo muuta voi toivoakaan. Nyt menee sivuraiteelle....mitä olin sanomassa...niin...siis...että homma eteni kuitenkin tänään vielä hitaammin takutessa muka oheismateriaalin kanssa.

Tänään oli kohokohtana saada uusi omanhenkinen ihminen lähemmäksi. Olen aina tiennyt, ensisilmäyksestä lähtien, että meillä on jotain yhteistä sarkaa. Eteenpäin ja parempaan se vie joka tapauksessa. Symboliikka oli myös niin kohdillaan, ettei voi enää enempää olla - helmi kahdessa eri asiassa. Kiitos kaikkeudelle!

Nyt pitäis osata mennä nukkumaan. Illat on kauniita ja on loma, mutta jostain kumman syystä herään niin älyn aikasin, että yötä olis nukuttava iltapuolesta sitten kumminkin. Kai mää meen sitte.

Meidän talon prototyyppi ja varsinainen kuva =) . Huomaakste, miten uus terassi ei sovi vanhaan taloon, mutta se on edelleen parasta !!!

Pelastaa kukkapenkkiä

2010-06-25T11:13:00.003+03:00

Ritsaa on nyt vingutettu taas pari päivää siihen tahtiin, että tänään ei enää tiedä jatkuuko projekti. Useampi kymmenen kuormaa sinne ja tänne, mutta ekana päivänä oli riuska apulainen, jolla ei voimat loppuneet, vaikka kärryn pyörä oli vähän heikossa kunnossa. Yli kymmenen vuotta sitten perustettu kukkapenkki on jo vuosia kitunut huonolla hoidolla ja uusin ainakin käytävät ja puolet penkeistä. Osaa vielä tekohengitän ja jonkun penkkiosuuden uusin kokonaisuuden muodostuttua. Tämä on vasta pikkuympyrä ja siitäkin ulkokehää joitakin metrejä tekemättä. Isompi leikkaa tämän ja takana oleva omenapuu on keskipisteenä. Siinä se vasta itku tulee, kun hiekkareunusta on ollut vain osittain. Raita on kyllä ehdoton, jos ylipäätään meinaa pitää nurmikon erossa kukkapenkeistä. Hiekkaraita on helppo kaivaa tyjäksi.

Puun alle piti siirtää omatekonen pihakalusto, mutta sinä kesänä, kun pohja piti tasottaa, tökkäsin käsistäni purkkitolkulla unikon taimia siinä olleeseen yrttipenkkiin ja nyt on sitten enemmänkin tasotettavaa.

Eilen aloin jo miettiä, että kyllä mussa täytyy olla jotain suuruudenhullun vikaa. Lapiolla kaivamiseen ja kuormien raastamiseen menee 'aikaa ja tupakkia'. Miten tulin alunperin keksineeksi, että pyöreästä hiekkakuorman paikasta saisi kukkapenkin, kun siinä pilkotti kallionnypylä muutenkin nurmikon keskeltä. Vanha syreeniaita vietiin kaivurilla aikanaan pois omenapuun takaa ja siihen tein kukkapenkin. Mun pienet säästettävät läiskät on lopulta aika kookkaita ja näitten lisäksi on vielä kolme lisää, jotka kannattaa huoltaa. Ei sillä - joka tapauksessa mulla olis kukkia ja kasveja jossakin. Perusteellisen uusimisen jälkeen penkit pysyy hyvänä taas kymmenisen vuotta vähemmällä hoidolla. Hyvä suunnitelma on jo hävittää muutamat aikansa palvelleet kokonaan repertuaarista. Muutenkin karsin nyt rankalla kädellä kaikki vaikeahoitoiset lajit ja värit, joita en kestä katsella. Melkein kaikki kivet hävitän kukkapenkeistä. Aluksi oli melkein pelkkää kivikkopuutarhaa, kaikki käytävät katettu kivillä ja vähintään kukkapenkeissä oli astinkiviä, joilta huolto hoitui muka paremmin. Vuosien varrella olen todennut, ettei ole mitään pirullisempaa kuin kiven alta kasvava rikkaruoho. Sitä ei saa millään kokonaan pois ja ainainen riesa vaan on saman nyhtämisessä. Kivet sopii kiviaitoihin tai valun/laastin sekaan, mutta puutarhassa vaativat vähän liikaa hermoja. Vaikka kivikon perustaa kuinka hyvin suojakankaalle, niin vuosien varrella koloihin kerääntyy moskaa ja rikkaruohot alkaa kasvaa. Vähintään painepesurilla pitäisi puhdistaa kivikot ja varmaan myrkyttääkin, että pysyisi siistinä. Onhan ne perustettaessa kauniita kivikkotarhat, mutta voi itkut sitä pitkää heinää ja nokkosta myöhemmin. Laitan tähän yhden vanhan kuvan silloin vielä toimineesta kivikkopenkistä, mutta en edes kehtaa ottaa kuvaa, miltä se näyttää nyt. Nämä isot kivet ehkä säästän vieläkin, mutta ne on kammettava kokonaan pois ja sitä rataa ennen kuin on mitään toivoa kitkemisen kanssa.

Tässä on meikäläisen juhannuksenviettokuviot. Voi olla jälkeenpäin pää kipeenä ja kroppa kuin hakatulla, mutta sellastahan se on kesän parhaista päivistä nauttiminen. Pihasaunaa, terassilla nukuttuja öitä, vähän matonpesua väliin ja talorakentamistakin joka päivälle. Ei tule aika pitkäksi.

Kokille talkoota

2010-06-22T20:17:00.000+03:00

Mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miks tän uuden halpiskapistuksen nimi on lucifer =D . Kaiken pahan alku ja juuri. Tää on vähän isompi tietysti kun meidän entinen. Se saatiin kavereilta, joille ei ollu niin pienellä käyttöä. Pieni palveli vuosia täydellisesti ja nyt pääsi ISOMMAN tieltä meidän mökille, jonne on siis vajaa 100 metriä matkaa. En voinu äsken vastustaa kiusausta, kun ajatuksissani istuin pihakeinussa ja silmät osu aparaattiin. Kamerakin on iltareissulla, mutta kännyllä aina tällasen pienen jäynän saa hoidettua.

Alan vissiin toipua jo etuajassa lomafiiliksiin, kun koiranputkea repiessäni keksin kaikkia älyttömiä juttuja. Mietin, miten joku tietämätön/ajattelematon tykkäis pujon värityksestä ja kasvattais sitä pihallaan. Perinteisen epätoivosen repimisen sijaan leikkais niitä, ensin haarottumisen edistämiseksi ja myöhemmin muotoon. Olen vierestä nähnyt, miten tuttu ihminen voi melkein tukehtua yskänkohtaukseen, kun pihapiirissä on muutamakin pujo, mutta silti huvittelen tällasilla. Tarvii varmaan lainata parit sarjakuvakirjat. 'Jostain kumman syystä' tykkään nörtti- ja toimistomaailman pilkasta, että Dilbert on takuukamaa.

Elämä muutenkin vaatii nyt epäonnistumisen sietoa ja itseironiaa. Vedän juttuja, joihin ei vaan ole riittävää 'koulutusta' ja muutenkin kaikki tippuu vielä käsistä. Lisäksi on osa-alueita, joista en ole riemuinnut koskaan - kuten kokkaus. Se hoituu ja teen keskimäärin aika maistuvaa pöperöä, mutta tuhatmiljoonaa kertaa mieluummin olen siellä, missä kyhätään jotain kasaan ja vielä ulkona kauniina kesäpäivänä. Spekuloin vaikka täysin toimettomana jonkin projektin ääressä mieluummin kuin väsään mössön, joka pian on hävinnyt silmistä. Vielä siivoan kokin jälkiäkin mielelläni, mutta se itse mätettävän kokoon laatiminen tuntuu niin turhalta. Oikeastaan en edes tajua, miksen näe tärkeiden ja oikeanlaisten ravintoaineiden hohtoa. Sitä vastuuta ja etuoikeutta, mitä laittajalla on kaikkien muiden miellyttävien aistielämysten luonnin lisäksi. En ole kovin kulinaristi ja kesällä tuntuu, että monilla ruohoilla eläis ihan hyvin. En jaksa mitään, minkä jo osaan ja tässä ruokajutussa täytyy olla lisäksi vähintään jokin trauma. Aina pitäisi saada olla siellä, missä kokeillaan jotain uutta. Eikä keittiössä uuden kokeilu ole juuri mistään kotosin. Samaa tavaraa vähän eri paketissa, eikä siitä jää mitään näkyvää todistetta, mutta aina on sama siivous vaan lopulta käsissä. Jotain tosi paljon mielenkiintosempaa on tapahtunut monella taholla sillä aikaa, kun joku raukka nyhjää keittiössä. Tämä palopuhe on nyt kaikkea muuta kuin järkevää, koska tiedän osani tulevassa. No. Mähän herään puoli viisi ja iltaakin on sen jälkeen, kun oleellisin on tehty. Ruokalajit on mahdollista tehdä monetkin valmiiksi etukäteen ja aut armias, jos joku vain vihjaakin, että pitää ruoanlaitosta. Siitä napsahtaa heti rooli.

Nyt ei vaan ketään muuta näy ja pari tuntia vielä olis mahdollista reagoida. Kai mä otan lusikan kauniisti käteeni ja ..... en taida viittiä grillata kumminkaan =).

Omaa sarkaa

2010-06-21T10:05:00.002+03:00

Olen tasottanu synttärihärdelliä lukemalla pienessäkin hengähdysvälissä Richard Hollowayn kirjaa Ei pyhä eikä paha; pohdintoja ihmisen osasta. Kaikkineen olen sen kokoisessa pyörässä taas kerran, että ihmetyttää. Tää on selvästi mun elämän käsikirjotus tai jotain, että haalin liian ison kakun tasasin välein ja sitten ihmettelen, että kaikkeen ihminen pystyykin. Loppujen lopuksi en siis mitenkään yksin, mutta olen kaikenlaisten koneistojen välissä ja ihmettelen, miten kestän edes katsella kaikkea ympärillä tapahtuvaa, saati osallistua vähän kaikkeen. Kirjassa kuvaillaan ankeitakin tapauksia ja niillä on paikkansa. Tieto luo tuskaakin, mutta aina päädyn samaan ajatukseen: ihminen voi vaikuttaa vain omilla teoillaan ja eniten ratkasee, missä olemisen tilassa teot tehdään. Perusvire! Tässäkin kirjassa peräänkuulutan fiksun pohdinnan ja tietämisen lisäksi jotain perimmäistä oivaltamista perusvireestä. "What you see, is what you get", tarkottaa mun näkemyksen mukaan sitä, että sen saa, mitä valitsee nähdä. Ihminen voi valita olemisensa energialaadun tai asenteen tai mikä nyt ikinä onkaan. Jos on lähtökohtasesti virittynyt pessimistisesti tai alavireisesti, niin sitä voi opetella sääteleen. Vaikka joka ikinen maan päällä riekkuva olento tekis jotain fiksua ja oleellista yhteiseksi hyväksi epätoivosella asenteella, niin pannukakku siitä tulis. Tämä on mitä suurimmassa määrin mun elämänläksy. Näen epäkohtia ja koen oman pienen osuuteni usein täysin mitättömäksi kokonaisuuden joukossa. Useinko olen tyytyväinen raatamiseni tuloksiin edes pienissä omissa ympyröissäni?

Oikeastaan olen jo tajunnut, että tietynlainen herääminen ja asiantilan muuttuminen omalla kohdalla muuttaa kokonaisuuden. Tämä, mitä näen nyt, ei ole sama kenellekään toiselle, eikä kaikki se, mitä luullaan näkevämme yhdessä, ole ainut totuus. Uskon jopa tavanneeni ihmisiä, joille tämä muutos on tapahtunut ja heidän ympärillään on helpompi olla - jopa niitten, jotka vielä rimpuilevat. Maailmassa on niin paljon puhetta ja vähän villoja. Luultavasti helpottaisi jo sekin, että tekisi jotain omasta mielestään hyödyllistä loppuikänsä hyvillä mielin ja lopettaisi turhan jäpätyksen. Turhan jäpätyksen lukemisen voisi lopettaa myös. Taidan uskoa, että jokaisella on tärkein tieto jo sisäänrakennettuna. Kun tämä on taas kerran sanottu, niin voin jatkaa paljoa puhetta.

Jäin siis lomalle ja huomaan, että saan olla tarkkana, etten lupaa jokaista vapaahetkeäni johonkin/jollekin. Tarpeita riittää, mutta liekö monikaan kovin tähdellistä. Voisin tehdä pari koetta hetkessä elämisen suhteen. Mahtaisiko tärkein hoitua, jos antaisin vaan asioitten tulla sekavassa järjestyksessä mitään suunnittelematta. Toimettomana en osaa olla, mutta tavallaan meditoida tehdessä kyllä. Edelleen on tarve yksinkertaistaa ja luopua. Sarkaa on silmänkantamattomiin.... Ei muuta kuin ottamaan ensimmäinen askel ja siitä vaan sitten. Pari muistutusta on kuitenkin pakko laittaa, jos uppoudun liikaa.